Unelmana oma sisustuspuoti

Kohtalo vei Emma Ronkaisen safarille Itä-Afrikkaan. Ikimuistoisen matkan inspiroimana hän perusti tunnelmallisen sisustusliikkeen.
TEKSTI | ELISA SALAMA KUVA | HIMAGE
Mietin, että en haluaisi lähteä täältä, kertoo Emma Ronkainen muistellessaan viimeistä yötään Serengetin luonnonsuojelualueella muutama vuosi takaperin.
Vuorotteluvapaan mahdollistama kuukauden mittainen vierailu Itä-Afrikassa huipentui viimeisillään tiineenä olevan leijonaemon seuraamiseen. Hetki oli maaginen.
– Villi luonto oli koko safarilla olon ajan käsin kosketeltavissa. Tuoksuista lähtien kaikki oli uutta ja vaikuttavaa.
Tuliaisina uusi ammatti
Ronkainen taltioi Itä-Afrikan matkansa hetkiä kierrätysryhmästä ostetulla pokkarikameralla. Hän tarkkaili safarilla mukana olleita luontokuvaajia, jotka saattoivat odottaa täydellistä kuvaushetkeä tuntikausia.
– Silloin ajattelin, että vau, tuota minäkin haluan tehdä, hän muistelee.
Matka Serengetin luonnonsuojelualueelle sytytti Ronkaisen sisällä kipinän valokuvaamiseen. Heti Suomeen palattuaan hän ryhtyi opiskelemaan media-alaa ja suoritti myöhemmin myös valokuvaajan ammattitutkinnon. Matkailu Afrikassa ja sitä ennen Aasiassa herättivät myös pitkään uinuneet haaveet omasta liikkeestä.
– Olin jo pienenä haaveillut sisustuspuodista. Jotenkin tämä unelma vain oli päässyt unohtumaan.
Itä-Afrikan vierailun ansiosta Ronkaisen työ taloushallinnossa vaihtui omaan sisustusalan liikkeeseen, Himageen. Liikkeen pyörittämisen ohella arki täyttyy myös valokuvaustöistä yrityksille. Työt tukevat toisiaan, sillä Ronkainen hyödyntää valokuvien stailauksessa usein oman kauppansa valikoimaa. Valokuvauksessa tarvittava esteettinen silmä taas näkyy liikkeen valikoimassa ja ulkoasussa. Liikkeen nimikin sisältää molemmat intohimon kohteet: hima ja image, kuva.
Hidas elämä edellä
– Jokainen tuote kuvastaa arvomaailmaani. Pystyn seisomaan niiden takana täysin, Ronkainen kertoo Himagen valikoimasta.
Hän myös käyttää tuotteita aktiivisesti itse ja antaa käyttövinkkejä asiakkaille. Valikoima kattaa muun muassa kodintekstiilejä, huonekaluja ja ekologisia puhdistusaineita.
Himagen alla myydään noin 20 eri tuotemerkin tuotteita. Ronkainen itse suosii valikoimassa luonnonmukaisia ja reilusti tuotettuja kodintarvikkeita. Tyyli on hiottu yhtenäiseksi, jotta jokaiseen kotiin on helppo löytää toisiinsa sopivia käyttöesineitä.
– Himagessa arjen luksuksesta voi nauttia vastuullisesti.
Liikkeen valikoiman tyyliä voi kuvailla sanoilla minimalistinen tai boho, mutta Ronkainen ei mielellään aseta tiukkoja tyylivaatimuksia tuotteilleen.
TÄRKEÄÄ ON, että kaikesta tuotosta osa ohjautuisi luonnonsuojeluun kohdemaassa.
– Toki inspiroidun trendeistä, mutta yksinkertainen viehättää eniten. Haluan, että tunnelma kodissa on rauhanomainen, pehmeä ja kotoisa, hän selventää.
Myös valokuvaajana Ronkainen suosii pelkistettyä tyyliä, ja tuo kuviinsa tunnelmaa tavaran sijaan erilaisilla tekstuureilla.
Takaisin Itä-Afrikkaan
Matka Serengetiin muutti Ronkaisen elämän. Olisiko Himagea ilman tuota matkaa?
– Niin, sitä on vaikea sanoa. Menin 16-vuotiaana töihin ja tavallaan jäin sille polulle, jossa kokemuksen myötä etenin aina ylemmäs ja sain uusia mahdollisuuksia. En oikein pysähtynyt miettimään, onko tämä unelmaelämääni.
Tulevaisuudessa Ronkainen haluaa antaa jotain takaisin elämää muuttaneen matkansa kohteelle. Haaveissa on rakentaa kontaktiverkostoa Itä-Afrikassa ja kenties maahantuoda eettisesti tehtyjä sisustustuotteita Afrikasta Suomeen. Vaihtoehtona on esimerkiksi Reilun Kaupan käsityömallisto tai itäafrikkalainen luomukahvi.
– Tärkeää on, että osa kaikesta tuotosta ohjautuisi luonnonsuojeluun kohdemaassa, Ronkainen painottaa.
Maailmanlaajuinen pandemia laittoi tulevaisuudensuunnitelmat osittain tauolle. Tavoitteena on kuitenkin edelleen uusi matka Itä-Afrikkaan, kunhan maailmanlaajuinen tilanne sen sallii.
Ronkaisen mukaan Himagen filosofia kantaa myös matkoilla.
– Matkallakin kodin ajatus on minulle tärkeä, ja haluan tehdä väliaikaisestakin paikasta kotoisan. Tämän saman mielikuvan haluan välittää myös asiakkailleni Himagen tuotevalikoiman kautta, hän kertoo.
Emma Ronkaisen lifestyle- ja sisustusliike Himage sijaitsee Helsingin Vallilassa, osoitteessa Mäkelänkatu 54 B.