Urheilun ja hyvinvoinnin edelläkävijä

Lahden seudun tavoitteena on nousta Euroopan johtavaksi liikunnan, urheilun, tapahtumien ja hyvinvointiosaamisen kansainväliseksi keskittymäksi, joka palvelee myös paikallisia yrittäjiä.
TEKSTI | PEKKA SÄILÄ KUVA | VISITLAHTI
Lahti omaa urheilutapahtumakaupunkina pitkät perinteet ja monipuolisen osaamisen. Suomen tunnetuimmalla talviurheilukaupungilla on satavuotinen historia ja osaaminen pohjoismaisten hiihtolajien, kuten Salpausselän kisojen sekä hiihdon maailmanmestaruuskisojen järjestäjänä. Talvilajien ohella Lahti toimii myös monien muiden urheilulajien suurtapahtumanäyttämönä, esimerkiksi kansainvälisten Ironman- ja Moto GP -osakilpailujen isäntäkaupunkina.
– Lahden seudulla on edustettuna yli 400 urheilulajin osaaminen, monipuoliset olosuhteet sekä kattava liikuntamahdollisuuksien verkosto. Kohteet sijaitsevat enimmillään vain 30 minuutin ajomatkan säteellä toisistaan. Myös Helsinki ja kansainvälinen lentokenttä ovat alle tunnin matkan päässä. Tavoitteenamme onkin kehittää olemassa olevan urheiluinfran ympärille uutta liiketoimintaa, tutkimusta ja osaamista, jotka tuovat alueelle kansainväistä näkyvyyttä sekä paikallista hyvinvointia, toteaa Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n kehityspäällikkö Isto Vanhamäki.
Lahden seudulla panostetaan vahvasti yksilöiden ja yhteisöjen liikunnalliseen hyvinvointiin. Alueelta löytyy useita menestystarinoita, joilla ylläpidetään ja parannetaan ihmisen toimintakykyä, terveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Vanhamäki toteaakin, että Lahden seudulla on mahtavat valmiudet kehittää myös urheilusta, hyvinvoinnista ja terveysteknologiasta kannattavaa kansainvälistä liiketoimintaa.
Ympäristöasiat hallussa
Kokonaan uusia ja mittavia investointeja tehdään erityisesti Lahden Urheilukeskuksen, Ranta-Kartanon ja Kisapuiston alueella. Kokonaisuus muodostaa tulevaisuudessa urheiluosaamisen keskittymän, Lahti Sports Hubin ytimen aivan kaupungin keskustassa.
– Urheilutoiminnan lisäksi investointien on tarkoitus palvella myös kaupunkilaisten mahdollisuutta liikkua ja ulkoilla entistä monipuolisemmin sekä tarjota tänne saapuville matkailijoille uudenlaisia elämyksiä ja liikunnallisia aktiviteetteja. Myös nykyisin käytettävissä oleva teknologia avaa mahdollisuuksia tuotteistaa täysin uudenlaisia palveluja kaikkien halukkaiden käyttöön, sanoo VisitLahden urheilumatkailun kehittämisestä vastaava Tiina Kallio.
Esimerkkinä hän mainitsee ympäristöpääkaupunki Lahden lanseeraamat, maailman ensimmäiset kaupunkisukset, joiden kautta haluttiin rohkaista kestävään liikkumiseen. Kokeilun aikana sukset toimivat samalla periaatteella kuin kaupunkipyöräkin: sukset voi lainata suksipisteeltä ja palauttaa pisteelle käytön jälkeen. Pilke silmäkulmassa toteutettu palvelu otettiin Lahdessa hyvin vastaan, ja se toi runsaasti kansainvälistä näkyvyyttä.
Lahden seudulla on edustettuna yli neljänsadan urheilulajin osaaminen.
Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n kehityspäällikkö Isto Vanhamäki
Kekseliäisyyttä on tarvittu myös massatapahtumien järjestämisessä. Tänä vuonna edes maailmanlaajuinen koronapandemia ei pystynyt täysin peruuttamaan Finlandia–hiihto-massatapahtuman järjestämistä, sillä tapahtumaan osallistuminen mahdollistettiin virtuaalisesti, jolloin jokainen osallistuja saattoi hiihtää vaaditun matkan yhtäjaksoisesti ja lähettää sen jälkeen tapahtumajärjestäjille esimerkiksi älykellon tallentaman reittijäljen todisteena hiihdetystä matkasta.
Nämä ja monet muut kestävää kehitystä edistävät ideat ovat syy sille, miksi Lahti on valittu 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi. Euroopan komission jakama nimitys myönnetään vuosittain yhdelle eurooppalaiselle kaupungille, joka on ympäristötoiminnan edelläkävijä, toimii esimerkkinä muille kaupungeille sekä kehittää innovatiivisia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin.
Ympäristöpääkaupunkivuotena toteutetaan useita liikunnallisia hankkeita, jotka tukevat kaupunkiympäristön kestävää kehitystä.
