Tuhansia tunnelmia tapeteilla

Runsas kotona vietetty aika on innostanut sisustamaan. Tapeteilla on nyt kova kysyntä, ja niillä saa näppärästi uuden ilmeen kotiin.
Teksti Ritva-Liisa Sannemann Kuva Harri Virta
Kodin seinien ei tarvitse näyttää laitosmaisen steriileiltä, vaan niille voi loihtia uutta eloa erilaisilla tapeteilla.
– Meillä on jo yli 30 vuoden kokemus alalta ja 10 000 erilaista vaihtoehtoa perinteisistä tyyleistä värikkäisiin kuoseihin sekä uudenlaisiin tapettiratkaisuihin, kertoo Suomen AM-Markkinointi Oy:n toimitusjohtaja Anne Määttänen.
Porissa toimivan perheyrityksen maahantuomat tuotteet löytyvät Tapetit.fi-brändiltä. Jälleenmyyjiä on parisen sataa ympäri Suomea, ja niihin kuuluvat niin rautakaupat, sisustuskaupat, nettikaupat kuin sisustussuunnittelijatkin.
Perheyrityksessä on mukana Annen mies Marko Määttänen, joka toimii yrityksen myyntijohtajana. Yrityksessä on nyt mukana jo kolmas sukupolvi. Maahantuonti lähti liikkeelle jo vuonna 1989, ja nykyisin yritys työllistääkin jo vajaan kymmenen henkeä.
Rohkeat kuosit innostaa
Suomalaiset ovat innostuneet kokeilemaan yhä värikkäämpiä ja rohkeampia sisustusratkaisuja. Värimaailmassa on siirrytty vihreään, siniseen ja keltaiseen. Tapeteissa suositaan pienten kukkakuvioiden sijasta vaihtelevia luontoaiheita, kuten suuria kukkia, lehtiä, lintuja ja leopardeja.
– Asiakkaat ovat lämmenneet enemmän eksoottisiin kuvioihin, rohkeisiin kuoseihin ja runsaisiin sävyihin, kertoo Veera Viitikko, joka vastaa Suomen AM-Markkinointi Oy:n asiakaspalvelusta ja markkinoinnista.
Myös valokuvatapetit tekevät tuloaan suomalaisten koteihin. Ne ovat helppo asentaa, ja niillä saa näppärästi persoonallisen ja täysin uuden ilmeen asuintiloihin.
– Valokuvatapetti siirtää hetkessä katseen esimerkiksi palmurannalle, viidakkoon tai vuoristomaisemaan. Kun matkustaa ei juuri voi, ihmiset hakevat vaihtelua kuvien kautta, Viitikko sanoo.
Valokuvatapetin asentaminen käy helposti, koska kuvioita ei tarvitse kohdentaa. Seinään pitää tehdä pohjatyöt ja levittää liisteri, jonka päälle leikatut vuodat asetetaan.
Tapettia ei tarvitse valita kymmeniksi vuosiksi eteenpäin, vaan sen voi vaihtaa vuodenaikojen, trendien ja fiilisten mukaan. Myöskään vanhan tapetin irrottamista ja uuden asentamista ei ole syytä pelätä, sillä tarjolla on hyviä ohjeita ja toimivia aineita, joilla työvaiheet hoituvat kätevästi.
– Tapetoinnin pystyy tekemään ohjeiden pohjalta nykyisin helposti kuka tahansa. Työn voi tietysti teettää myös ammattilaisella, jos epäilee omien kykyjen riittävyyttä, vinkkaa Määttänen.
Seinäpintojen maalaamiseen nähden tapetilla pystyy luomaan monipuolisempia tunnelmia. Jos trendivärit ja kuosit eivät kiinnosta, saatavilla on myös hillittyjä ja klassisia vaihtoehtoja.
Pientä ylellisyyttä kaipaaville löytyy glitterpintaisia tapetteja, joilla sisustukseen saadaan lisää glamouria. Toisessa ääripäässä ovat yksinkertaista tiiliseinää muistuttavat mallit.
- Tapetti leikataan osiin kuviosovitus huomioiden.
- Seinälle merkitään pystyviivat luotilangalla tai vatupassilla, jotta tapetti saadaan suoraan.
- Liisteri tai liima levitetään tasaisesti seinään.
- Lopuksi tapettivuota ripustetaan seinälle ja kiinnitetään tapetointilastaa tai harjaa käyttäen
Mallipaloja voi tilata
Tapettimallistoja on helppo selata maahantuojan nettisivuilta tai menemällä lähimpään jälleenmyyjäliikkeeseen, jonka sisustusosastoilta löytyy Tapetit.fi-mallikirjoja.
– Kuluttaja voi voi tilata mallipaloja, joilla pääsee kokeilemaan, miten tietty väri ja kuosi sopivat omaan kotiin, Viitikko neuvoo.
Jos tuote ei kuulu jälleenmyyjän varastovalikoimaan, se tilataan erikseen maahantuojalta. Suomen AM-Markkinointi Oy toimittaa tuotteen myymälään nopeasti, jopa seuraavaksi päiväksi.
Yritys tuo tapetteja suurilta eurooppalaisilta toimittajilta Belgiasta, Saksasta, Englannista ja Hollannista. Monen tapetin raaka-aineena käytetään Suomessa tuotettua kuitupohjaa, vaikka itse tapetit tehdään eurooppalaisissa tehtaissa.
Uusimmat trendit tapetoinnissa esitellään Frankfurtin messuilla, mutta koronapandemian aikana esittelyt ovat siirtyneet verkkoon. Suomen AM-Markkinointi Oy:llä on yksinmyyntisopimus tiettyjen tehtaiden kanssa, joten muilla maahantuojilla ei ole samoja mallistoja omissa valikoimissaan.