Hyppää sisältöön

Uusi tapa tehdä työtä vaatii muutoksia myös toimitiloissa

Uusi tapa tehdä työtä vaatii muutoksia myös toimitiloissa

15.06.2022

Myynti- ja markkinointipäällikkö Jani Kervinen ja HR-johtaja Kirsi Utti kehuvat, että toimiston viihtyisät tilat mahdollistavat niin hiljaisen työn, tiimityön, kuin myös rentoutumisenkin.

Nykyään töitä tehdään entistä joustavammin eri paikoissa ja eri kellonaikoina. Moderni tapa edellyttää, että yritysten työympäristöt on suunniteltu tukemaan erilaisia työskentelytapoja. 

TEKSTI | SUVI HUTTUNEN   KUVA | JOONA RAEVUORI

Staples Finlandin myynti- ja markkinointipäällikkö Jani Kervinen tapaa työssään paljon ihmisiä erilaisista yrityksistä ja lähes kaikki puhuvat samasta asiasta: tapa tehdä työtä on muuttunut. Etäpäivät ovat osa normaalia arkea, yhteisölliset co-working -tilat yleistyvät koko ajan ja työtä tehdään joustavasti eri ympäristöissä ja eri kellonaikoina. 

Muutoksen taustalla on digitalisaatio, joka mahdollistaa työn tekemisen monessa paikassa. Kun myös yritysten vaatimustaso on muuttunut ja ihmisiltä vaaditaan koko ajan enemmän, työt kannattaa tehdä siellä, missä se on tehokkainta. Työntekoa muuttavat myös uudet toimialat, jotka perustuvat digitaaliseen toimintaympäristöön. 

– Työnteko voi olla hyvin moninaista. Meidän roolimme Staplesilla on ymmärtää, miten milläkin toimialalla tehdään töitä, ja miten me voimme tukea sitä ja rakentaa toimivan työympäristön aina työpisteistä saniteetti-, tauko- ja neuvottelutiloihin saakka, Kervinen avaa. 

Työympäristö vaikuttaa tutkitusti myös työviihtyvyyteen ja motivaatioon. Kun kaikki toimii, ihmiset turhautuvat vähemmän. Viihtyminen töissä myös lisää motivaatiota ja sitä kautta onnistumisia sekä pysyvyyttä. Kervinen on kokenut tämän omalla kohdallaan, kun Staples muutti hiljattain uusiin tiloihin Helsingin Valimoon. 

– Täällä on voimaannuttavaa tehdä töitä, kun käytössä on useita erilaisia tiloja, tekniikka toimii ja kaikki pienet asiat on huomioitu. Toki myös työn sisällöllä on merkitystä motivaation kannalta, mutta yhdelläkään yrityksellä ei ole varaa antaa muille tasoitusta työympäristön suhteen, Kervinen muistuttaa. 

Millään yrityksellä ei ole varaa antaa tasoitusta työympäristön suhteen.

Staples Finlandin myynti- ja markkinointipäällikkö Jani Kervinen

Ympäristöt ovat erilaisia 

Yritysten haasteena onkin, miten rakentaa työympäristöjä, jotka palvelevat monia työntekemisen tapoja niin, että työvälineet ovat aina oikeassa paikassa. 

– Tarttumalla työympäristön haasteisiin, Staples haluaa auttaa yritysten arkea ja tukea niiden omaa ydinliiketoimintaa. Kahta samanlaista ympäristöä tai yritystä ei ole, Kervinen painottaa. 

Staples tunnetaan ennen kaikkea toimistotarvikkeista, mutta koska tapa tehdä työtä muuttuu, myös Staples on muuttanut omaa liiketoimintaansa. Viime vuodesta alkaen yritys on tarjonnut myös sparrausta ja tukea työympäristön suunnitteluun. Nykyään Staples on ainoa yritys Suomessa, josta saa saman katon alta kaikki työympäristöihin liittyvät laitteet ja perustoimistotarvikkeet, tilasuunnittelun sekä siihen liittyvät ratkaisut aina valaistuksesta, viherseinistä ja sisustuksesta alkaen. Kervinen kuvaileekin, että Staples tarjoaa kaiken työympäristöjen suunnittelusta toteutukseen.

– Ideaalitilanne on kuin tyhjä kartta, jolloin tutustumme ensin asiakasyrityksen vaatimuksiin ja tapaan tehdä töitä. Sen jälkeen suunnittelemme tilan sekä mitä materiaaleja, kalusteita ja tekniikkaa tarvitaan. 

Kaikki saman katon alta 

Kun työympäristöä lähdetään suunnittelemaan, on perinteisesti kontaktoitava monia yrityksiä ja pyydettävä lukuisia tarjouksia. Kun kaiken saa yhden yrityksen ja yhden yhteyshenkilön kautta, säästyy tietysti aikaa ja kustannuksia. 

– Haluamme tarjota apua, tukea ja osaamista kokonaisuuden hallintaan. Kun asiakkaamme on uudistanut tilat, emme katoa mihinkään, vaan toimitamme sen jälkeen tarvikkeet päivittäiseen käyttöön. 

Yhden toimittajan kautta tehdyt hankinnat vähentävät myös logistiikkaa ja päästöjä, kun toimitukset voi koota samaan kuljetusketjuun. Staplesilla on laaja kumppaniverkosto, joka on valmiiksi kartoitettu ja kilpailutettu myös ympäristöarvojen osalta. Easy On The Planet -ohjelman kautta Staples tarjoaa kaikille asiakkailleen mahdollisuuden valita ympäristöystävällisempiä tuotteita ja kun näiden tuotteiden määrä ylittää tietyn rajan, Staples istuttaa yhden puun. Viime vuonna istutettiin 650 000 puuta 11 000 eri asiakkaalle 

– Easy On The Planet -ohjelma auttaa vähentämään yritysten hiilidioksidipäästöjä ja ympäristövaikutuksia. Asiakkaamme saavat myös aina raportin ostojen ympäristövaikutuksista, Kervinen lisää.

Haku