Seuratoiminta kivijalkana
Liikuntamatkailijalle Lahden seutu on tulevaisuudessa Pohjois-Euroopan ykköskohde, olipa kyseessä sitten omatoiminen tekeminen tai urheilutapahtumatarjonta. Monipuolinen liikunnallinen keskittymä ja Euroopan laajin järvialue ovat helposti saavutettavissa vain vajaan tunnin matkan päässä pääkaupungin kansainväliseltä lentokentältä.
– Ykkös-liikuntakohteissamme Salpausselällä, Messilässä ja KymiRingillä sekä Olympiakomitean virallisissa valmennuskeskuksissa Pajulahdessa ja Vierumäellä onnistuu ympärivuotinen ja monipuolinen liikuntamatkailu. Myös maailmalla liikuntamatkailu on jatkuvasti nouseva trendi, summaa VisitLahden projektipäällikkönä toimiva Jani Backman.

Lahden seudun liikuntamatkailun ja monipuolisen tapahtumaosaamisen kivijalkana ovat toimineet eri lajien paikallisseurat ja yhdistykset sekä omalla erityisosaamisellaan Lahden lähialueen urheiluopistot. Merkittävien investointien kautta Lahti tähtää Pohjoismaiden ykkösalueeksi myös huippu-urheilun testaus- ja harjoitusalueena.
Osoitus yhteistyöstä
LAB-ammattikorkeakoulu koordinoi Päijät-Hämeen liikunnan ja elämysten tiekartta -hanketta, jonka tavoitteena on luoda Päijät-Hämeen liiton strategisen kärjen mukaisesti suuntaviivat liikunnan, elämysten ja hyvinvoinnin yhteiselle kehittämistyölle vuoteen 2030 saakka.
– Alueen korkeakoulujen, urheiluopistojen ja muiden toimijoiden yhteistyöllä Päijät-Hämeestä rakentuu kansainvälinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioympäristö, joka palvelee eri kohderyhmiä, LAB-ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Kirsi Kiiskinen toteaa.
LABin tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoiminta vahvistaa kansalaisten fyysistä aktiivisuutta tukevien hyvinvointi- ja matkailupalvelujen sekä hyvinvointia edistävien rakennettujen ympäristöjen kehittämistä. Toiminnassa huomioidaan myös esteettömyys ja ekologinen kestävyys. Tämä edistää luonto- ja liikuntalähtöisten innovaatioiden syntymistä ja alueen yritysten liiketoimintaa.
Tapahtumien mahdollistaja
- Lahden seudulla tullaan järjestämään ensi kesän aikana useita kansainvälisiä urheilutapahtumia.
- Kaupunki isännöi muun muassa Ironmanin, UCI:n maantiepyöräilyn ja Moto GP:n osakilpailuja.
Osa lahden urheilusektorin kehitystoimintaa on myös SMASH Lahti -tapahtuma, joka tuo vuosittain yhteen urheiluteknologian ja ympäristöasiat sekä niiden ympärille nivoutuvan startup-toiminnan. Konseptia kehitetään pysyväksi ja ympärivuotiseksi urheiluliiketoiminnan startup-kiihdyttämöksi ja innovaatioalustaksi, joka kokoaa parhaan osaamisen Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan ja Aasian mittakaavassa. Myös Euroopan urheiluun ja liikuntaan liittyvät innovaatio- ja liiketoimintaverkostot kuten ClusSport ja EPSI luovat uusia edellytyksiä kansainvälisen yhteistyön tiivistämiselle. Niissä Päijät-Hämeen toimijat ovat mukana LAB-ammattikorkeakouluvetoisesti.
Päijät-Hämeen urheilu-, matkailu- ja ympäristöliiketoiminnan kasvu Aasian markkinoilla -hankkeessa on luotu Lahden seudulle erityisasemaa Euroopan ja Aasian välisen liikuntaan ja urheiluun liittyvän kansainvälisen yhteistyön kehittämisalueena.
Monipuolisuus luo kasvua
Kansainvälistä innovaatiotoimintaa vahvistetaan tulevina vuosina myös Aasian kohdemarkkinoilla järjestämällä urheiluliiketoiminnan startup- ja innovaatiotoiminnan tapahtumia olympialaisten yhteydessä Tokiossa 2021 ja Pekingissä 2022.
Kansainvälisen yhteistyön ohella liikunnan ja hyvinvoinnin innovaatiotoimintaa kehitetään myös paikallisella yhteistyöllä Lahden ympäristökuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa asukkaiden ja matkailijoiden tarpeita kuunnellen. Laajemmassa kuvassa uudenlainen liiketoiminta toimii kasvun veturina, edistää uuden liiketoiminnan syntymistä ja vauhdittaa laajemminkin Päijät-Hämeen alueen yritysten tuote- ja palvelukehitystä.
– Lahden seutu on Suomen suurimpia kasvukeskuksia. Sijainti, monipuolinen elinkeinoelämä, yritysverkostot ja kestävään kehitykseen nojaava kaupunkikulttuuri luovat monipuolisia kasvun mahdollisuuksia. Lahden seudulta löytyy tilaa uusille yrityksille ja rohkeille ideoille, sanoo yhteysjohtaja Mari Kuparinen Lahden kaupungilta.

