Hyppää sisältöön

Turvallisuus on tulevaisuuden ala

Turvallisuus on tulevaisuuden ala

15.12.2021

WinNovan koulutuspäällikkö Petri Riento kannustaa opiskelemaan turvallisuusalaa.

Turvallisuusalaa kehitetään ja luodaan Länsi-Suomessa. WinNova kouluttaa alan huippuosaajia, joita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. 

Teksti Laura Pullinen  Kuva Mikael Leppäniemi

Turvallisuusalan kouluttajana WinNova on maan kärkeä. Perusopinnoisssa suuntautumisvaihtoehtoja on kolme, mutta opintopolkuja on yhtä monta kuin opiskelijoitakin. Tämän tietää turvallisuusalan koulutuspäällikkö Petri Riento.

– Meillä voi erikoistua vartiointiin, pelastustoimintaan tai turvallisuustekniseen toimintaan. Jokaiselle opiskelijalle muodostuu oma kokonaisuutensa, kuvailee Riento. 

Edistyksellistä kouluttamista

WinNovan henkilökunta on pääosin hakenut kannuksensa kentältä. Moni opettaja, kuten palopäällikkönä itse toiminut Riento, omaa vahvan käytännön osaamisen. 

Koulutusta tarjotaan sillä fokuksella, mitä ympäröivässä maailmassa tarvitaan. Riento huomauttaa, että koulutuksenjärjestäjänä oleellista on vastata kehitykseen.

Laadukas opetus ja edistykselliset oppimisympäristöt ovat WinNovan vahvuuksia. Turvallisuusalan tilat on vastikään uudistettu huipputasoisiksi kaikissa toimipisteissä. 

Kampuksilta löytyvät valvomotilat, joissa harjoitellaan kulunvalvontaa, kameravalvontaa ja rikos- ja paloilmoittimien käyttöä. Turvallisuustekniikan tiloissa koulutetaan järjestelmien asennusta ja ohjelmointia.

– Voimankäyttöharjoituksia varten on omat ”tatamitilat”, joissa on valmiudet varautua uhkatilanteisiin turvallisesti.

Simulaatiotiloissa opiskelijat pääsevät oppimaan poikkeamatilanteissa. Tarpeen mukaan liikutaan myös kampusten välillä. 

– Raumalla meillä on erityisrakennetut kauppaolosuhteet. Teemme yhteistyötä myös Länsi-Suomen Pelastusharjoitusalueen kanssa, jossa mahdollisuudet laajenevat.

WinNova kehityksessä mukana

Turvallisuusalan osaajia tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Alaa tiiviisti seuraava Riento  nimeää kolme sektoria, joilla tulevaisuuden ammattilaisilla on kysyntää. 

– Henkilöstösuojaukseen liittyvät asiat korostuvat. Yritysten kannalta tärkeitä henkilöitä suojataan. Vahtimestari- ja vartijatoiminnot tulevat lisääntymään. 

Kiinteistöturvallisuuden rooli kasvaa sekä liiketiloissa että kodeissa, kun kameravalvonta, ilmoitinjärjestelmät sekä lukitukset kehittyvät ja kysyntä kasvaa. Myös digitaalisuus tulee kasvamaan ja korostumaan turvallisuusalalla entisestään.

Ammattitaitoaan voi kehittää WinNovassa erikoisammattitutkintoon saakka. Tutkinnon lisäksi tarjolla on myös lyhytkoulutuksia ja yrityksille räätälöityjä kokonaisuuksia.

  • WinNovassa on tarjolla turvallisuusalan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä lyhytkoulutuksia.
  • Koulutusvaihtoehtoina ovat turvallisuusalan perus- ja ammattitutkinto, ympäristöalan ammattitutkinto ja turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto.
  • Räätälöidyt yrityskoulutukset onnistuvat WinNovan tiloissa tai liikuteltavissa simulaatioissa.
  • winnova.fi/turvallisuus 

Haku