Tuotekehitystä laadulla

Hyvän ja itselle toimivan ravintolisän tunnistaminen kasvaneessa tuotetarjonnassa voi olla tänä päivänä haastavaa.
Teksti Mari Laaksonen Kuva Logitrail
Terveystuotteiden markkinoilla on mistä valita, eikä valinta ole aina kuluttajalle helppo. Valmisteen käyttökokemus paljastaa tehon, mutta tuotteen toimivuutta voi arvioida jo ennen ostopäätöstä. Jatkuvaan tutkimustietoon perustuva tuotekehitys on yleensä viesti laadusta.
Maailman johtavien luontaistuotevalmistajien joukkoon kuuluva NOW Foods erottuu markkinakilpailussa edukseen hyvällä hinta-laatusuhteellaan sekä vakuuttavalla tuotekehitys- ja tutkimustyöllään.
Vuonna 1968 Yhdysvalloissa perustettu perheyritys on vuosien varrella kasvanut maailman yhdeksi suurimmaksi terveystuotteiden valmistajaksi. Yhdysvaltojen luontais-tuotemarkkinoiden suurimpana perheyrityksenä NOW Foodsilla on kapasiteettia investoida tuotekehitykseen, -tutkimukseen ja osaavaan henkilöstöön monia kilpailevia toimijoita enemmän, mikä heijastuu suoraan tuotteiden laatuun.
NOW Foods onkin tunnettu GMO-vapaista ravintolisistään, luomuruoista, hygienia- ja kosmetiikkatuotteista, urheiluravinteista ja eteerisistä öljyistä. Tuotevalikoima kattaa kokonaisuudessaan jo yli 1 500 terveystuotetta. Suomen markkinoille tuotteet tulivat valikoimiin vuonna 2016. Valikoimia on tarkoitus laajentaa entisestään kuluttajien toiveita kuunnellen.
Terveystuotteiden laatua ja tehoa voi mitata omaa hyvinvointia tarkkailemalla sekä myös vitamiinitasoja mittaavilla laboratoriotesteillä. Nykyisin omat vitamiinitasot voi testata helposti ilman lääkärin lähetettäkin.
Monipuolinen valikoima
- NOW Foodsin tuotevalikoima kattaa jo yli 1500 terveystuotetta.
- Tuotteet saapuivat Suomen markkinoille vuonna 2016. Valikoimaa on tarkoitus laajentaa entisestään.
- Kehitystyössä kuunnellaan ja otetaan huomioon kuluttajien toiveet tuotteille.
- NOW Foodsin tuotteiden valtuutettuna maahantuojana Suomessa toimii Natural Foods Finland.
Jokaiselle sopiva hintataso
Kasvusta huolimatta yhtiö on säilyttänyt pienen perheyrityksen pehmeät arvot. Hinnat ovat pysyneet kohtuullisina sekä jälleenmyyjille että kuluttajille.
Hyvästä hintatasosta halutaan pitää kiinni jatkossakin. NOW Foodsin tavoitteena on saada omat terveystuotteensa suomalaisten kauppojen hyllyihin mahdollisimman huokealla hinnalla niin, että ne olisivat jokaisen kuluttajan ostoskoriin sopivia.