Hyppää sisältöön

Tekniikan alan koulutus avaa monia urapolkuja

Tekniikan alan koulutus avaa monia urapolkuja

2.03.2021

Sini Pekki viimeistelee diplomi-insinöörin opintojaan Oulun yliopistossa. Hän kertoo, että opiskelu on kasvattanut itsevarmuutta.

Diplomi-insinööriksi pian valmistuva opiskelija Sini Pekki ponnistaa tekniikan alalle Oulun yliopistosta. Monitieteellinen ympäristö edistää paitsi urahaaveita myös yhteisöllisyyttä kampuksella.

Teksti Elisa Salama  Kuva Tuuli Nikki

Sini Pekki kertoo olleensa aina kiinnostunut luonnontieteistä. Kiinnostus tekniikan alaa kohtaan heräsi lukioaikoina. Lopulta Tampereelta kotoisin oleva opiskelija päätyi valitsemaan Oulun yliopiston jatko-opintopaikakseen. Tällä hetkellä hän opiskelee tuotantotaloutta ja sivuaineenaan lääketieteen tekniikkaa.

– Halusin maisemanvaihdoksen. Oulu tuntui luontevalta paikalta. 

Oulun yliopistossa kaikki alat lääketiedettä lukuun ottamatta sijaitsevat samalla kampuksella Linnanmaalla. Verkostoituminen eri alojen opiskelijoiden kanssa on helppoa, mikä avaa mahdollisuuksia myöhemmin työelämässä. 

– Vasta opiskellessa tajusin, mitä mahdollisuuksia tämä tuo. Kursseja ja sivuaineita voi suorittaa lähes kaikista tiedekunnista, Pekki kehuu.

Itsevarmuutta opetuksesta

Pekin mukaan opiskeluaikana parasta on ollut yhteisöllisyys, joka näkyy opiskelijatapahtumien lisäksi myös henkilökunnan asenteissa. 

– Täällä näkee, että yliopistolla ollaan oikeasti kiinnostuneita opiskelijoista ja heidän hyvinvoinnistaan. 

Pekki kiittelee myös opintojen monimuotoisuutta. Pienryhmäopinnot, yrityksille tehtävät harjoitustyöt ja nykyaikaiset opetusmenetelmät kannustavat oppimaan. Myös korona-aikana opetus on järjestynyt sujuvasti.

– Kursseilla on kannustava ilmapiiri, jonka ansiosta olen saanut itsevarmuutta toimia työelämässä. Opiskelukavereiden kesken autamme toisiamme esimerkiksi kesätyön haussa, ja vanhemmat opiskelijat neuvovat mielellään nuorempia. 

Tekniikan opiskelija saakin usein jo ensimmäisenä kesätyönään tutustua omaan alaansa esimerkiksi tuotantotehtävissä.

TEKNIIKAN ALA on mainettaan monipuolisempi – siltä voi työllistyä miltei mihin vain.

Kirjavat uramahdollisuudet

Pekki mainitsee kaipaavansa tekniikan alalle lisää naisia. 

– Luonnontieteistä kiinnostuneille tytöille suositellaan helposti lääketiedettä, mikä sinänsä on hienoa. Tekniikan ala on kuitenkin mainettaan monipuolisempi ja siltä voi työllistyä melkein mihin vain.

Diplomi-insinöörin tutkinto valmistaa monenlaisiin tehtäviin. Ura voi urjeta teollisuuden ja tuotannon johtotehtävien lisäksi esimerkiksi rahoitusalalla tai julkisella sektorilla. Tuotepäälliköt, asiantuntijat ja projektijohtajat ovat yleisiä nimikkeitä diplomi-insinööreille. 

– Sivuainevalinnoilla voi vaikuttaa mahdolliseen tulevaan työnkuvaan paljon. Itse tähtään liikkeenjohdon konsultin tehtäviin.

Naiset ovat toistaiseksi vähemmistönä tekniikan alalla. Pekki on kuitenkin tuntenut itsensä tervetulleeksi niin opiskeluaikana kuin työpaikallakin. 

– Tuotantotaloudessa Oulussa kolmasosa aloittaneista oli viime vuonna naisia. Yksin ei tarvitse olla.

Tällä hetkellä Pekki tekee diplomityötään yritykselle kehitysinsinöörin nimikkeen alla. Maaliskuun aikana valmistuva diplomi-insinööri siirtyy pian täysillä työelämään. 

– Oulun yliopistosta olen saanut hyvät valmiudet alalle. Kannustus ja tsemppaus kantavat pitkälle.

Pekki vinkkaa, että alavalintaa pohtiva lukiolainen voi tutustua eri tekniikan alojen kuvauksiin Oulun yliopiston sivuilla. Ensimmäiset kaksi vuotta opinnoista ovat samankaltaisia alasta riippumatta ja pitkästä matematiikasta on hyötyä. 

– Tuotantotaloudessa pärjää kyllä, vaikka ei olisikaan kirjoittanut matematiikkaa, fysiikkaa tai kemiaa. Se vaatii hieman enemmän työtä, mutta ei ole mahdotonta.

Tuotantotalouden diplomi-insinöörin koulutus yhdistettynä laajaan valikoimaan teknillisiä sivuaineita kasvattaa uramahdollisuuksia entisestään. Pekin opiskelukaverit ovatkin päätyneet hyvin monenlaisiin tehtäviin tämän ansiosta.

Entä mitä opiskeluajasta jää erityisesti mieleen?

– Yhteisöllinen tunnelma tiivistyy teekkarivapussa. Fuksina suoritin oman teekkarikasteeni jäisessä avannossa, Pekki naurahtaa.

Oulun yliopiston koko koulutustarjontaan voi tutustua verkossa.

WWW.OULU.FI/HAKU

Haku