Valmennuksen avulla kiinni työelämään

Työelämään pääseminen vaatii nykyisin työnhakijalta yllättävän paljon tietoa ja taitoa sekä sitkeyttä.
Teksti Maiju Korhonen Kuva Ilona Savola
Haussa itsenäisestä työskentelystä nauttiva tiimipelaaja, jolla on monipuolinen työkokemus ja tehtävään soveltuva tutkinto. Hyvä tyyppi, joka on sosiaalinen, joustava ja omaa rautaisen paineensietokyvyn. Kuulostavatko nämä tutuilta vaatimuksilta työnhakuilmoituksessa?
– Yhteiskuntamme vaatimukset ovat vetäneet meidät tiukille, ja sen tarjoamat palvelupolut ovat usein luukulta toiselle ohjaamista, sanoo Sotek-säätiön palvelupäällikkö Katri Arvila.
Työnhakua hankaloittaa myös se, että monet työpaikat ovat niin kutsuttuja piilotyöpaikkoja.
– Nykyisin jopa 80 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista ei tule koskaan yleiseen hakuun.
Sotek-säätiön valmennukseen piiriin kannattaa hakeutua esimerkiksi silloin, jos jokin tietty ala kiinnostaa, mutta koulutus ja kokemus puuttuvat. Asiakas saa valmennuksen kautta rinnalleen työ- ja yksilövalmentajat, jotka selvittävät yhdessä valmennettavan kanssa valmennusajan rahoituskuviot sekä mahdollisen muun tuen tarpeen. Valmentajat toimivat myös asiakkaan suosittelijana työpaikkaa hakiessa.
– Valmennuksen kautta on mahdollista päästä kokeilemaan työtehtäviä ja suorittaa tarvittavaan ammattitutkintoon kuuluva osa-alue, kuten vaikkapa hygieniapassi. Se sopii niin vastavalmistuneille, työttömille kuin ammatillista koulutusta vailla olevillekin. Myös mielenterveys- ja päihdekuntoutujat sekä erityistä tukea tarvitsevat voivat saada valmennuksesta eväitä eteenpäin.
– Meillä on ollut valmennuksessa myös asiakkaita, jotka haluavat testata ihan vain fyysisen työkykynsä keston työmarkkinoilla, sanoo työvalmentaja Arto Kaleva.
Taidot ja vahvuudet edellä
Päivittäinen tuki ja tieto siitä, että joku on aina saatavilla, luo turvallisuudentunnetta.
– Asiakkaan edistymistä seuraavilla työvalmentajilla on koko ajan tieto siitä, kuinka asiakas suoriutuu työtehtävistään. He osaavat poimia asiakkaan vahvuudet ja haastaa häntä enemmän.
Tarvittaessa asiakas voi kääntyä myös moniammatillisen yksilövalmennustiimin puoleen, joka antaa tukea esimerkiksi työkykyyn liittyvissä asioissa.
– Joskus työllistymishaasteiden taustalla voi olla jokin hyvin pienikin juttu. Valmennuksen tehtävänä on kaivaa syy esiin ja keksiä keinot esteiden ylittämiseen.
Voimaa valmennuksesta
Valmennus kestää kuukaudesta pariin vuoteen asiakkaan omista tarpeista riippuen.
– Pari vuotta sitten meille tuli asiakkaaksi hyvin ujo, parikymppinen mies. Itsetunto oli pohjamudissa ja sosiaaliset tilanteet olivat hänelle vaikeita. Mies sai valmennuksen kautta harjoittelupaikan logistiikka-alan yrityksestä. Miehen itsetunto koheni nopeasti onnistumisten kautta uudessa työssä ja hänet vakinaistettiin, Arvila sanoo.
Sotek-säätiön valmennukseen pääsee ottamalla yhteyttä säätiön verkkosivujen kautta. Valmennukseen voi hakeutua myös TE-toimiston tai oppilaitoksen kautta.