Hyppää sisältöön

Taideopinnot tarjoavat nuorille luovuutta ja yhteisöllisyyttä

Taideopinnot tarjoavat nuorille luovuutta ja yhteisöllisyyttä

14.12.2023

Kuvataidekoulu tarjoaa lapsille ja nuorille turvallisen paikan kokeilla kuva- ja mediataiteen harrastamista, kiinnittyä vertaisyhteisöön ja kasvaa taiteen siivittämänä aikuisuuteen.

Helsingin kuvataidekoulu innostaa lapsia ja nuoria taiteiden pariin. Tärkeänä osana opetusta ovat oppilaiden itse toteuttamat taidetapahtumat.

TEKSTI mirka kastinen | kuva otto santala

Helsingin kuvataidekoulu on toiminut innostavana taidekouluna jo 45 vuoden ajan, ja tarjoaa lapsille ja nuorille ainutlaatuisia mahdollisuuksia taiteen opiskeluun. Kuvataidekoulu on lastenkulttuurin vakiintunut toimija, jonka laajan oppimäärän mukainen kuva- ja mediataiteen taiteen perusopetus on suunnattu 5–20-vuotiaille lapsille ja nuorille. 

Tavoitteellisen opetuksen sisältö ja metodit on suunniteltu oppilaiden eri ikä- ja kehitysvaiheiden mukaisesti. Pedagogia on myönteistä, yksilöllistä ja kannustavaa sekä rohkaisee oppilaita monipuoliseen ilmaisuun. 

Kuvataidekoulun opetuspisteitä on ympäri Helsinkiä, ja opetusryhmiin voi ilmoittautua kaikki kuvataiteesta innostuneet. Hauskan harrastuksen lisäksi kuvataidekoulussa opiskelu tarjoaa valmiuksia ammatillisiin jatko-opintoihin. 

Tapahtumat täydentävät Helsingin kulttuuritarjontaa

Helsingin kuvataidekoulun 45-vuotisjuhlan sekä koko lukuvuoden teema kantaa nimeä Luovassa tilassa. Nimellä viitataan yksilön luovaan tilaan, mutta myös yhteisöllisyyteen, jota koetaan koulun oppilaiden ja opettajien keskuudessa. Luova tila on myös luovien ideoiden ja innoitusten vaihtoa sekä uutta luovan kulttuurin rakentamista. 

Osana opetusohjelmaansa Helsingin kuvataidekoulu järjestää oppilastyönäyttelyitä sekä oppilaidensa toteuttamia tapahtumia. Näin koulu haluaa rikastuttaa koko kaupungin kulttuuritarjontaa tarjoamalla kaikille avoimia toiminta- ja osallistumismahdollisuuksia. 

Oman taiteen ja tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen vahvistaa myös oppilaiden ammattitaidon kehittymistä. Tapahtumat ovat oppilaille arvokkaita mahdollisuuksia oman taiteen ja osaamisen esittelyyn yleisölle. Tapahtumissa tuotoksista saa myös palautetta. 

Ajankohtaisena esimerkkinä kuvataidekoulun järjestämästä tapahtumasta on joulukuun aikana Helsingin Vuosaaren kulttuurikeskus Vuotalossa esillä oleva Juhlat-näyttely, joka on suunniteltu talvipuutarhateeman ympärille ja esittelee monipuolista taidetta lasten ja nuorten toteuttamana. 

Näyttelyssä voi nähdä esimerkiksi seinälle ripustettuja maalauksia, jotka kuvaavat erilaisia juhlia aina eläinten karnevaaleista naamiaisiin. Esillä on myös Juhlapöytä-niminen yhteisötaideteos, jonka ympärille on valmistettu eri materiaaleja hyödyntämällä mielikuvituksellisia tuoleja, surrealistisia esineitä, keramiikasta tehtyjä lautasia ja tarjoiluvateja. Lasiseinää puolestaan koristaa naamiaisia varten suunnitellut, upeasti koristellut naamiot. Oppilaat ovat tehneet näyttelyyn maalausten ja piirustusten lisäksi animaatioita, valaisimia, digipiirustuksia sekä pukuveistoksia.

Näyttely on avoinna 26.12.2023 asti Vuotalon aukiolon mukaan.

Haku