Hyppää sisältöön

Täyden palvelun majatalo meren ja maan äärellä

Täyden palvelun majatalo meren ja maan äärellä

27.08.2021

”Rehtori” Pasi Tamminen ja hovimestari Tony Merikivi kiittävät vieraita kesästä ja ovat valmiita syyssesonkiin.

Kemiönsaari on oiva kohde syysretkelle: se on yhtä aikaa merellinen ja maaseutumainen. 

Teksti Elina Teerijoki  Kuva Suvi Elo

Kemiönsaarella sijaitseva ravintola-majatalo Kansakoulu on ”rehtori” Pasi Tammisen sanojen mukaan keskellä ei mitään. Brännbodan, eli Vastanfjärdin kylän kouluna 1800-luvulta 2000-luvun alkuun toiminut rakennuskokonaisuus palvelee ympäri vuoden samoilla hinnoilla välimatkan krouvina esimerkiksi kauemmas saaristoon matkaaville.

– Meillä yöpyy esimerkiksi Bengtskärin majakalle tai Örön linnakesaarelle jatkavia matkailijoita, Tamminen kertoo.

Bed & breakfast -tyyppisessä Kansakoulussa on entisiin luokkahuoneisiin rakennettujen majoitushuoneiden lisäksi sähkötolppia matkailuautoille ja asuntovaunuille sekä paljon telttapaikkoja. Telttailu on suosittua esimerkiksi pyöräilymatkailijoiden keskuudessa, joita nähdään Kansakoulussa vuosi vuodelta enemmän.

Kemiönsaarella matkaillessa kannattaa ottaa huoltoetapiksi Majatalo Kansakoulu, josta löytyvät kaikki matkalaisen tarvitsemat palvelut.

Pyöräilijöiden paratiisi

Kemiönsaari on pyöräilymatkailijalle erittäin mukavaa seutua. Lumoavat maisemat vaihtelevat raikkaan merellisistä näkymistä rauhalliseen ja tunnelmalliseen maaseutuun. Reitin varrelle jää myös idyllisiä ruukkeja ja vanhoja kylämiljöitä. Alueen pienemmillekin saarille voi jatkaa lauttayhteydellä. Matkat ja maastot ovat kohtuullisia myös perheellisille pyöräilijöille.

Rannikkoreittinä tunnettu pyöräilyreitistö levittäytyy Hangon, Raaseporin, Salon sekä Kemiönsaaren alueille, ja pyyhkäisee myös Kansakoulun pihan ohitse. Tamminen kertoo, että Kansakoulussa kävikin viime kesän aikana peräti
2 000 pyöräilijää.

Hipsterikylänäkin tunnetuksi tulleen idyllisen Mathildedalin matkailu on hurjassa nosteessa, ja sen suosio heijastuu myös Kemiönsaarelle. Mathildedal on vain neljänkymmenen kilometrin päässä Kansakoulusta, joka sijaitsee entisessä Västanfjärdin kunnassa, saaren itärannikolla.

– Moni tulee Helsingistä Saloon junalla, pyöräilee Teijoon ja Mathildedaliin ja sieltä Strömman kanavan kautta Kemiönsaarelle, Tamminen

– Matkailijat ulkoilevat Matilda Teijon alueella ja käyvät ruokailemassa sekä majoittumassa meillä. Mathildedalissa yrittäjät ovat pitäneet ovensa auki pitkään syksylle ja se tukeekin myös Tammisen majapaikan toimintaa.

Luonnonläheisyys ja maaseudun rauha kuuluvat muiden muassa niin Kemiönsaaren matkailun kuin Kansakoulunkin valtteihin. Seesteisissä pelto- ja merimaisemissa voi seurata lintujen ja muiden eläinten touhuja. Hiljaisilla, asvaltoiduilla teillä on turvallista taittaa matkaa pyörän päällä.

KAUNIITA retkeilykelejä riittää vielä marraskuussa.

Vilkas ympäri vuoden

Vaikka upea Kemiönsaari onkin tunnettu ensisijaisesti kesämatkailukohteena, on vappuna 2017 ovensa avanut Bed & Breakfast Kansakoulu ollut perustamisestaan asti auki vuoden jokaisena päivänä. 

Varsinainen huippusesonki on etenkin kelien puolesta venynyt pitkälle syksyyn. 

– Syksylla tehdään paljon pyöräily- ja kalastusretkiä saaristoon. Meille voi myös tulla sieniretkelle tai viettää muutaman päivän majoittuen sekä etätöitä tehden, Tamminen vinkkaa.

Täyden palvelun majataloksi kutsuttu Kansakoulu on päätynyt hinnoittelussaan varsin poikkeukselliseen malliin. Sesonki ei vaikuta Kansakoulussa yöpymisen hintaan, vaan majatalon edullinen hinnoittelu pysyy samana kesät talvet. 

Syyskautta myydään nyt

Kemiönsaaren kesä oli odotettuakin vilkkaampi.

– Majoituksemme oli loppuunmyyty jopa 107 päivää peräkkäin ja nyt olemme valmiita syyssesonkiin, Tamminen kertoo innokkaana.

Syyskaudella majataloon saapuu kotimaanmatkailijoita muun muassa pyöräillen, autoilla sekä matkailuautoilla. Pihalta löytyy tilava parkki matkailuautoille sekä asuntovaunuille.

– Poikkeusolojen aikana huomasimme matkailuautojen osuuden kasvavan. Camping-asiakkaat voivat hyödyntää meilä samoja palveluita kuin huoneissa majoittuvat. Vieraat voivat siis käyttää saunaa, suihkua sekä pääsevät nauttimaan aamiaisesta ravintolasalissa.

Kemiönsaarella on monia ympärivuotisia kohteita ja Tamminen toivottaa vieraat tervetulleeksi vuoden jokaisena päivänä. 

– Täällä Kemiönsaaressa riittää kauniita retkeilykelejä marraskuulle asti, Tamminen vinkkaa.

Haku