Hyppää sisältöön

Työmaalogistiikka hoituu mobiilisovelluksella

Työmaalogistiikka hoituu mobiilisovelluksella

22.02.2022

Constlogin ICT-kehityksestä vastaava Jesse Jeulonen korostaa, että varausjärjestelmä säästää merkittävästi työmaakustannuksia.

Kaikki työmaalogistiikan palvelut ovat nyt tarjolla yhdessä yksinkertaisessa mobiilisovelluksessa.


TEKSTI | JUKKA NORTIO   KUVA | SANNI HIRVONEN

Rakennustyömaiden logistiikkapalveluja toimittavan Constlog Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Mika Heinolla on kokemuksia kolmelta vuosikymmeneltä työmaiden logistiikkaketjusta. Monipolviselle työuralle mahtuu muun muassa vuosi kuorma-auton kuljettajana. 

Työt siirtyivät pian työmaiden tavaransiirtojen eli haalauksen pariin. Asiakkaiksi tulivat pian isot rakennusyhtiöt, joiden suurimmilla työmailla töitä on riittänyt yli 15 vuoden ajan. Työntekijöitä on tullut lisää, liikevaihto kasvanut yli 30 prosentin vuositahtia ja maine työmaalogistiikan osaajana on kiirinyt. Palvelu kattaa laajan valikoiman työmaalogistiikan töitä.

– Me vastaamme keskitetysti niistä töistä, jotka eivät suoraan kuulu urakkaan, kuten jätehuolto ja tavaran haalaus. Kun toimimme työmaalla työskentelevien osapuolten kanssa yhteistyössä, säästyy kaikilta aikaa ja rahaa, Heino sanoo.

Vastaamme niistä töistä, jotkaeivät suoraan kuulu urakkaan.

Constlog Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Mika Heino

Kätevä sovellus sujuvoittaa

Constlog tarjoaa asiakkailleen käyttäjäystävällisen, matkapuhelimessa toimivan sovelluksen, josta voi tilata esimerkiksi tavaran purun tiettyyn paikkaan tiettynä kellonaikana. Sovelluksesta näkyvät niin työmaan kartta kuin sen pohjakuva sekä kaikki purkupaikat ja niiden aikataulut.

– Työmaiden logistiikkajärjestelmät ovat olleet tähän saakka erittäin hankalia käyttää, ja niiden opettelu on vaatinut koulutuksia. Työmailla on ollut jopa yksi ihminen, joka on vastaanottanut purkupaikkojen varauksia ja syöttänyt niitä varausjärjestelmään, koska urakoitsijoilla ei ole ollut osaamista käyttää järjestelmiä. Me muutamme tilanteen niin, että urakoitsijat voivat hoitaa varaukset helposti itse, Heino sanoo.

Helppokäyttöistä varausjärjestelmää on kehitetty kymmenkunta vuotta ensin tietokoneen selaimella käytettävänä versiona ja nyt mobiilisovelluksena.

Constlogin ICT-kehityksestä vastaava Jesse Jeulonen korostaa, että helppokäyttöinen varausjärjestelmä säästää merkittävästi työmaakustannuksia, kun tavarat ovat aina siellä, missä niitä tarvitaan. Kuljetukset tulevat täsmällisesti oikeisiin paikkoihin ja tavarasiirrot hoituvat yhdestä paikasta, kun urakoitsija voi varata siirtoihin sekä kaluston että henkilöstön kätevästi sovelluksella.

– On tärkeää, että työmaalla on yksi järjestelmä, joka on kaikkien käytössä. Silloin ei tule esimerkiksi purkupaikoilla ongelmia päällekkäisyyksistä, Jeulonen sanoo.

Putkiurakoitsijan ei tarvitse miettiä, millaisella kurottajalla tai pyöräkuormaajalla tavarat siirretään asennuspaikalle, vaan hän tilaa siirron tiettyyn aikaan. Kun ammattilaiset vastaavat tavaroiden siirrosta, paranee työmaiden turvallisuus.

– Keskitetyn toimintamallin ja fiksusti hoidettujen aikataulujen ansiosta työmaalla riittää esimerkiksi vain pari kurottajaa entisen kymmenen sijaan. Tämä vähentää merkittävästi liikennettä usein ahtailla työmailla, Heino summaa.

Haku