Työturvallisuus hyvinvoinnin keskiössä 

Vakavat, työkyvyttömyyteen johtavat tapaturmat ovat olleet Suomessa tasaisessa laskussa. Tapaturmavakuutuskeskuksessa (TVK) varotaan silti paukuttelemasta henkseleitä tämän sinänsä hienon ja positiivista kehitystä ilmentävän faktan johdosta.

– Meidän pitäisi lopettaa itsemme ja toistemme kehuminen. Työturvallisuus ei ole vielä lähelläkään optimitasoa. Paljon on vielä tekemistä ja tunnetusti kehitys loppuu tyytyväisyyteen, toteaa TVK:n tutkimustoiminnasta ja työturvallisuudesta vastaava johtaja Mika Tynkkynen.

Työelämä on muuttunut radikaalisti sitten 70-luvun. Fyysisen työn määrä on laskenut, mikä näkyy työtapaturmien määrässä ja laadussa. Yksinkertaistettuna matalariskisten töiden osuus on kasvanut ja samalla myös korkeamman riskin työstä on tullut turvallisempaa. Vaikka fyysisen työn osuus työn kokonaismäärästä on vähentynyt, ovat uudenlaiset työelämän haasteet nostaneet päätään – ja vanhat osin säilyneet.

Uudemmista ilmiöistä TVK:n toimitusjohtaja Janne Reini mainitsee muun muassa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työväkivallan uhkan ja sen toteutumisen.

– Jokainen voi kuvitella, mitä pelko väkivallasta tekee työhyvinvoinnille, Reini toteaa. 

Suomalaisen työelämän tarkkailu yhtenä kokonaisuutena ei ole silti mielekästä. Erot eri alojen välillä ovat suuria. Niin sanottu tapaturmataajuus kertoo, montako työtapaturmaa annetulla alalla sattuu miljoonaa työtuntia kohden. Tässä rakennus- sekä kuljetus- ja varastointiala pitävät kyseenalaista kärkipaikkaa.

Viime vuosikymmeninä merkittävä osa esimerkiksi teollisuuden huolto- ja kunnossapitotoiminnoista on ulkoistettu. Tämän seurauksena yrityksissä sattuneet vahingot kirjautuvat eri toimialoille. Osa teollisuuden tilastojen mukaan hyvästä vahinkokehityksestä onkin siirtymää toimialojen välillä.

– Perinteiset fyysiset työt eivät ole kadonneet mihinkään. Lisäksi esimerkiksi palvelualan työ voi olla ruumiillisesti rankkaa, Reini jatkaa.

Totuus numeroiden takana

Suomen työtapaturma- ja ammattitautivakuutusjärjestelmä on kansainvälisestikin arvostettu. Siinä sosiaaliturvan tärkeä lajin toimeenpano on uskottu yksityisille vakuutusyhtiöille. Työnantajilla on lakisääteinen velvoite hankkia tämä vakuutus, ja se ostetaan keskenään kilpailevista vakuutusyhtiöistä.

Vakuutusmaksut vaihtelevat voimakkaasti työn riskin perusteella. Suomessa vakuutusyhtiöt keräävät vuodessa noin 700 miljoonaa euroa vakuutusmaksuja. Palkkasummaan suhteutettuna tämä on vain 0,7 prosenttia, eli järjestelmämme on kansainvälisesti vertaillen erittäin tehokas. Suunnilleen saman verran rahaa kuluu kaikkiin ulosmeneviin korvauksiin sekä vakuutusyhtiöiden omiin kuluihin.

– Suomen työtapaturmavakuutusjärjestelmän keskeinen riskivastaavuuden periaate on jo itsessään erinomainen työturvallisuuteen kannustava elementti. Työnantaja voi pitää vakuutusmaksunsa maltillisina hoitamalla työturvallisuusasiat hyvin, Tynkkynen painottaa.

Vaikka työtapaturmien määrän trendi on ollut tasaisen laskeva, ei tilanteessa ole silti syytä juhlaan. Kuten Tynkkynen sen sanoo: sinänsä positiivisen työturvallisuuskehityksen kulmakerroin on väärä.Lisäksi merkittävä osa työturvallisuuden kehityksestä on asiantuntijoiden mukaan niin sanottua tuontitavaraa, kun globaalien yritysten turvallisuuskäytännöt ovat rantautuneet Suomeen muualta.

– Hyväksi havaittujen käytäntöjen siirtäminen Suomeen on toki hyvä tapa kehittää työturvallisuutta, mutta kyllä meillä olisi osaamista ja kykyä palata suunnannäyttäjäksi itsekin, Tynkkynen huomauttaa.

