Hyppää sisältöön

Tehokkuus kasvuun matalan kynnyksen automaatiolla

Tehokkuus kasvuun matalan kynnyksen automaatiolla

13.05.2022

Virnexin ratkaisujen pääosassa ei ole teknologia vaan lisäarvon tuottaminen asiakkaalle, toimitusjohtaja Janne Ohtonen ja teknologiajohtaja Tom Gustafsson painottavat.

IT-alan kasvuyritys Virnex tuo kasvua tukevat automaatioratkaisut yritysten saataville huippuosaajien ammattitaitoa ja uusinta teknologiaa yhdistelevällä konseptillaan.

TEKSTI | SAANA LEHTINEN   KUVA | RIKU KYLÄ

Lukuisissa organisaatioissa tehdään vielä paljon työtä, jonka automatisoiminen lupaisi nousukiitoa sekä liikevaihdolle, asiakaskokemukselle että työhyvinvoinnille. Keskeinen kasvun ja työntekijöiden viihtyvyyden koetinkivi on data, jonka säilyttämisen ja käyttämisen haasteet yhdistävät kaikenkokoisia yrityksiä. 

– Dataa kertyy koko ajan lisää, eivätkä ihmisten jaksaminen ja tunnit yksinkertaisesti enää riitä hyödyntämään sitä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Eihän kukaan halua kopioida joka päivä asioita Excelistä toiseen, teknologia-alan korkeaan osaamiseen erikoistuneen Virnexin toimitusjohtaja, filosofian tohtori Janne Ohtonen tiivistää.

Samaan aikaan datan määrän kasvamisen kanssa ennakkokäsitykset pitkistä, kalliista ja monimutkaisista automaatioprojekteista jarruttavat monelle yritykselle tarpeellisia uudistuksia. Työntekijöiden vapauttaminen tuottavaan työhön ei kuitenkaan edellytä jättimäisiä investointeja tai kokonaan uuden teknologian innovoimista. Ohtonen painottaa, että kasvua vauhdittavia, älykkäitä automaatioratkaisuja on mahdollista toteuttaa myös matalammalla kynnyksellä.

– Emme maalaile pilvilinnoja, vaan lähestymme asiaa nykypäivän tehokkaimman, järkevimmän ja taloudellisesti kannattavimman teknologian kautta, Ohtonen kertoo.

Skaalautuva palvelu ratkoo monimutkaisetkin haasteet

Virnexin palvelukonseptin, Virnex Intelligent Business Automationin (VIBA), ytimessä on ajatus ihmisten ja teknologioiden vahvuuksien yhdistämisestä. Ratkaisuja ei tehdä teknologia edellä, vaan pääosassa ovat asiakkaiden liiketoimintahaasteiden paikantaminen ja konkreettisten ratkaisujen kehittäminen.

VIBA-palvelukonseptilla voidaan esimerkiksi tehostaa pankki- ja vakuutusalalla keskeistä petosten valvontaa ja virheiden havaitsemista sekä helpottaa sähköautojen ennakoivaa huoltoa. Automaatio ja tekoäly on valjastettu myös telekommunikaatioalan asiakaskokemuksen kehittämiseen.

– Telekommunikaatioalalle kehittämämme automaatioratkaisu haistelee verkon ja mobiililaitteiden toimintaa ja soittaa poikkeaman havaitessaan korjaajan paikalle. Samalla järjestelmä valvoo asiakaskokemusta selvittämällä muun muassa asiakkaiden huonon kuuluvuuden alueella viettämää aikaa ja ilmoittamalla vahvempien puhelintornien tarpeesta.

Palvelun toteuttavat ajasta ja paikasta riippumatta saatavilla olevat, kansainvälistä huippuosaamista suomalaiseen työkulttuuriin yhdistelevät virtuaalitiimit.

– Arvostamme henkilöstömme osaamista ja suomalaisen työkulttuurin viemistä vientituotteeksi, korostaa Virnexin teknologiajohtaja Tom Gustafsson.

Virnexin ratkaisut skaalautuvat yksilötasolta pienien ja keskisuurien yrityksien kautta suuryrityksien ja eri toimialojen tarpeisiin. Skaalautumista kuvaa osuvasti lähes jokaisen tietotyöläisen työkoneelta löytyvä robotti, Microsoftin Office365-tuotepakettiin kuuluva Power Automate -palvelu, joka tekee työtehtävien automatisoimisen mahdolliseksi kenelle tahansa. 

– Virtuaalitiimien avulla yksittäisen työntekijän käyttöön soveltuva työkalu muuttuu tarvittaessa kokonaiseksi robottifarmiksi ja yritystason ratkaisuksi, Gustafsson toteaa.

Nopeaa ja kestävää kasvua

Kun keskustellaan nopeasta kasvusta, Ohtonen ja Gustafsson tietävät, mistä puhuvat. Vuonna 2020 perustettu Virnex on nelinkertaistanut henkilöstömääränsä ja lähes viisinkertaistanut liikevaihtonsa parissa vuodessa.

– Olemme työntekijöidemme omistama, tulorahotteisesti toimiva firma, joka kasvaa ja tuottaa voittoa vuosittain. Emme ole maksaneet penniäkään osinkoa, vaan satsaamme kaiken kasvuun ja kehittymiseen, jotta voimme tuottaa enemmän lisäarvoa asiakkaillemme, Gustafsson taustoittaa.

Nopean kasvun lisäksi Ohtonen ja Gustafsson korostavat ympäristöystävällisyyttä teknologialla edistävän toimintatavan tärkeyttä. Tämä näkyy myös Virnexin palvelukonseptissa. Erityisesti suuryrityksissä data lojuu toisinaan käyttämättömänä sadoissa – joskus tuhansissa – sähköä jatkuvasti kuluttavissa järjestelmissä. Tällöin manuaalisen työn automatisoiminen ei ole ainoastaan arkea tehostava ja sähkölaskua keventävä vaan myös vihreää siirtymää edesauttava teko.

– Pystymme karsimaan robottien avulla pois turhia toiminnallisuuksia ja parantamaan siten yrityksien liiketoimintavarmuutta. Kun sähköä kuluttavia palvelimia tarvitaan vähemmän myös hiilidioksidipäästöt pienenevät, Ohtonen summaa.

Haku