Hyppää sisältöön

Talkkari on jokaisen taloyhtiön kullanarvoinen kumppani

Talkkari on jokaisen taloyhtiön kullanarvoinen kumppani

26.04.2022

Vuo-Kiinteistöpalveluiden uuden palvelumallin ansiosta talkkari on vain puhelinsoiton päässä. Jokaiselle taloyhtiölle nimetään oma talkkari, jolle asukas voi apua tarvitessaan soittaa.

Turvallisessa taloyhtiössä huolto on säännöllistä. Helsinkiläisen kiinteistöhuoltoyhtiön uusi palvelumalli kattaa yhdellä kertaa huollon, isännöinnin sekä talonmiespalvelut.

TEKSTI | OUTI RANTALA   KUVA | JUHA ARVID HELMINEN

Helsingissä toimivan Vuo-Kiinteistöpalvelut Oy:n huoltopäällikkö Juha Ohtonen on ylpeä siitä, että yrityksellä on AAA-luottoluokitus ja oikeus käyttää Suomalaisen Työn liiton tunnusta ja avainlippua.

– Suomalaisen Työn liitto hyväksyy jäseneksi yrityksen, joka työllistää suomalaisia ja maksaa verot Suomeen. Haimme jäsenyyttä tänä vuonna. Vuo-Kiinteistöpalvelut työllistää 60 työntekijää Suomessa.

Yritys on perustettu vuonna 1965. Entiseltä nimeltään yritys on Vuosaaren Isännöitsijätoimisto Oy, jonka Asuntosäästäjät ry perusti tukemaan aluerakentamista. Nykyisin yritykseen kuuluu yli 170 kiinteistöä ja 9 500 asuntoa. Liikevaihto on 4,7 miljoonaa euroa. Yrityksen toimistot sijaitsevat Vuosaaren Tyynylaavantiellä ja Helsingin keskustassa Sähkötalossa. 

Vuo-Kiinteistöpalvelujen uudet verkkosivut on avattu maaliskuussa. Sivuilta löytyy kattavasti ja monipuolisesti tietoa yrityksen tarjoamista palveluista, joihin kuuluu huollon lisäksi oma isännöinti. 

– Teknisen isännöitsijän osasto auttaa huolto-osastoamme. Molemmat toimivat omana erillisenä palvelunaan. Olemme eturintamassa taloyhtiöiden hoidossa ja viemme palvelua entistä laajemmalle alueelle Helsingissä, Ohtonen kertoo.

Aiemmin huoltomiehet ovat toimineet kiinteistöissä ja viherosasto on hoitanut nurmikonleikkuut. Nyt nämä toiminnot on yhdistetty uuteen palvelumalliin.

– Uusi palvelumallimme on taloyhtiökohtainen talonmiespalvelu. Se tarkoittaa sitä, että asukas voi ottaa suoraan yhteyttä omaan Vuo-talkkariin, joita meillä on parikymmentä. Talkkarikoulutus kestää vuoden. Huoltotoimien lisäksi koulutuksessa käydään läpi täydentävää LVI-asiaa, kuten uusia lämmitysmuotoja.

Vuo-Kiinteistöpalvelut toimii laajalla alueella pääkaupungissa. Yritys avaa uuden huoltotukikohdan lähiaikoina Mellunkylään.

– Taloyhtiöiden asukkaat ovat meille sydämen asia. Taloyhtiön huolto on omaisuuden hallintaa, mihin liittyy elinkaariajattelu. Osaamista meillä löytyy kiinteistöjen elinkaaren eri vaiheista, kokemusta 1800-luvun taloista tämän päivän kiinteistöihin. Noudatamme taloyhtiön luomaa huoltokirjaa, ja teemme sovitut tehtävät.

Riskienhallinta osana työtä

Ohtosen mukaan monissa taloyhtiöissä tarkistetaan tällä hetkellä väestönsuojia.

– Väestönsuojien tilat eivät aina kuulu huoltosopimukseen, vaan taloyhtiö on monesti nimennyt jonkun asukkaan vastuuhenkilöksi. Koulutamme Vuo-talkkareita tähänkin osa-alueeseen ja järjestämme tarvittaessa koulutusta taloyhtiönkin väelle, Ohtonen mainitsee. 

Ohtonen on pannut merkille, että suomalaiset ovat tosissaan havahtuneet varautumisen tarpeeseen. Siksi myös väestönsuojat halutaan päivittää ajan tasalle. Väestönsuojan tarkistaminen on osa Vuo-talkkarin toimenkuvaa.

– Itse tilat ja tarvikkeet tarkastetaan vuosihuoltopöytäkirjan mukaisesti. Väestönsuojan tarvikkeet määräytyvät kiinteistön henkilöluvun mukaan. Tarvikkeista löytyy muun muassa erilaisia rakennustarvikkeita, pelastusköysi, suojanaamari, joditabletteja, ensiapulaukku ja taittopaarit, Ohtonen luettelee.

– Väestönsuojat ovat olleet vuosikymmeniä vähäisellä arvolla, ja niitä on purettukin. Väestönsuojien huolto sisältyy huoltoammattilaistemme LVI-puolen täydennyskoulutukseen, Ohtonen toteaa.

Koulutuksissa käsitellään työturvallisuutta ja taloyhtiöiden turvallisuuden riskienhallintaa.

– Riskienhallinta on osa laadunvalvontajärjestelmäämme. Silloin, kun palvelu on ennaltaehkäisevää, ei ongelmia muodostu.

Vuo-talkkari varmistaa turvallisuuden niin talon yleisissä tiloissa kuin asunnoissa.

– Autamme erityisesti ikääntyneitä asukkaita turvallisuuteen liittyvissä asioissa, kuten palovaroittimen patterin vaihdossa ja samalla katsomme, ettei asunnossa ole palokuormaa, esimerkiksi ettei lieden päällä pidetä lehtiä tai muuta tavaraa. Talvella liukkauden torjunta on tärkeä huoltotehtävä.

Huoltoammattilaisia on pyydetty vaihtamaan lamppua, joka periaatteessa kuuluu asukkaalle, ja samalla on tarkistettu sulakkeetkin. Ohtonen pitää joustavuutta tärkeänä. 

– Meillä on resursseja muuntaa toimintaa taloyhtiölle sopivaksi: saamme helposti lisää koneita, työkaluja ja käsipareja tarvittaessa. Virheitä voi sattua töiden mitoituksissa, mutta niistä tulee oppia ja huolehtia, ettei niitä enää synny. Tärkeintä tässä työssä ovat asiakkaat, heidän vuokseen tätä työtä tehdään. 

Haku