Tapiola Sinfonietta soittaa elämyksiä

Espoon kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta ravitsee kulttuurin nälkää potenutta yleisöä nautinnollisilla elämyksillä ja monipuolisella muuntautumisella.
Teksti Liisa Joensuu Kuva Esko Keski-oja
Yleisö on orkesterin ilo. Se on käynyt Tapiola Sinfoniettalle kirkkaasti ilmi parin viime vuoden aikana. Orkesterilla on konsertteja normaalisti noin 60 vuodessa. Koko kulttuurin kentän sulkeuduttua orkesteri on striimannut konsertteja ilman saliyleisöä. Nyt se katsoo innolla eteenpäin tulevaan.
– Meille on valtava ilo saada yleisö takaisin. Kanta-asiakkaiden tutut istuinpaikat ovat edelleen tallessa lähes parin vuoden tauon jälkeenkin. Lipunmyynti alkaa joulukuun taitteessa, jolloin ilmestyy myös kevään ohjelmistomme. Toivomme näkevämme paljon myös uusia kasvoja yleisön joukossa. Saanemme heitä mukaan pitkän kokemusvajeen jälkeen, uskoo Tapiola Sinfoniettan intendentti Maati Rehor.
Joulukuun monipuolinen ohjelmisto ulottuu Bachin Jouluoratoriosta suositun kamarimusiikkisarjan Hetkiä uusimpaan osaan. Valon säteitä -kausikonsertissa lavalle nousee hollantilais-amerikkalainen sopraano Katherine Dain. Hänet esittelee Tapiola Sinfoniettalle sen taiteellisena partnerina syksyllä aloittanut, amerikkalainen kapellimestari Ryan Bancroft.
– Bancroft on valovoimainen persoona, joka mahdollistaa uudenlaiset avaukset ja ennakkoluulottomat yhdistelmät. Katherine Dainia hän kehuu maasta taivaaseen. Bancroft voitti nuorten kapellimestareiden Malko-kapellimestarikilpailun vuonna 2018 ja sai marraskuun alussa Lontoossa jaetun Kuninkaallisen filharmonisen seuran Vuoden kapellimestari -palkinnon.
ON VALTAVA ILO saada yleisö takaisin usean vuoden tauon jälkeen.
Orkesteri soi elokuvassa
Uusi avaus orkesterille on ollut myös yhteistyö elokuvatuotantoyhtiön kanssa. Tapiola Sinfonietta soittaa alusta loppuun elokuvassa Tunturin tarina, jonka ensi-ilta on joulukuun alussa. Marko Röhrin ohjaama elokuva täydentää Metsän tarinan ja Järven tarinan kokonaisuuden.
Yllättäviä elämyksiä myös konserttisalien ulkopuolella
Tapiola Sinfoniettalla on ollut tapana erottua edukseen muista orkestereista ravistelemalla mielikuvaa juhlavasta klassisen musiikin orkesterista. Vaikka klassinen ohjelmisto onkin orkesterin ydinosaamista, se haluaa yllättää valinnoillaan ja tulkinnoillaan sekä tuoda musiikilliset elämykset myös perinteisten konserttisalien ulkopuolelle: festivaaleille, sairaaloihin, hoivakoteihin ja päiväkoteihin.
Lapsille järjestettävien musiikkielämysten tuotantoon ja esiintymisiin paneudutaan samalla huolellisuudella kuin muihinkin konsertteihin. Orkesteri haluaa säilyttää ja vaalia korkeaa laatua jokaisessa esityksessään.
Orkesteri on soittanut jopa odottaville äideille. Yleisön toinen ääripää on saattohoitokotien asukkaat. Jo yksi viulisti voi antaa elämän loppumatkalla mittaamattoman arvokkaan lahjan.
Kevätkaudella ja ensi vuoden aikana yleisöä viihdyttävät muun muassa After work -konsertit sekä yhteistuotannot Aprill Jazzin ja Urkuyö ja Aaria -festivaalin kanssa. Vuonna 1987 perustetun Tapiola Sinfoniettan muusikoista noin puolet soittaa mukana edelleen. Se tarkoittaa vankkaa kokemusta ja harvinaisen yhtenäistä sointia.
Rehor kehuu orkesterin soittajien sitoutuneisuuden olevan ainutlaatuista. Koska vaihtuvuus on pientä, yhteishenkeä on helppo ylläpitää.