Hyppää sisältöön

Vahva usko yrittäjyyteen ja kulttuuriin

Vahva usko yrittäjyyteen ja kulttuuriin

8.11.2023

Kuvamanipulaatio, maisemakuva 24.6.2003 Kurikka Myllykylä kohti Loukajanvuorta. Voimistelijat, Eira Nevanpään Taideliikuntakoulu, 24.01.2018 Kurkan Monitoimikeskus.

Kurikan ykköshanke yritysalue Magneetti tarjoaa räätälöityjä tontti- ja toimitilaratkaisuja vaativankin yritystoiminnan tarpeisiin. Vetovoimainen keskus houkuttelee sijoittajia ja potentiaalisia toimijoita.

TEKSTI KURIKAN KAUPUNKI | kuva FOTO KAPANEN

Sanonta kertoo, että Etelä-Pohjanmaalla kaikki on suurta ja komiaa. Kurikan kaupunkiin rakentuva Magneetin yritysalue ei poikkea tästä, sillä tuleva alue on kooltaan mahtavat 20 hehtaaria. Tontteja on 

monen kokoisia, joten lääniä löytyy jokaisen yrityksen tarpeisiin. 

Magneetin yritysalue rakentuu Tampereelta Vaasaan johtavan valtatie 3:n ja Seinäjoelta Kaskisiin kulkevan kantatie 67:n risteyskohtaan, jonka ohi kulkee päivittäin noin 10 000 ajoneuvoa. Yritysalueen rakentamisen yhteydessä myös tieliittymäratkaisu uudistetaan, kun kaksi alueen liittymää korvataan yhdellä selkeällä risteysalueella. Samalla rakentuu uusi sisääntulo valtatie 3:lta Kurikan keskustaan. 

– Yritysalue luo lisää mahdollisuuksia yrittämiseen ja uusiin työpaikkoihin, toteaa Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa

Yritysalueen lähettyville rakennetaan paraikaa myös uutta kampusaluetta, johon sijoittuvat toisen asteen ammatillinen koulutus ja lukio-opetus. Uusi kampusalue valmistuu vuoden 2018 syksyllä. 

Kurikka on Suomen vahvin maatalouskaupunki. Suurimpia muita toimialoja ovat metalli-, puu-, huonekalu- ja elintarviketeollisuus. 

Vilkasta kulttuuritoimintaa 

Yrittäjyyden ohella kulttuuri on kurikkalaisille tärkeää. Eira Nevanpään taideliikuntakoulun oppilaat ovat saavuttaneet menestystä akrobatiassa, sirkuksessa ja trampoliinivoimistelussa sekä kansallisella että 

kansainvälisellä tasolla. 

Eira Nevanpään ja hänen tyttärensä Eijan vuonna 1999 Kurikkaan perustama yritys työllistää tällä hetkellä 15 tuntiohjaajaa, jotka kaikki ovat taideliikuntakoulun oppilaita, joita on yhteensä 300. Taideliikuntakoulu yhdistää sirkustaiteen ja voimistelun valmennuksen, ja on sellaisena ainoa alallaan Suomessa. 

Taideliikuntakoulussa, kuten muissakin yhdistyksissä, tehdään paljon yhteisöllistä talkootyötä eli eteläpohjalaisittain kökkää. Pääosin kökkätyöllä rakennettiin myös esimerkiksi Joose Tammelinin Satu 

Sammosta –musikaali, joka sai Vuoden ooppera 2017 -tunnustuksen Aino-gaalassa. Teosta esitettiin Kurikan Jalasjärvellä nähdyn kantaesityksen jälkeen viidellä paikkakunnalla, ja sen viimeisin esitys oli helmikuussa Helsingin Musiikkitalolla. 

Taidokasta kuvanveistoa 

Kuvanveistosta on puolestaan viime aikoina ollut esillä närpiöläissyntyinen, Kurikan Jurvassa työskentelevä kuvanveistäjä Kaj Lindgård, jonka käsissä lehmus muuttuu hämmentävän realistisiksi veistoksiksi. Tuntuu jopa, että veistosten ihmishahmojen tunnetilan voi aistia vain katsomalla niitä. Lindgård palkittiin joulukuussa kultamitalilla Ranskan taiteilijaseuran vuotuisessa salongissa Carrousel du Louvressa Pariisissa. 

Vanhan sanonnan mukaan puu on jurvalaisten muovailuvahaa, ja se pitää todellakin tänäkin päivänä täysin paikkansa. 

Haku