Työturvallisuus on laajemmin katsottuna koko yhteiskuntaa koskeva aihe.

Kaksikko puhuu Suomesta tällä hetkellä työturvallisuuden “hyvänä kakkoskategorian maana”. Tilanteen muuttuminen edellyttäisi merkittävästi nykyistä aktiivisempaa otetta alan tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa. Ilman suomalaisen työturvallisuuden strategian määrittelyä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Suomessa on suuri määrä työturvallisuuteen liittyviä toimijoita. Kenttä on kuitenkin sirpaloitunut useiden instituutioiden kesken ilman selkeää roolitusta ja yhteistä näkemystä. Tynkkysen ja Reinin mukaan eri organisaatioissa puuhataan liikaa samojen ongelmien kimpussa. Yhteistyötä voisi vielä lisätä.

Tynkkynen ehdottaa, että Suomessa voisi myös tehdä nykyistä enemmän työturvallisuuden kovaan ytimeen kuuluvaa tutkimusta. Alan erikoisosaajiksi laskettavia osallistujia näkee alan ammattilaisille suunnatuissa seminaareissa vuosi vuodelta vähemmän, ja tapahtumien sisällöt toistavat itseään. Moderni työelämän kehitys vaatii kentältä entistä monialaisempaa ja rohkeampaa otetta sekä uusia osaajia.

Turvallinen taantuma

Koska tapaturmataajuus on suhteellinen laskentatapa, ei sen pitäisi nousta työn määrän kasvaessa lainkaan. Viime vuosina myös taajuus on korreloinut voimakkaasti talouden suhdanteiden kanssa. 

– Talouden ollessa noususuhdanteinen, erityisesti korkean tapaturmataajuuden alat, kuten rakennuspuoli, palkkaavat lisää työvoimaa. Työvoiman kokemattomuus kuitenkin korreloi tapaturmien määrän kanssa, Reini avaa.

Kun talous lähtee laskuun, jää yritykseen kaikista kokeneimmat osaajat. Tällöin myös tapaturmataajuus tippuu. Luonnonlakina tätä ilmiötä ei kuitenkaan kannata pitää.

– Ideaalitilanne olisi hyvä taloudellinen jakso, jonka aikana tapaturmataajuudet eivät kasvaisi nykyiseen malliin. Tämä kuitenkin vaatii investointeja ja järjestelmän uudistamista, Reini jatkaa.

Mielenkiintoinen havainto on se, että edellinen merkittävä loikka työturvallisuuskehityksessä toteutui 90-luvun alun laman seurauksena. Tämän tosiasian taustalla oli sinänsä hyvin looginen juurisyy: lama teki karmeaa jälkeä taloudessa, mutta toimi samalla luonnonvalinnan tavoin tappaen ensin sellaiset yritykset, joissa asioita -työturvallisuuden hallinta mukaan lukien- ei ollut hoidettu laadukkaasti. Lamasta selvinneissä yrityksissä ymmärrettiin, että kaikki turhat kustannukset pitää pystyä karsimaan toiminnan laatuun panostamalla.

Hyvinvointia luomassa 

Työturvallisuus on laajemmin katsottuna koko suomalaista yhteiskuntaa koskeva aihe. Erilaiset työtapaturmat maksavat yhteiskunnalle 2–2,5 miljardia euroa vuodessa – vahinkojen ja työelämästä tippumisen inhimillisestä sekä sosiaalisesta hinnasta nyt puhumattakaan. Tehokkaat toimet kattaisivat kaikenlaiset ja eri kokoiset yritykset näiden tilanteen huomioiden.

Mahdollisten uudistusten kohdalla Tynkkynen ja Reini ottavat esille pienten ja erityisesti niin sanottujen mikroyritysten roolin. Näissä yrityksissä työturvallisuuskonsultointi olisi hyvin kustannustehokas tapa kehittää kansallista työturvallisuuttamme.

– Pienissä yrityksissä ei ole resursseja hommata riittävää erikoisosaamista työturvallisuusasioiden hoitoon, Tynkkynen toteaa.

Hänen mielestään alan entistä suorempi konsultointi olisi yrityksille itselleen erityisen palkitsevaa.

– Nyt täytyy vain innovoida ja toteuttaa konsultointiin perustuvia toimintatapoja, joilla mahdollistettaisiin pienyrityksille mahdollisimman vaivaton tapa hoitaa nämä asiat kuntoon. Vakuusalalla on tällaisesta toiminnasta vahvat perinteet ja tiiviin asiakaskontaktin johdosta paras ymmärrys konsultointia edellyttävistä käytännön haasteista, Tynkkynen ja Reini painottavat.