Hyppää sisältöön

Valjasta sisäinen taiturisi

Valjasta sisäinen taiturisi

7.07.2021

Käsityöt ovat monipuolinen ja hyödyllinen harrastus. Käsitöillä on myös positiivisia vaikutuksia mieleen ja kehoon. Itse tehty kuivakukkakranssi on kesän näyttävin somiste.

Käsityöt ovat paitsi hauskaa, myös hyödyllistä ja inspiroivaa ajanvietettä. OleleeBox tarjoaa käsitöistä kiinnostuneelle työkalut uuteen harrastukseen, joka ei ole ajasta tai paikasta riippuvainen.

Teksti Mari Korhonen  Kuva Iita Sillanpää

Idearikkaat kuopiolaisserkukset Wilhelmina Pitkänen ja Annika Rönkkö tekivät yhdessä käsitöitä ja unelmoivat yrittäjyydestä koronakeväänä 2020. Samalla he havaitsivat, että myös muut ihmiset tekivät entistä enemmän käsillään kotona vietetyn ajan lisääntyessä. Sosiaalisen median tilit alkoivat pursuta erilaisia DIY-vinkkejä, ja ymmärrys tietoisista kulutustottumuksista rohkaisi yhä useamman tekemään itse kaupasta ostamisen sijaan. Itse tekemisestä oli tullut hitti, johon Rönkkö ja Pitkänen päättivät tarttua.

Myyntialalla uraa niittänyt Pitkänen ja kaupan alalla vuosia työskennellyt Rönkkö yhdistivät voimansa ja päättivät vastata kasvavien käsityömarkkinoiden kysyntään luomalla jotain aivan uutta. Syntyi kuukausittain vaihtuva OleleeBox, monipuolisia käsityöohjeita materiaaleineen sisältävä yllätyslaatikko kotiovelle toimitettuna. Käsityöt löysivät nopeasti tekijänsä. Naiset osuivat oikeaan kohtaan, ja OleleeBox tuli markkinoille jäädäkseen.

– OleleeBoxin etuna ovat selkeät ohjeet ja monipuoliset materiaalit suoraan kotiovelle toimitettuna. Monella kynnys käsitöiden aloittamiseen voi olla suuri, ja tekeminen saattaa tyssätä ideoinnin ja materiaalien etsimisen haastavuuteen. Teemme asiakkaidemme puolesta kaiken valmistelevan työn niin, että asiakas voi keskittyä vaan oleelliseen, eli käsitöiden tekoon, Pitkänen kuvailee.

KÄSITÖIDEN AVULLA voi harjoitella läsnäoloa

Pandemia-aika oli otollinen OleleeBoxin lanseeraukselle.

– Sen lisäksi, että korona-aika on muuttanut ihmisten vapaa-ajan käyttäytymistä ja lisännyt käsitöiden tekoa, kotiin toimitettu OleleeBox on mahdollistanut harrastamisen ilman lähikontakteja. Kuukausittainen yllätyspaketti sisältää käsitöiden tekoon kaiken tarvittavan, Rönkkö toteaa.

Ohjeiden takana olevat käsityötaiturit lupaavat auttaa myös tottumattomien käsillä tekijöiden työt maaliin asti.

– Aikaisempaa kokemusta käsitöistä ei tarvita. Ohjeet ovat niin yksityiskohtaiset ja selkeät, että aloittelijakin saa työnsä varmasti kunnialla valmiiksi, jos tahtoa riittää, Pitkänen hymyilee.

– Samalla boksi kuitenkin puhuttelee myös kokeneita käsityöläisiä uusilla ideoillaan ja monipuolisuudellaan. Tuomme asiakkaidemme ulottuville myös harvinaisempia materiaaleja, kuten poronsarvia makrame-töihin, Rönkkö lisää.

Selkeiden ohjeiden lisäksi käsityöläisen tukena on aktiivinen Olelee-yhteisö.

– Olemme onnistuneet luomaan lyhyessä ajassa sitoutuneen ja vuorovaikutteisen yhteisön sosiaaliseen mediaan. Instagram-tilillämme käydään aktiivista keskustelua käsitöiden ympärillä, Rönkkö iloitsee.

OleleeBox tuokin kotinikkarien maailmaan ja tekemiseen uuden yhteisöllisen ulottuvuuden.

– Käsitöitä tehdään yksin, mutta kun saman homman parissa on kuukausittain iso joukko ihmisiä jakamassa kokemusta, itsenäisestä harrastuksesta tuleekin sosiaalinen juttu. Jaettu ilo on paras ilo, ja yhteisöllisyys lisää käsityökokemuksen merkityksellisyyttä, yrittäjät juttelevat.

Mikä on OleleeBox?

  • Kuukausittain vaihtuva käsityölaatikko suoraan kotiovelle toimitettuna.
  • Yllätyslaatikko täynnä iloa. Boksin yllätyksellinen sisältö antaa työkalut luoda itse kauneimmat esineet muun muassa kodin sisustukseen ja pukeutumiseen.
  • Sisältää yksityiskohtaiset kuvalliset ohjeet ja monipuolisia tekniikoita muun muassa kynttilöiden, saippuan ja korujen luomisesta pienhuonekalujen valmistukseen.
  • Tilaus käy helposti ja nopeasti. Kuukausitilaajille toimitus veloituksetta.

Itse tekemisestä on tullut hitti, kertovat Olelee Oy:n yrittäjät Wilhelmina Pitkänen ja Annika Rönkkö.

Tekemisestä mielenrauhaa ja merkityksellisyyttä

Käsitöiden suosion yleistyminen on tutkitusti myös terveydelle edullista. Säännöllisen käsitöiden harjoittamisen on muun muassa osoitettu edistävän ja tukevan aivoterveyttä, alentavan stressiä ja lisäävän mielihyvää tuottavien hormonien tuotantoa. 

– Käsitöiden avulla voi myös harjoitella läsnäolon taitoa, ja harrastuksella onkin voimakas meditatiivinen vaikutus. Käsillä tehdessä pulssi tasaantuu ja mieli rauhoittuu. Hienomotoristen taitojen kehittäminen parantaa ja ylläpitää oppimiskykyä, Rönkkö listaa.

Itse tekeminen on myös edullinen ekoteko.

– Käsitöistä riittää tekijälle iloa pitkäksi aikaa. Oman käden jälki esimerkiksi kodin sisustustuotteissa lisää merkityksellisyyden kokemusta ja kukkarokin kiittää, naiset toteavat hymyillen.

OLELEE.FI

Haku