Hyppää sisältöön

Työelämä tarvitsee luovia ratkaisuja

Työelämä tarvitsee luovia ratkaisuja

25.11.2021

Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opettaja Satu Harjunen ja Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitoksen rehtori Joni Liukkonen näkevät, että käsillä tekijöille ja luoville suunnittelijoille on aina kysyntää.

Käsi- ja taideteollisuusoppilaitosten osaajien taito sekä innovaatiot ovat Suomen valttikortteja. Tulevaisuus tarvitsee kestäviä esineitä ja laadukkaasti tuotettuja palveluja. 

Teksti Marjaana Tunturi  Kuva Eino Ansio

SASKY koulutuskuntayhtymän (Saskyn) Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos (IKATA) on Pohjoismaiden laaja-alaisin luovien alojen kouluttaja. Oppilaitokseen hakeudutaan sen ainutlaatuisuuden vuoksi ympäri maailman.

– Kansainvälisyys ja laajat verkostot tuovat uutta osaamista opintoihin. Ikatalla kitaroita rakentava W.A.S.P.-yhtyeen kitaristi Douglas Blair on sanonut, että kitaranrakennuskoulutuksemme on yksi maailman parhaista, kertoo Saskyn Luoteis-Pirkanmaan oppilaitosten rehtori Joni Liukkonen.

– Laadukkaan opetuksen lisäksi meillä on opiskelijoiden kaipaama käsityöläisyyden ja kulttuurin henki, jatkaa jalometallialaa Saskyn Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa (TKTO) opettava Satu Harjunen. 

Kestäviä tuotteita 

Liukkosen työhuoneessa istutaan opiskelijoiden entisöimillä Artek-tuoleilla. Kun kulutustottumuksia on väistämättä muutettava, on tulevaisuuden esineiden oltava entistä kestävämpiä. 

– Esineen hinta on koostunut ihmisten mielissä pitkään vain materiaalin hinnasta. Kun opiskelijat kysyvät, mitä tuotteiden hinnaksi uskaltaa laittaa, sanon, että heidän teoksissaan maksaa ammattitaidolla tehty työ, Harjunen kertoo.  

Myös kierrätysmateriaalien käyttö on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Ikatalla opiskelijat käyttävät kierrätettyjä tai aikaa kestäviä materiaaleja kuten massiivipuuta.

– Yhä enemmän on ihmisiä, jotka haluavat satsata kestävään tekemiseen. Artesaaniopiskelijoistamme tulee kierrätyksen, uusiokäytön ja kestävän kehityksen ammattilaisia. Sen arvo nähdään jo nyt monissa yrityksissä, Liukkonen sanoo.

Ikatalta valmistuneen huonekaluentisöijä Mikael Holman kädenjälkeä voi ihailla presidentinlinnan ja eduskuntatalon huonekaluissa.

Opiskelijat Joni Lemola, Otto Veikkola, Ville Vuorela, Veera Mäenpää ja vieraileva opettaja Tiina Vainikainen musiikkituotannon parissa. 

Yhteistyön merkitys

Luovien alojen osaajien työllistymiseen liittyy turhia pelkoja. 

– Luovaa työstämistä ja luovia ratkaisuja tarvitaan tulevaisuudessa yhä useammilla aloilla, Harjunen toteaa. 

Liukkonen kertoo, että esimerkiksi erikoismetallialan osaajia työllistyy yrittäjyyden lisäksi teknologiateollisuuteen ja aseseppiä rekrytoidaan aseteollisuuteen sekä viranomaistehtäviin. 

– Kun haluaa työllistyä, pelkkä taito ei kuitenkaan yksinään riitä. Siksi opintoihin kuuluu olennaisena osana alusta asti myös taide- ja kulttuurialalla toimimisen, yrittäjyyden ja yhteistyön merkityksen opettelua, Harjunen kertoo. 

Musiikkituotannossa on työllistymisen kannalta olennaista oppia lauluntekemisen ja manageroinnin lisäksi musiikkibisneksen maailma. 

– Opintojen aikana opiskelijat verkostoituvat musiikkialan eturivin ammattilaisten kanssa ja pääsevät oppimaan heiltä. Koulutus antaa eväitä oman musajutun kehittämiseen sekä rohkeutta itsensä työllistämiseen, kertoo Ikatan musiikkituotannon opettaja Minna Hauhia.

Uusia innovaatioita syntyy kokeilemisen kautta 

Ilman luovien alojen koulutusta Suomesta kuolisi kädentaitojen osaaminen, kulttuuritarjonta latistuisi ja ihmiset voisivat huonommin. Kulttuurisella hyvinvoinnilla, tuotteilla, palveluilla ja tuotannoilla, on merkittävä työllistävä vaikutus yhteiskunnassamme.

– Yhteiskunnan tarvitsemia, uusia innovaatioita syntyy, kun on tilaa kokeilla ja erehtyä suunnitteluprosessin aikana. Sasky tarjoaa mahdollisuuden myös eri alojen rajapinnoille ja törmäyksille, Liukkonen kertoo. 

Musiikkituotannon opiskelijoilla on erilaisia projekteja media-alan tapahtumatoteuttajien kanssa, ja vaatesuunnittelijoiden kädenjälki näkyy esiintyjien vaatteissa. Lasialan opiskelijat luovat esineitä ympäristön viihtyisyyden lisäämiseksi, ja autoalan opiskelijat ideoivat autonsa kylkeen kuvat, jotka graafiset suunnittelijat toteuttavat.

– Tuotamme yhdessä hyvää kaikille, Harjunen tiivistää luovien alojen merkityksen.

SASKY

  • IkataTaideteollisuus (Artesaani, 14 alaa)media-ala ja kuvallinen ilmaisu (kaksi alaa)musiikkituotanto (kaksi alaa)
  • TktoTaideteollisuus (Artesaani, neljä alaa)
  • Tutustu laajemmin eri koulutusaloihin ja lue lisää linkin takaa: sasky.fi/oppilaitokset/

Haku