Hyppää sisältöön

Tulevaisuuden tekniikkaa kehitetään Nokian jalanjäljissä

Tulevaisuuden tekniikkaa kehitetään Nokian jalanjäljissä

30.03.2023

Test Automation Engineerin roolissa työskentelevä Ishira Liyanage kehuu vuolaasti yrityksen kansainvälistä ja rentoa toimintakulttuuria, johon oman panoksensa tuo myös Wirepasin Mom.

Tamperelainen Wirepas uskoo, että IoT-teknologian kehittymisessä ja hyödyntämisessä ollaan vasta alkutekijöissä.

TEKSTI NIINA LINNA | kuva | EINO ANSIO JA WIREPAS


Wirepas-ohjelmistoyrityksen koti sijaitsee historiallisissa Nokia Oyj:n toimistotiloissa Tampereella. Nokian vanha slogan ”connecting people” ei suoranaisesti sovi Wirepasin toimintaan, kun taas ”connecting things” on osuvampi ja samalla nykyaikaisempi muoto tuosta kaikkien tuntemasta tunnuslauseesta. Ihmiset on jo yhdistetty ja seuraavaksi yhdistetään laitteet.

Wirepasin päätavoite nimittäin on kehittää järjestelmiä, jotka hyödyntävät IoT-teknologiaa eli esineiden ja laitteiden yhdistämistä internetiin. Ja tässä he ovat suuresti jo onnistuneetkin. Yritys on saanut kehittämänsä teknologian osaksi maailmanlaajuista 5G-standardia. Tämä osoittaa, että teknologia on hyväksytty laajasti ja sen odotetaan mullistavan hajautettujen verkkojen rakentamisen.

Mesh-yhteysteknologiassa erilaiset esineet ja laitteet, kuten sensorit ja työkoneet, ovat yhteydessä suoraan toisiinsa ja muodostavat siten itsenäisesti verkon. Laitteiden lisääminen verkkoon on vaivatonta ja järjestelmä voi kasvaa lähes rajattomasti. Principal System Engineer Juho Pirskanen kertoo, että teknologia hyödyttää yrityksiä monella tasolla.

– Autamme teollisia yrityksiä yhdistämään laitteita ja keräämään dataa, jota sitten on mahdollista analysoida tarkasti. Tämä auttaa prosessien optimoimisessa. Se nostaa samalla tehokkuutta ja kun prosessit optimoidaan, tekee se prosesseista kestävän kehityksen mukaisia.

Rajattomat mahdollisuudet

Wirepasin kehittämää teknologiaa voi käyttää esimerkiksi rakennustyömaalla kypärissä tai sähkönkulutuksen mittaamisessa etänä. Pirskanen kertoo muistavansa ajan, kun sähköyhtiön mies kävi hänen kotonaan mittaamassa sähkömittarit.

– Suomessa näin ei ole toimittu enää pitkään aikaan, mutta muissa maissa tätä tehdään edelleen. Kehitys on ollut Suomessa suurta noista ajoista, ja siksi haluamme auttaa yrityksiä maanlaajuisesti tekemään asioita helpommin ja tehokkaammin, Pirskanen valaisee.

– Olen työskennellyt telekommunikaatioalalla yli 20 vuotta ja nähnyt, miten matkapuhelinverkot kehittyvät ja kännykät yleistyvät. Koen, että IoT-teknologiassa olemme vasta alussa. Emme edes vielä voi ymmärtää, mihin kaikkeen yhdistettävyys voidaan tulevaisuudessa liittää ja miten se muuttaa eri prosesseja. Kehitys on nopeaa ja on mahtavaa olla mukana näkemässä tämäkin murros.

Wirepasin Principal System Engineer Juho Pirskanen on päässyt todistamaan, että Momin seurassa voi viihtyä myös reaalimaailmassa.

Vaikka Nokia ei enää muuten näy toimitiloissa, on heiltä jäänyt Wirepasille perintö, joka edesauttaa työskentelyä. Testauksia tekevä tiimi nimittäin työskentelee Nokian aikaisissa radiokammioissa, joissa radioaallot eivät pääse kulkemaan sieltä ulos eikä sisään. Tämä auttaa muun muassa siinä, etteivät toisten järjestelmien signaalit häiritse testaamista. Lisäksi voimme testata järjestelmää radiotaajuuksilla, jotka eivät ole mahdollisia Suomessa, mutta ovat käytössä esimerkiksi Kaukoidässä tai Yhdysvalloissa.

Merkityksellisyys motivoi

Wirepas on globaalisti toimiva ja näkyvyyttä maailmanlaajuisesti saanut yritys. Silti työntekijöitä heillä on vain 72. Suurin osa työskentelee Tampereen toimistolla, mutta työntekijöitä on myös Yhdysvalloissa, Australiassa, Ranskassa ja monessa muussa maassa. 

Tampereen toimistolla eri kansallisuuksia on yhteensä 16 ja Sri Lankassa syntynyt Test Automation Engineer Ishira Liyanage pitää sitä hyvänä asiana. 

– Kansainvälisessä ympäristössä työskenteleminen on antoisaa. Koska meitä on vähän, tunnen jokaisen työntekijän ja meillä on normaalia, että toimitusjohtaja istuu aamupalapöydässäni kahvia juomassa. Minulle on tärkeää työviihtyvyyden lisäksi, että tekemäni työ on merkityksellistä, Liyanage korostaa.

Myös Pirskanen pitää tekemäänsä työtä tärkeänä. Lisäksi kovassa kasvussa olevan yrityksen palkkalistoilla on mielenkiintoista olla. Osaajia suuresti kasvavalle alalle kuitenkin tarvitaan ja Wirepas palkkaa mielellään myös uutta henkilökuntaa. Englanti on toimistokieli eikä suomen kielen taito ole vaatimuksena. Osa työskentelee kotoa, osa toimistolla ja tähän työtapaan on kasvettu.

– Apua saa aina työkavereilta ja ketään ei jätetä täällä yksin, vaikka työ toki vaatiikin myös paljon itsenäistä työskentelyä ja vastuunottoa. Tässä työssä pääsee työskentelemään tulevaisuuden tekniikan kanssa ja luomaan samalla parempaa maailmaa, Liyanage kertoo työyhteisön voimasta.

Haku