Hyppää sisältöön

Täyden palvelun tonttikauppaa sekä rakentajalle että myyjälle

Täyden palvelun tonttikauppaa sekä rakentajalle että myyjälle

7.03.2023

Havainnekuva Espoon Munkkirannassa sijaitsevasta kiinteistön kehityskohteesta. Kohteessa on yhteensä kuusi erillistaloa, joista kolmeen sisältyy oma rantatontti.

Kiinnostus tonttikauppoja ja rakentamista kohtaan on notkahduksen jälkeen vilkastunut. Jos tontin ostaminen tai myyminen tuntuu liian työläältä, osaava kiinteistönvälittäjä palvelee sekä asunnon rakentajaa että myyjää.

TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN   KUVA | LEA JAKAMA

Perheiden haaveet omasta talosta ja puutarhasta eivät ole kadonneet maailmantilanteen ja kaupanteon hiljaiselon aikana. Nyt kun korot näyttävät asettuvan aloilleen ja energiakriisi helpottavan, on ryhdytty taas suunnittelemaan tarpeiden mukaisia asumisratkaisuja. Myös tontin omistajat ovat havahtuneet mahdollisuuteen vapauttaa pääomiaan muuhun käyttöön.

– Tavallisesti tontin myyntiä aletaan miettimään elämän taitevaiheessa, esimerkiksi eläkeiässä, kun ison talon ja pihan ylläpito käy työlääksi ja aikaa halutaan käyttää muihin harrastuksiin. Jos omistajat ovat epävarmoja prosessin kulusta, on järkevää pyytää ammattilaista jalostamaan tontti myyntikuntoon, neuvoo Lea Jakama Oy:n myyntijohtaja Hannu Suvanto.

Toimiston kohteet sijaitsevat pääasiallisesti Espoon, Helsingin sekä Kirkkonummen alueella, mutta kiinteistöjä välitetään myös Kauniaisissa, Porvoossa, Siuntiossa ja Inkoossa. 

– Vapaita tontteja on niukasti tarjolla tiiviisti rakennetulla pääkaupunkiseudulla, mutta etenkin Kirkkonummelta löytyy yhä viihtyisiä paikkoja uudelle kodille. Kunnan suosio onkin merkittävässä kasvussa, Suvanto kertoo.

Apua prosessin jokaiseen eri vaiheeseen

Tontin jalostaminen myyntikuntoon on monivaiheinen prosessi, jossa arvioidaan sijaintia sekä alueen kaava- ja rakentamismääräyksiä, jotta tuleva käyttö ja hinta voidaan optimoida parhaalla mahdollisella tavalla.

– Teemme ilmaisen konsultaatiokäynnin tonteille. Moni on yllättynyt, että omakotitalon käyttämätön piha osoittautuukin arvokkaaksi maa-alueeksi, Suvanto toteaa.

Kiinteistövälittäjä tekee kaiken tarvittavan työn myynnistä viranomaisselvityksiin, asiakirjojen suunnitteluun ja laadintaan. Lea Jakama Oy:ssä tonttikauppojen onnistumista on varmistamassa tiimi, johon kuuluu myös juristi.

Usean rakennuspaikan tontille tehdään koelaskentakartta, laaditaan hallinnanjakosopimus ja rasitesopimukset sekä valmistellaan tonttijaot ja lohkomiset. Tarvittaessa perustetaan asunto-osakeyhtiö ja laaditaan sille yhtiöjärjestys.

– Toisinaan huonokuntoisia rakennuksia puretaan tontilta. Halutessaan myyjä voi jopa jäädä asumaan entiseen paikkaan, mutta tarpeita vastaavaan uudisrakennukseen, Suvanto valaisee.

Kiinteistönvälittäjä Laura Paija LKV ja myyntijohtaja Hannu Suvanto suunnittelevat Saunalahdessa sijaitsevan kiinteistön tulevaa tonttijakoa.

Ostajalle unelmatontti

Kiireisen työelämän ja perheen pyörityksessä tontin etsintä ja kotitalon rakennusprojekti voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. 

– Rakennuttajaperheelle palvelumme voi alkaa jo unelmatontin etsimisestä ostotoimeksiannon kautta, ja luonnollisesti autamme nykyisen asunnon myynnissä.

Harva rakennuttajaperhe päätyy hartiapankkirakentamiseen. Yhä useampi turvautuu kokonaispalveluun avaimet käteen -periaatteella. Lea Jakama Oy:llä on laaja kumppanuusverkosto, josta saa lisäpalveluna esimerkiksi arkkitehti- ja pihasuunnittelun, urakoitsijan työt sekä rahoitusjärjestelyt.

– Toimimme avaimet käteen -toteutusten partnerina sekä yksityisille rakentajille että rakennusliikkeille, olipa kyseessä pientalo tai asunto-osakeyhtiö. Autamme rakennusliikkeitä uudistuotantoprojektin suunnittelussa ja myynnissä, Suvanto selvittää.

Kiinteistövälityksellä on hallussaan ajankohtainen tieto asuntoa etsivien toiveista, tarpeista ja budjeteista. Esimerkiksi ympäristöarvot ja energiatehokkuus näkyvät nyt vahvasti rakentajien toivelistalla.

35 vuoden kokemuksella

  • Lea Jakama perusti pääkaupunkiseudulla kiinteistönvälitystä harjoittavan yrityksen vuonna 1987.
  • Perheyhtiön nykyisenä toimitusjohtajana toimii Sonja Jakama.
  • Arvokohteiden myynnin lisäksi yrityksen toimialueeseen kuuluvat perheasunnot, tontit ja vapaa-ajan kohteet pk-seudulla.
  • 12 hengen tiimiin kuuluu muun muassa kiinteistönvälittäjiä sekä juristi.

leajakama.fi

Haku