Hyppää sisältöön

Tehoa ja laatua ulkoistamalla

Tehoa ja laatua ulkoistamalla

7.06.2022

Alltime tarjoaa huoltopalveluita lähes mihin tahansa ympäristöön – myös vesille.

Alltime tarjoaa kunnille ja kaupungeille fiksun tavan kiinteistönhuolto- ja infrapalveluiden tuottamiseen tai ulkoistamiseen. Kun asiat tehdään oikein, kustannustehokkuus, laatu ja vastuullisuus mahtuvat samaan yhtälöön.

TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN   KUVA | TEEMU HEIKKILÄ

Useat Suomen kaupungeista ja kunnista järjestävät kiinteistönhuollon ja infran kunnossapidon tuottamisen itse. Henkilöstön eläköityminen ja kaluston uusimiseen liittyvät investointitarpeet tekevät yhtälöstä kuitenkin haastavan. Alltime-konsernin toimitusjohtaja Juha Murtopuron mielestä infrapalveluiden ulkoistaminen olisikin monille kunnille fiksu ratkaisu.

– Infran kunnossapitopalveluita tarjoava yritys on alan erikoisosaaja, jonka henkilöstöllä on alan viimeisin osaaminen ja konekanta ajan tasalla. Kehittyneiden prosessien käyttöönotto parantaa palveluiden tasoa ja pidemmällä aikavälillä myös palveluiden tuottamisen kustannustehokkuus paranee selvästi. Oleellista on myös se, että ulkoistuksen myötä asiakkaan pääomaa vapautuu muuhun toimintaan ja kunnossapitokulujen budjetointi helpottuu, Murtopuro summaa.

Kuntien ja kaupunkien alueurakat ovat kooltaan niin mittavia, että monet isommatkaan palveluntarjoajat eivät pysty niitä kokonaisuutena tarjoamaan. Yrityksellä tulee olla riittävästi resursseja ja laaja-alaista osaamista sekä pitkälle kehitetyt palveluprosessit ja vahva, laadukas alihankintaverkosto. 

Alltimella on satsattu jo pitkään erikokoisten kunta-asiakkaiden palvelemiseen. Nykyään yritys tuottaa palveluita Rovaniemen, Järvenpään, Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungeille sekä esimerkiksi Inkoon ja Kirkkonummen kunnille.

– Meillä on laaja-alainen ja pitkä kokemus alan palveluiden tuottamisesta sekä maalla että vesiväylillä, joten isommatkin alueurakat tai niiden ulkoistukset onnistuvat ongelmitta koko Suomessa. Ulkoistusten yhteydessä yksi vaihtoehto on, että lunastamme kunnan tai kaupungin olemassa olevan kaluston ja otamme henkilöstön palkkalistoillemme. Työntekijöiden näkökulmasta muutos on usein mieleinen, sillä olemme suuri ja vastuullisesti toimiva työnantaja, joka pystyy tarjoamaan hyvät mahdollisuudet kouluttautumiseen, työnkiertoon sekä etenemiseen uralla, Murtopuro kertoo.

Henkilöstöstä ja ympäristöstä huolehtiminen ovat Murtopuron mukaan tärkeä osa Alltimen vastuullista liiketoimintaa. Tämä näkyy esimerkiksi työolosuhteisiin, -hyvinvointiin ja -turvallisuuteen sekä kehittyneeseen konekantaan panostamisessa. Alltimen tavoitteena on siirtyä vaiheittain uusiutuvaan polttoaineen sekä sähköisen kaluston käyttöönottoon. 

– Kunnianhimoisena tavoitteenamme on kasvaa toimialan vastuullisimmaksi toimijaksi lähivuosien aikana. Tavoitteeseen pääsemiseksi olemme käynnistäneet useita hankkeita yhteiskuntavastuun, ympäristön ja läpinäkyvän hallinnon osa-alueilla. Olemme esimerkiksi ottamassa käyttöön vastuullisuusraportointia.

Sijoittaja tuo uusia panoksia perheyrityksen kasvuun

Alltime Oy:n historia juontaa vuoteen 1996. Tuolloin kempeleläinen Jussi Tuohino aloitti lukio-opintojensa lomassa pienimuotoisen koneurakoinnin ja kiinteistönhuoltopalvelujen tarjoamisen. Kymmenen vuotta myöhemmin hän perusti Alltimen. Sittemmin yritys on kasvanut niin orgaanisesti kuin yritysostoin. Viime vuoden lopulla Alltime-konsernin liikevaihto oli kivunnut jo noin 31 miljoonaan euroon ja yritys työllisti noin 300 henkilöä. 

Vuodenvaihteessa Alltimen pääomistajaksi tuli suomalainen MB Rahastot. Murtopuron mukaan liiketoimintajärjestelyn tavoitteena on mahdollistaa yrityksen vahva kasvu ja kansainvälistyminen. Tuohino jatkaa yrityksessä edelleen merkittävä omistajana. 

– Tähtäämme Pohjoismaiden johtavaksi rakennetun elinympäristön kunnossapitäjäksi. Tavoitteenamme on saavuttaa lähivuosina 200 miljoonan euron liikevaihto. Suomen markkinoiden ohella haluamme laajentua Ruotsin markkinoille. Kuten tähänkin asti, haemme kasvua orgaanisesti ja yrityskauppojen kautta. Uusi vahva omistaja tuo meille resursseja ja kyvykkyyttä, joiden avulla pystymme saavuttamaan tavoitteemme.

