Työtehtävä oman työkyvyn mukaan

Osatyökykyisellä työntekijällä on osaamista ja motivaatiota. Työnkuvien muokkaaminen mahdollistaa työt monien ulottuville.
Teksti Elisa Salama Kuva Outi Neuvonen
Moni putoaa työelämästä tahtomattaan. Takana on kenties sairaus, mielenterveyden ongelmia tai vamma.
Haasteista huolimatta henkilöllä voi olla kova tahto tehdä töitä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Ville Grönberg kertoo, että työkykyä voi riittää kohdennetusti osa-aikaiseen tai helpotettuun työhön.
THL ja Kuntoutussäätiö yhdistävät Iisisti töihin -hankkeellaan työhaluiset osatyökykyiset ja yritykset. Hanke jakaa neuvoja osatyökykyisen palkkaamiseen oppaan avulla
– Autamme yrityksiä järjestelemään työtehtäviä uudelleen niin, että syntyy luonteva työpaikka osatyökykyiselle, Grönberg tiivistää.
Hankkeen pilotoinnissa on mukana kuusi yritystä, ja uusia työpaikkoja on jo saatu täytettyä. Lisää yrityksiä mahtuu vielä mukaan.
– Esimerkiksi kokin työnkuvasta voidaan irrottaa tiskaaminen, siivoaminen ja esillepano. Tätä kautta kokille jää enemmän aikaa ruoan valmistukseen. Syntyneen keittiöapulaisen työnkuvan ottaa haltuunsa osatyökykyinen.
– Rajoitteista huolimatta meillä on osaamista, koulutusta ja työkokemusta. Kuulovamma on vain yksi ominaisuus muiden joukossa, kertoo osatyökykyisenä työllistetty toimistoassistentti Heidi.
Yrityksen näkökulmasta asiantuntijan tuottavuus kasvaa, kun aikaa jää rutiineilta enemmän itse työlle. Grönberg tiivistääkin, että hankkeen avulla pystytään vastataamaan yrityksen työvoiman eri tarpeisiin osatyökykyisten avulla
Yksi hankkeessa mukana olevista yrityksistä on espoolainen Tapiolan Lämpö Oy. Henkilöstöjohtaja Carola Nores-Joukama kertoo, että yritys on ollut hyvin tyytyväinen kahden osatyökykyisen toimistoassistentin palkkaamiseen. Työnkuvien muokkaus ja palkkaus hoitui nopeasti muutamassa viikossa.
– Uudet työnkuvat muodostettiin yhdistämällä rutiinitöitä eri osastoilta. Tehtäviä ovat esimerkiksi paperilaskujen skannaus, postin jako ja tulostustyöt.
Tapiolan Lämmölle kysymys on ollut ennen kaikkea arvoista ja työelämän moninaisuudesta.
HENKILÖLLÄ voi olla haasteista huolimatta kova tahto tehdä töitä.
Opas auttaa alkuun
Grönberg kertoo, että osatyökykyisen palkkaamisessa on tärkeää panostaa alkuvaiheen perehdytykseen ja tukeen esimerkiksi työpaikkamentorin avulla.
Tie työelämään -verkkosivulla julkaistu Iisisti töihin -opas auttaa ja tukee hankkeeseen mukaan lähteneitä yrityksiä kattavasti koko prosessin eri vaiheissa.
Iisisti töihin -hankkeen avulla halutaan korostaa, että osatyökykyiset ovat tärkeä osa yhteiskuntaamme ja työvoimaa. Hanke saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR).