Tasaista kyytiä aallonharjalla

Särki Oy:n lasikuituiset soutu-, perämoottori- ja pulpettiveneet vetävät vertoja isojenkin valmistajien tuotteille.
Teksti Tuomas I. Lehtonen Kuva Särki
Särki-veneiden valmistus aloitettiin jo 1970-luvun alussa. Yrittäjäparivaljakko, Jouni ja Jari Lähteenojan Särki Oy:lle veneiden muotit ja valmistusoikeudet siirtyivät vuonna 1996.
Mallistossa on tällä hetkellä 10 alle viiden metrin mittaista soutu-, perämoottori- ja pulpettivenemallia. Ne ovat saavuttaneet suurta suosiota erityisesti rannikko- ja saaristoalueilla mökkiläisten yhteys- ja huviveneinä sekä kalastusveneinä.
– Veneidemme rungot ovat pysyneet pitkälti samanlaisina alusta lähtien. Tuolloin veneiden rungot onnistuttiin muotoilemaan optimaalisiksi. Ajettavuudessa veneemme pärjäävät suurten valmistajien uusimmillekin malleille. Korkeat reunat ja vakaa runko takaavat tasaisen kyydin kovassakin aallokossa. Pulpettiveneidemme ajettavuutta parantaa osaltaan varmatoiminen ja mukava hydrauliohjaus. Sellaista ei tämän kokoluokan veneisiin vakiona juuri ole saatavissa muualta, Jouni Lähteenoja kertoo.
Särki-veneiden sisäosat ovat ajan saatossa uudistuneet täysin. Kehitystyössä on panostettu erityisesti tavaratiloihin ja matkustusmukavuuteen. Lähteenojan mukaan säilytystilaa on monien kilpailijoiden venemalleihin nähden reilusti.
– Säilytystilaa on todella paljon. Esimerkiksi suurimmassa pulpettiveneessämme on 11 erillistä säilytyslaatikkoa. Lisäksi istuinpaikat on mitoitettu niin, että pitkäjalkaisillekin riittää tilaa.
TOIMITAMME kokonaisuuden aina avaimet käteen -pakettina.
Laminointi käsityönä
Lähteenojat vastaavat itse veneiden tuotannosta suunnittelusta kokoonpanoon sekä lasikuiturunkojen rakentamiseen asti. Lasi- ja metalliosat teetetään kotimaisilla alihankkijoilla. Veneet laminoidaan käsityönä matosta, ja rakenteista tehdään hieman keskimääräistä paksumpia. Kaikki Särki-mallit ovat VTT:n tarkastamia ja hyväksymiä.
– Veneidemme hinta-laatusuhde on erittäin hyvä. Monet ominaisuuksiltaan vastaavat, saman kokoluokan kaksikuoriset lasikuituveneet ovat usein huomattavasti kalliimpia. Asiakkaamme ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä meiltä saamaansa veneeseen ja palveluun.
Särki Oy pystyy tekemään veneisiin asiakaskohtaisia räätälöintejä. Veneen saa halutessaan millä tahansa värillä ja moottori sekä elektroniikka ovat vapaasti valittavissa. Veneisiin on saatavissa laaja kattaus lisävarusteita. Esimerkiksi isommista Särki-soutuveneistä voi muokata 100–150 erilaista kokoonpanoa.
– Tehdasasennuksissa käytämme yleensä Mercuryn moottoreita, mutta veneen saa myös ilman moottoria, jolloin asiakas voi asennuttaa siihen haluamansa koneen. Toimitamme kokonaisuuden aina avaimet käteen -pakettina.
Särki-veneet ovat esillä Vene 21 Båt verkossa -messuportaalissa 12.–21. helmikuuta. Tämän lisäksi malliveneisiin voi käydä tutustumassa Perniön tehtaalla ympäri vuoden.
– Vaihtoehtoihin on helpointa tutustua paikan päällä. Erikseen sovittaessa koeajotkin järjestyvät.