Tulipalon uhka selville ajoissa ennen syttymistä

Palovaroitusjärjestelmää vahvistava lämpökamera sopii sekä asuinkiinteistöihin että toimitiloihin.
Teksti Timo Hämäläinen Kuva Hikvision europe b.v.
Lämpökamera on hyödyllinen täydennys palovaroitusjärjestelmään. Kamera havaitsee tehokkaasti lämpötilan epätavallisen nousun ja voi antaa hälytyksen jo hyvissä ajoin ennen kuin ylikuumentunut kohde syttyy palamaan.
– Lämpökameran avulla mahdollinen tulipalo voidaan ehkäistä ennalta. Kameran avulla havaitaan lämmönnousu jo varhaisessa vaiheessa ennen savun muodostumista, sanoo Hikvision Europe B.V. -yhtiön Suomen myynnistä vastaava myyntijohtaja Timo Miettinen.
Kiinalainen Hikvision on maailman suurin turva-alan laitteiden ja ratkaisujen tuottaja. Suomen yksikkö toimii Amsterdamissa sijaitsevan Euroopan pääkonttorin alaisuudessa. Tuotteita myyvät turvallisuusalan asennusliikkeet.
Lämpökameroiden kysyntä on selvästi lisääntynyt viime vuosien aikana. Osittain tämä johtuu hintatason laskusta. Lisäksi monet lämpökameroiden tekniikkaa koskeneet ja siten valmistusta rajoittaneet patentit ovat vanhentuneet.
Lämpökameran hyviin ominaisuuksiin kuuluu sen toimintakyky lähes kaikissa eri olosuhteissa.
– Kamera havaitsee tarkasti eri kohteiden lämpötilaerot, vaikka kuvauskohteessa olisi täysin pimeää tai sisätilat täyttyisivät savusta, kertoo tuoteinsinööri Esa Nikander.
Lämpövuodot selville
Asuinkiinteistöissä sekä erilaisissa toimitiloissa, kuten toimistorakennuksissa ja logistiikkakeskuksissa, lämpökameroilla voidaan valvoa kokonaisia alueita. Samalla kun lämpökameroilla parannetaan paloturvallisuutta, niillä voidaan myös tarvittaessa seurata ihmisten ja kulkuneuvojen liikkumista alueella.
Useissa kameramalleissa on sekä optinen objektiivi että lämpösensori, joten ne tuottavat sekä tavanomaista kuvaa että lämpökamerakuvaa. Suurimmilla lämpökameroilla voidaan tarkastella jopa kymmenien kilometrien päässä olevia kohteita, pienimmillä tarkastealueilla etäisyyden säde on vain kymmeniä senttimetrejä.
Esimerkiksi sähkökeskuskaappiin voidaan asentaa tarvittaessa hädin tuskin tulituikkuaskia suurempi kamera, joka tarkkailee sähköliitosten lämpötiloja. Lämpötiloille voidaan asettaa raja-arvoja, joiden ylittyessä tai alittuessa kamerasta lähtee liikkeelle hälytys. Kamera mittaa jatkuvasti myös liitosten keskilämpötilaa, jottei sekään pääse nousemaan yllättäen.
– Lämpökameroilla voidaan seurata, että talotekniikka ja erilaiset putki- ja sähkölinjat toimivat ilman vuotoja tai paloriskiä, Nikander toteaa.
Hikvision valmistaa myös kannettavia ja käsikäyttöisiä kameroita- sekä tähystimiä. Niiden avulla esimerkiksi kiinteistönhuoltajat voivat halutessaan tarkistaa, ettei teknisissä tiloissa ole lämpövuotoja tai ylikuumenneita kohteita.
Vartiointiliike apuna
Kiinteistön omistaja tai haltija voi hankkia joko oman lämpökamerajärjestelmän tai tehdä vartiointiliikkeen kanssa kuukausimaksuun perustuvan palvelusopimuksen. Laajimmillaan sopimus kattaa laitteen ja asennuksen lisäksi valvonnan.
– Omakotitalon omistaja voi esimerkiksi ottaa kameran lähettämän hälytyksen ja tilannekuvan vastaan helposti omalla kännykällään. Yleensä hälytys kuitenkin siirretään vartiointiliikkeelle, jolloin vartiointiliikkeestä lähtee tarvittaessa vartija paikan päälle tarkistamaan tilanteen, Miettinen korostaa.