Hyppää sisältöön

Taukojumpasta tandemhyppyyn

Taukojumpasta tandemhyppyyn

23.08.2022

Elämyslahjat Oy kannustaa yrityksiä järjestämään työntekijöilleen elämyksiä. Uusien asioiden kokeminen yhdessä voi lisätä motivaatiota sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta, vapauttaa jänniteitä, tiimiyttää, katkaista työkiireen ja lisätä tyytyväisyyttä. 

Yhteinen elämys voi olla avain työntekijöiden tiimiyttämiseen ja työhyvinvoinnin lisäämiseen työyhteisössä. Elämyslahjat Oy tarjoilee elämyksiä aina erilaisista illallispaketeista tandemhyppyihin asti.

TEKSTI | MARIA PALDANIUS   KUVAT | ELÄMYSLAHJAT OY & SANNI HIRVONEN

Ensin ajellaan kartingia, sitten syödään ja lopuksi päädytään ihmisiä tupaten täynnä olevaan yökerhoon. Aamulla työpaikalle valuu joukko väsähtäneitä työnsankareita, joiden muistot virkistyspäivästä kiteytyvät siihen, kun joku lauloi karaokea nuotin vierestä ja lopulta kaikki työkaverit olivat kaikonneet eri suuntiin. Suunnilleen tältä näyttävät monien työpaikkojen perinteiset, harvalukuiset virkistyspäivät. Aidosti virkistävän vaihtoehdon kangistuneelle kaavalle tarjoaa vuonna 2010 perustettu Elämyslahjat Oy.

– Moni yritys järjestää tiimi-iltoja kerran tai pari vuodessa. Se ei välttämättä riitä, eikä aina palvele koko henkilöstöä. Tehokkaampaa olisi käyttää aikaa säännöllisiin, yhteisiin elämyksiin, joissa riittää muisteltavaa ja juteltavaa pitkäksi aikaa, sanoo Elämyslahjat Oy:n maajohtaja Katri Pirinen.

Viidessä eri maassa toimiva Elämyslahjat Oy tarjoaa kiireiseenkin kalenteriin helposti sovitettavia elämyksiä laajalla skaalalla aina erilaisista illalliskonsepteista virtuaaliseikkailuihin, tandemhyppyihin, superautoiluun ja monenlaisiin kursseihin asti. Elämyslahjat tarjoaa yli 1 400 elämystä ympäri Suomen. Kattaus täydentyy koko ajan.

– Uskomme, että työstä on mahdollista irtautua myös työpäivien aikana. Työteho ei laske siitä, että käydään kesken päivän pelaamassa yhdessä vaikkapa minigolfia. Yhteiset elämykset rentouttavat, parantavat tiimihenkeä ja auttavat irtautumaan työstä, toteaa Elämyslahjat Oy:n yritysmyyntipäällikkö Mira Kytövaara.

Elämykset yhdistävät

Yksittäisten elämysten takana on myös suurempi tavoite: edistää kulttuuri- ja asennemuutosta työstä palautumisen ja irrottautumisen suhteen. Elämyslahjat Oy:lla tiedetään, että palautuminen on ratkaiseva osa työhyvinvointia – ja samalla myös työtehokkuutta – ja vaatii toteutuakseen muutakin kuin kahvitaukoa tai taukojumppaa. Moni voisi hyötyä jo siitä, että pääsisi välillä juttelemaan työkavereiden kanssa muustakin kuin päivittäin pöydällä olevista työasioista. 

Missäpä se paremmin onnistuisi kuin yhteisen aktiviteetin äärellä? 

– Työkulttuuriin tarvitaan muutos, joka palvelee koko henkilöstöä ja sitä kautta koko yrityksen hyvinvointia. Yksi ratkaisu on henkilöstön yhteiset elämykset. Ne hiovat työntekijät yhteen ja samalla auttavat saavuttamaan organisaation tavoitteet. Lisäksi ne voivat tuoda uutta sisältöä työntekijöiden omaan elämään, Pirinen linjaa.

Keskustelu työkulttuurin muutoksesta on monella tapaa ajankohtainen. Siinä missä korona-aikana työt siirtyivät kotitoimistoihin, viime aikoina on alettu suorittaa siirtymää takaisin varsinaisille toimistoille tai hybridimalliin. Elämyslahjoilla korona-aika on näkynyt erilaisten virtuaalisten elämysten suosion kasvussa. Se, millaisia elämyksiä ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat tulevaisuudessa, jää nähtäväksi. 

– Haluamme kannustaa yrityksiä pohtimaan työntekijöidensä jaksamista. Miten voidaan välttää palaamasta aikaan, jolloin työuupumus oli monille arkipäivää? Voisiko alkoholintäyteisen ”afterworkin” muuttaa yhdessä koettavaksi elämykseksi? Elämyslahjat tarjoaa räätälöityjä paketteja yritysten tarpeiden mukaan, Kytövaara kertoo.

Yritysmyyntipäällikkö Mira Kytövaara haluaa kannustaa yrityksiä aktiiviseen yhdessä tekemiseen satunnaisten virkistysjuhlien sijaan. 

Veneretki, pakopeli ja kirves

Häät, rippujuhlat, syntymäpäivä, joulu. Vuodenkiertoon mahtuu monia tilaisuuksia, jotka edellyttävät lahjan hankintaa. Sama koskee myös yrityslahjoja niin asiakkaille kuin henkilöstölle: iänikuinen paistinpannu tai viinikarahvi voi jollekin olla nappilahja, mutta toiselle se jää vain lojumaan kaapin pohjalle vuosiksi. Jos haluaa rikkoa vanhoja kaavoja ja välttyä osallistumasta tavaravuorten kerryttämiseen, voi sen sijaan valita lahjan, joka ei katoa tai jää vaille käyttöä. Sellainen lahja on elämyslahja, joka tuo saajalleen aineetonta iloa.  

Tänään lähdemme heittämään kirvestä, sillä siihen saa purettua kaikista pahimpia ketutuksia.  

Elämyslahjat Oy:n maajohtaja Katri Pirinen

Lahjanvalinta voi silloinkin olla vaikea paikka, mutta Elämyslahjat on helpottanut tehtävää: lahjakorttien voimassaoloaika on nykyään kolme vuotta ja epämieluisan lahjan voi aina vaihtaa johonkin toiseen. 

– Meillä asiakas välttyy myös hintavertailulta: hintamme on aina sama tai joskus myös hieman edullisempi kuin palveluntarjoajalla.

Elämyslahjojen omassa tiimissä moni työpäivä katkeaa tai huipentuu elämykseen. Milloin on käyty lounasaikaan veneretkellä, milloin tilattu toimistolle pakohuonepeli yhdessä ratkaistavaksi. Kaikilla kerroilla toimistolle on palannut virkistynyt tiimi, joka on elämyksen jälkeen hioutunut taas hiukan tiiviimmin yhteen. 

– Esimerkiksi tänään lähdemme heittämään kirvestä. Siihen saa purettua kaikista pahimpia ketutuksia, Pirinen naurahtaa.

Haku