Hyppää sisältöön

Täsmäkoulutusta ketterästi alasta riippumatta

Täsmäkoulutusta ketterästi alasta riippumatta

10.06.2021

Yhteistyössä Hyria Business Instituten kanssa Kehityspiikki kouluttaa trukinkuljettajia logistiikka-alalle.

Koulutuksenjärjestäjän muuntautumiskyky on poikkeusaikana huippussaan.

Teksti Outi Rantala  Kuva Joona Raevuori

Uudeltamaalta käsin toimiva Kehityspiikki Koulutus Oy on järjestänyt koulutuksia erilaisille kohderyhmille yli 20 vuoden ajan. Asiakkaita löytyy eri puolilta Suomea sekä myös Euroopasta.

– Laajoista verkostoistamme löytyy useita kymmeniä eri alojen asiantuntijoita. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olemme tehneet töitä yli 60 organisaation kanssa, yrittäjä Harri Ruotsalainen
laskee. 

Täsmäkoulutuksia on räätälöity niin sosiaali- ja terveydenhuoltoalan, kuin kaupallisen ja teollisen alan toimijoillekin. Yritys tuottaa myös IT-palveluja ja uravalmennusta. Palvelualttius, monipuolisuus ja ketteryys ovat Ruotsalaisen mukaan Kehityspiikki Koulutuksen valtteja. 

– Koronavuosi on osoittanut, että pystymme selviytymään vaikeistakin haasteista yhteistyössä muiden kanssa. Kumppaneinamme on järjestöjä, yksityishenkilöitä, yrityksiä, ammatillisia oppilaitoksia, alueiden ely-keskukset ja TE-palvelut.

Uuden ajan applikaatio

Yksi esimerkki muuntautumiskyvystä on uudenlainen käyttäjälähtöinen mobiilisovellus, jota Kehityspiikki parhaillaan pilotoi.

– Kun kaiken piti toimia etänä, meille tuli tarve miettiä, miten pystymme ohjaamaan ryhmää, tiedottamaan tapahtumista ja muutoksista tai auttamaan opiskelijaa ansioluettelon teossa ja muissa käytännön asioissa. Kaikilla opiskelijoilla ei ole kannettavaa tietokonetta, mutta lähes kaikilla on älypuhelin. 

– Vastaavaa applikaatiota ei löytynyt ilmaiseksi opiskelijoille. Nyt on kehitetty ja räätälöity helppokäyttöinen appi, jossa voi todella vaivattomasti tehdä esimerkiksi ansioluettelon. Appi tuottaa ansioluettelon asetteluineen käyttäjän antamista vastauksista ja antaa myös mahdollisuuden mätsätä työnantajat ja työntekijät, kun hakuehdot on määritelty ennakkoon.

Ruotsalaisen mukaan tärkeintä applikaatiossa kuitenkin on kokonaisuus: helposti käytettävä väline, joka palvelee kaikkia koulutus- ja valmennusprosessiin osallistuvia.

Applikaatio kehitettiin yhteistyössä alansa huippuosaajan, App-Gyver Oy:n kanssa, ja jatkokehitys on kovassa vauhdissa.

Tavoitteena työllistää

Yhtiökumppani Timo Hupponen vastaa Kehityspiikin koulutusten suunnittelusta ja koordinoinnista. Kehityspiikin täsmäkoulutuksilla pystytään vastaamaan etenkin asiakasyritysten henkilöstön lisäkoulutuksen ja uuden työvoiman rekrytoinnin tarpeeseen.

– Ketteryys on vahvuutemme. Pystymme tekemään nopeasti asioita ja toimimaan tilanteen mukaan. Parasta aikaa toteutamme yhteistyössä Hyria Business Instituten kanssa Logistiikka-akatemia-koulutusta. Tavoitteena on työllistää ihmisiä logistiikka-alalle. Koulutukseen sisällytetään esimerkiksi virallinen Trukinkuljettajan tehtävät -opintokokonaisuus, joka antaa trukinkuljettajan pätevyyden. 

– Kouluttajina ovat alan rautaiset ammattilaiset. Tavoitteenamme on tuottaa hyville työnantajille hyviä työntekijöitä 

Opiskelijat ovat hakeutuneet työvoimapoliittiseen koulutukseen TE-palvelujen kautta.

Soveltuvuus alalle kartoitetaan prosessin aikana, ja rekrytointikoulutuksessa ovat tärkeässä roolissa yhteistyöyritykset sekä TE-hallinto. 

– Tavoitteena on tuottaa hyville työnantajille hyviä työntekijöitä. Voimme toteuttaa eri alojen koulutuksia samanlaisella kolmivaiheisella mallilla.

Kehityspiikki Koulutus järjestää myös nuorten valmennuspalvelua 18-30-vuotiaille yhteistyössä Hyrian kanssa.

– Tapaamme eri lähtökohdista olevia nuoria joko videokuvan välityksellä tai kasvotusten. Puolen vuoden valmennuksen tavoitteena on kannustaa nuorta löytämään opiskelu- tai työpaikka, Hupponen kertoo. Tapaamisissa kartoitetaan jokaisen henkilökohtainen osaaminen, kokemus ja tulevaisuuden toiveet.

Kehityspiikki toteuttaa myös koulutuskokonaisuuksia kasvatus- ja ohjausaloille sekä järjestää valmentajien koulutuksia lasten ja nuorten parissa toimiville yhdistyksille ja urheiluseuroille.

Haku