Murtopuro laskee Alltimen keskeisiksi vahvuuksiksi osaavan henkilöstön, laaja-alaisen osaamisen, toimivat prosessit sekä modernin kaluston. Tämän vuoden aikana yritys on lähtenyt uuden pääomistajan tukemana rakentamaan uutta vahvuusaluetta digitaalisuudesta. Nyt tavoitteena on uudistaa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti perinteistä kiinteistönhuolto- ja infrapalvelualaa. 

Alltime tekee laadukasta infra-alan kunnossapitotyötä moderneilla välineillä ja alan parhaalla osaamisella. Kunnossapitopalveluiden ulkoistaminen voi olla kunnille vaihtoehto, jota kannattaa harkita.

– Uusien digitaalisten työkalujen avulla voimme esimerkiksi optimoida kalustomme käyttöä ja työvuorosuunnitteluamme sekä automatisoida prosessejamme. Digitaalisuus lisää osaltaan toimintamme läpinäkyvyyttä, sillä asiakkaamme voivat seurata toimintaamme oman käyttöliittymänsä kautta. Alltimen työntekijöiden käytössä on jo mobiiliappi, jolla voidaan hoitaa tehokkaasti työhön liittyvää viestintää ja työtuntien raportointia. Mobiiliappia tullaan kehittämään paljon ja samalla parannetaan työn tehokkuuttaa ja työtehtäviin liittyvää raportointia.  

Alltimen suunnitelmissa on myös tarjota asiakkailleen ympärivuorokautista kiinteistöjen ja infraympäristöjen olosuhdevalvontaa, joka perustuu erilaisten antureiden välittämään tietoon. Sekä kiinteistöhuollon että infranhoidon työtarpeeseen saadaan silloin heräte antureista ja siten saadaan nopeutettua korjaus-
prosessia. Valvontapalveluiden tuottamista varten suunnitelmissa on perustaa 24/7 valvomo.

– Monet asiakkaamme keräävät dataa kiinteistöistään, joten valvontapalveluille on jo kysyntää. Mikäli asiakas tarvitsee, pystymme järjestämään myös antureiden asennus- ja ylläpitopalvelun joko meidän oman kiinteistöhuollon tai yhteistyökumppaniemme kautta.

Valtteina kattava tarjonta ja proaktiivinen toimintatapa

Vuosien myötä Alltimen palvelutarjonta on kasvanut laajaksi. Hieman yli puolet konsernin liikevaihdosta tulee infrapalveluista ja loput kiinteistöpalveluista. Infrapuolella yritys tarjoaa teiden ja katujen kunnossapitoa sekä ulkoliikuntapaikkojen, viheralueiden ja leikkipaikkojen rakentamis-, huolto-, asennus- ja tarkastuspalveluita. Infrapalvelut vesillä -yksikkö vastaa sisävesiväylien, meriväylien ja satamien kunnossapidosta sekä huoltotöistä.

Kiinteistöpalvelujen saralla Alltimen palvelurepertuaariin kuuluvat kattavien kiinteistöhuolto- ja siivouspalveluiden ohella LVIA-, sähköasennus-, remontointi- sekä Tunturi-Lapissa myös rakentamispalvelut. Murtopuro painottaa, että Alltime pystyy tuottamaan kiinteistöpalveluja myös vaativimpiin teollisuuskiinteistöihin. 

– Kasvusta huolimatta olemme pystyneet pitämään organisaatiorakenteemme matalana ja joustavana. Asiakkaalle tämä näkyy vaivattomuutena, nopeutena ja fiksusti toteutettuina palveluratkaisuina. Yksi vahvuuksistamme on proaktiivisuus. Kun tunnemme asiakkaidemme tarpeet, pystymme ennakoimaan tulevat tilanteet ja ehdottamaan aktiivisesti asiakasta tukevia toimenpiteitä, Murtopuro sanoo.

Kasvua kuntasektorilta

Pohjois-Pohjanmaalta ponnistaneelle Alltimelle Oulun seutu ja Lappi ovat olleet aina vahvaa toiminta-aluetta. Yrityksen päätoimipaikka sijaitsee tänäkin päivänä Oulussa. Yrityksellä on runsaasti asiakkaita muun muassa Rovaniemellä, Luostolla, Pyhällä ja Sodankylässä. 

Kasvun myötä Alltime on laajentanut toimintaansa Uudellemaalle, erityisesti pääkaupunkiseudulle sekä Päijät-Hämeeseen, joista on tullut yritykselle vahvaa liiketoiminta-aluetta. Jatkossa Alltimen tavoitteena on kasvattaa toimintaansa koko maahan. Erityisesti suuret kasvukeskukset, kuten Turun ja Tampereen alueet, kiinnostavat. 

– Infrapuolella haemme kasvua erityisesti uusista kunta-asiakkuuksista. Kiinteistönhuoltopalveluissa puolestaan kohdistamme myyntiä erityisesti yrityksille kasvukeskuksissa sekä teollisuudessa toimiville asiakkaille. Pystymme laajentamaan toimintamme uusille maantieteellisille alueille ketterästi. Emme perusta suuria toimipisteitä. Tarvitsemme hyvät sosiaalitilat henkilöstöllemme sekä tilat kalustomme säilytystä ja huoltoa varten. Kevyt organisaatio auttaa meitä pitämään byrokratian loitolla ja toimintamme kustannustehokkaana, Murtopuro summaa.

Haku