Tärkeä lenkki kylmäketjussa

Kotimainen Logmore on tärkeä lenkki taistelussa koronaa vastaan. Logmoren tiedonkeruulaitteiden ansiosta rokotekuljetusten kylmäketjut pysyvät turvallisina.
Teksti Elina Jäntti Kuva Logmore
Alkuvuodesta Ylellä uutisoitiin, kuinka koronarokotteiden lähetystä seurannut laite pelasti erän rokotteita pilaantumasta Suomessa. Laite hälytti kylmäketjun katkeamisesta, ja rokotteet ehdittiin antaa ajoissa.
Kyseinen tiedonkeruulaite eli dataloggeri oli kotimaisen Logmoren tuotantoa. Vuonna 2017 perustettu Logmore valmistaa ja myy dataloggereita, jotka mittaavat erilaisten vaativien kuljetusten lämpötilaa ja muuta dataa. Nyt loggerit turvaavat koronarokotekuljetuksia globaalisti. Yrityksen laitteita on tällä hetkellä käytössä tuhansia eri puolilla maailmaa.
– Tuoreimpia isoja asiakkaitamme on maailman suurin kuljetusyritys DHL, joka käyttää rokotekuljetustensa seurantaan Logmoren loggeria, kertoo Logmoren toimitusjohtaja Niko Polvinen.
Koronarokotteiden jakelu on lisännyt kuljetusketjujen turvallisuutta valvovien laitteiden tarvetta maailmanlaajuisesti.
Loggerit
- Tiedonkeruulaitteita, jotka mittaavat lämpötilaa ja muita muuttujia.
- Laitteita voidaan käyttää muun muassa lääkkeiden ja elintarvikkeiden vaativissa kuljetuksissa.
Tiedot tallentuvat pilveen
Rokotteet vaativat hyvin tarkan kylmäketjun. Herkimpiä on Pfizer-BioNTech-koronarokote, joka tulisi kuljettaa ja säilyttää maasta toiseen tasaisessa -70 ja -80 asteen välisessä lämpötilassa.
– Kuljetus- ja säilytyslämpötilan seuranta vaatii erityisen kehittynyttä tekniikkaa ja kokonaisvaltaista ymmärrystä kylmäketjun toiminnasta, Polvinen avaa.
Sitä Logmorelta löytyy. Yrityksen loggerit ovat pieniä, litteitä laitteita, jotka kiinnitetään kuljetuslaatikkoon, ja niillä voidaan tallentaa kuljetuksen aikana lämpötilan lisäksi kosteutta, valoisuutta, iskuja ja pakkauksen asentoa. Niillä voidaan mitata myös kuivajäälämpötiloissa kuljetettavia tuotteita.
Tiedot tallentuvat Logmoren kehittämään pilvipalveluun ja ne voidaan lukea loggerin QR-koodista kännykällä tai lukulaitteella. QR-koodin käyttäminen tällä tavoin on Logmoren oma innovaatio.
– Moni muu markkinoilla oleva laite vaatii USB-liitännän laitteen keräämien tietojen lukemiseen. Meidän loggeristamme tiedot skannataan QR-koodista, joka kertoo saman tien selkeästi, onko tuote kunnossa vai ei. Myös pilvipalveluun päätyvä data on helposti käsiteltävissä, ja sen avulla voidaan löytää kuljetuksista erilaisia pullonkauloja ja parantaa logistisia toimintoja, Polvinen selvittää.
Tällä hetkellä moni yritys kärsii maailmanlaajuisesta komponenttipulasta. Logmorella isoon kysyntään on osattu varautua etukäteen.
– Käytämme teknologiassamme erilaisia osia kuin useimmat alan toimijat, joten pystymme tuottamaan ja toimittamaan laitteita nopeammin kuin monet kilpailijamme. Olemme myös ostaneet komponentteja varastoon hyvissä ajoin ja tehneet kehitystyötä, Polvinen kertoo.