Tulevaisuuden tärkein taito

Tunnetaidot auttavat lasta päätöksenteossa, ongelmanratkaisussa ja stressin hallinnassa. Kotimaisen MusicFairyTalesin tuotteilla tunnetaitojen opettelu on pelillistä ja hauskaa.
TEKSTI | ELINA JÄNTTI KUVA | JOONA RAEVUORI
Pitäisikö tunne- ja vuorovaikutustaitoja opettaa koulussa? Aihetta on pohdittu Suomessa jo jonkin aikaa. Hiljattain kiersi kansalaisaloite, jolla pyritään saamaan tunne- ja vuorovaikutustaidot oppivelvollisuuslakiin.
Joissakin suomalaiskouluissa näiden taitojen opetusta on jo kokeiltu erilaisissa hankkeissa hyvin tuloksin: muun muassa kiusaaminen on vähentynyt ja luokkien ilmapiiri on parantunut opetuksen myötä. Yhdysvalloissa monissa osavaltioissa SEL eli Social and Emotional Learning, sosiaalisten ja tunnetaitojen opetus, on jo pakollinen oppiaine.
Tunnetaitojen oppimista voidaan tukea esimerkiksi erilaisilla digipeleillä. Suomessa yksi alan edelläkävijöistä on koulutusteknologia-alan kasvuyritys MusicFairyTales, joka kehittää musiikki- ja taidekasvatusta hyödyntäviä koulutustyökaluja.
– Missiomme on tunne- ja vuorovaikutustaitojen, luovuuden ja perheyhteyden kehittäminen. Näemme tunnetaidot tulevaisuuden tärkeimpänä voimavarana. Haluamme auttaa tulevia sukupolvia oppimaan tunteiden tunnistamista ja käsittelyä, ja siten elämään tasapainoisemmin, avaa MusicFairyTalesin toimitusjohtaja, musiikkipedagogi Teemu Laasanen.
MusicFairyTalesin advisor, väitöskirjatutkija ja musiikkiterapeutti Maija Salokiven mukaan tunnetaidot ovat keskeinen elämäntaito niin lapselle kuin aikuiselle.
– Tunnetaidot auttavat esimerkiksi ongelmanratkaisussa, päätöksenteossa, stressin hallinnassa ja oppimisessa. Niiden puute puolestaan liittyy usein mielenterveys- ja sosiaalisiin ongelmiin, Salokivi sanoo.
Auttaa tunteiden ilmaisussa
MusicFairyTales tekee tunnetaitojen oppimisesta pelillistä ja hauskaa. Yksi yrityksen uusista tuotteista on mobiilisovellus nimeltä Feel & Play, joka sisältää erilaisia klassisen musiikin täyttämiä satuja ja pelejä.
Sovelluksessa käyttäjä valitsee itselleen satuhahmon, joka kehittyy pelin edetessä. Pelaajan kaverina on pieni lohikäärme, jolle kerätään erilaisia tunnehelmiä paitsi tarinan hahmoilta, myös luonnosta, joka voi pahoin, jos sitä roskataan tai kohdellaan muutoin huonosti.
Sovelluksessa myös maalataan eri tunnelmaisia tunteita musiikin tahtiin sekä improvisoidaan erilaisia tunnelmia fantasiasoittimella.
– Sovelluksessa tunnistetaan tunteita, ilmaistaan niitä taiteen keinoin, pohditaan niiden merkitystä ja käsitellään niitä yhdessä kasvattajan kanssa. Tunteiden käsittelystä saa myös palkintoja, Laasanen kertoo.
Lapsi ja kasvattaja tuodaan yhteen, käsittelemään tunteita yhdessä. Jos halutaan auttaa lapsia tunnistamaan tunteita, myös huoltajien ja kasvattajien on hyvä oppia tunnetaitoja.
Feel & Play -sovelluksen ensimmäinen versio julkaistaan alkuvuodesta 2022. Sovellus on myöhemmin saatavilla sovelluskaupoista.
Satuseinä lietsoo luovuutta
Yritys on kehittänyt yhdessä OiOi Collectiven kanssa vuorovaikutteisen Satuseinän, joka on käytössä muun muassa Helsingin keskustakirjasto Oodissa sekä mikkeliläisessä Kattilansillan päiväkodissa.
Satuseinällä voi soittaa fantasiasoittimella, elämysmaalata sekä katsella klassiseen musiikkiin pohjautuvaa satua seinää koskettamalla.
– Satuseinä kehittää luovuutta. Se soveltuu erinomaisesti varhaiskasvatuksen ja koulujen tarpeisiin, mutta tuo hauskaa tekemistä myös esimerkiksi tapahtumien käyttöön, Laasanen sanoo.
MusicFairyTalesin tuotteissa käytetään pohjana tunnetaitojen tutkimusta ja musiikkiterapian keinoja. Tärkeässä osassa on klassinen musiikki, jonka pedagogisia ja terapeuttisia vaikutuksia on tutkittu paljon.
– Klassinen musiikki aktivoi alitajuntaa ja auttaa tunteiden lähteille pääsemistä. Se helpottaa sellaisten tunteiden käsittelyä ja ilmaisemista, joihin tietoinen mieli ei pääse käsiksi, Laasanen summaa.
Tutustu yritykseen ja sen tuotteisiin:
MUSICFAIRYTALES.FI
INFO@MUSICFAIRYTALES.FI