Hyppää sisältöön

Suurkaupunki luonnon lähellä

Suurkaupunki luonnon lähellä

25.02.2022

Espoon kaupungin elinvoimajohtaja Mervi Heinaro on kotoisin maaseudulta ja asunut pitkään muuallakin Suomessa, mutta Espoo on hänestä asuinpaikkana yksi maan parhaista.

Espoossa valmistaudutaan positiivisin mielin uuteen tilanteeseen, jossa osa kaupungin vastuulla olevista palveluista siirtyy uudelle hyvinvointialueelle.


TEKSTI | OUTI RANTALA   KUVA | PATRIK PESONEN

Hyvinvointialueille siirtyvät palvelut jättävät kunnille ison kysymyksen palvelujen järjestämisestä uudessa tilanteessa. Espoon kaupunki valmistautuu siihen, että jatkossa opetus, kulttuuri, vapaa-aika, työllisyys ja muut kaupungin vastuulle jäävät palvelut toimisivat saumattomasti yhteen hyvinvointialueen järjestämisvastuulle siirtyvien sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen kanssa.

– Kaupungin toiminnoista iso osa siirtyy Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen vaikuttaa myös kaupungin jäljelle jääviin toimintoihin, Espoon kaupungin elinvoimajohtaja Mervi Heinaro toteaa.

Heinaro ottaa esimerkiksi sen, että työllisyyden hoitoa ei voi irrottaa sosiaali- ja terveyspalveluista.

– Työllisyyspalveluissamme on paljon asiakkaita, jotka käyttävät myös sote-palveluita. Jatkossakin tämän yhteyden pitäisi toimia. 

Heinaro korostaa, että palvelujen yhteensovittaminen on kaikkien yhteinen intressi. Palvelut pitää hänen mielestään miettiä ennen kaikkea asukkaiden näkökulmasta. Lähes 300 000 asukkaan kaupungissa muutoksen läpi vieminen vaatiikin huolellista suunnittelua.

– Haluamme, että kaikille Espoossa asuville palvelujen taso on yhtä korkea, olipa palvelu kenen tahansa järjestämää.

Vahva pohja yrityksille

Palvelujen järjestämisessä Espoon kaupunki ottaa myös yritykset huomioon. Espoossa on tuhansia yrityksiä, ja ne ovat merkittäviä työllistäjiä niin Espoon ja pääkaupunkiseudun kuin koko Suomen kannalta.

– Espoo on suomalaisen talouden veturina kokoaan suurempi kaupunki. Meillä on useita isoja yrityksiä ja kansainvälisten yritysten pääkonttoreita.

Vahvan pohjan yritystoiminnalle luovat tutkimuslaitokset, joita Espoossa on useita.

– Tutkimusyhteisössämme on Aalto-yliopiston lisäksi VTT, joilla on aivan maailmanluokan kärkitutkimusta. Muita isoja tutkimuslaitoksia on puolentusinaa. Lisäksi Espoossa on todella paljon yritysten tutkimus- ja kehitysyksiköitä. 

Vahvan tutkimusyhteisön kautta Espooseen syntyy myös tulevaisuuden innovointitoimintaa.

Espoossa on tilaa hengittää, vaikka ollaankin isossa kaupungissa.

Espoon kaupungin elinvoimajohtaja Mervi Heinaro

– Esimerkkejä innovointitoiminnan aiheista ovat kvanttiteknologia, tekoäly, synteettinen biologia, avaruusteknologia ja lääketieteen tutkimus. Nämä syväteknologiat edustavat maailman huippuosaamista.

Lisäksi yrityksillä ja tutkimuksella on keskinäistä vetovoimaa, jota kaupunki omalta osaltaan edistää.

– Espoolla on vahva tahto olla yritysmyönteinen kaupunki. Näemme oman roolimme koko maan veturina niin, että mikä on hyväksi Espoolle, on hyväksi muullekin Suomelle.

Pari vuotta on Espoon ja sen lähikuntien yrittäjille ja yrityksille tarjottu palvelua niin kutsutulla yhden luukun mallilla.

– Business Espoo -verkosto on ollut todella toimiva malli. Seitsemän toimijan muodostamaan palveluverkostoon kuuluvat Espoon kaupunki, Enter Espoo, Espoon Yrittäjät, Helsingin seudun kauppakamari, Omnia, Uudenmaan TE-toimisto ja YritysEspoo. Laaja kattaus kuitenkin näyttäytyy yhtenä palveluna.

Houkuttelevaa elinvoimaa

Espoo on elinvoimainen kaupunki, jossa työ, kulttuuri ja liikunta nivoutuvat vahvasti yhteen. Meri, luonto, erinomaiset palvelut ja viihdykkeet luovat vetovoimaisen yhdistelmän. Asuinpaikkana Espoo onkin Heinaron mukaan yksi Suomen parhaista.

– Minun kaltaisiani espoolaisia on paljon. Olen asunut kauan Espoossa, mutta olen kotoisin muualta päin Suomea. Koen, että Espoossa on tilaa hengittää, vaikka ollaankin isossa kaupungissa. Luonto on lähellä, mutta täällä saa myös nauttia kaupungin sykkeestä.

Kaupungin strategiaan kuuluu tarjota erilaisia hyvinvointia ja viihtymistä edistäviä palveluja.

– Tuoreimpia esimerkkejä ovat pian avattavat uudet Matinkylän uimahalli ja Espoonlahden aluekirjasto, joka on suunniteltu yhdessä asukkaiden kanssa. Lisäksi Tapiolaan, WeeGeen läheisyyteen avataan lähiaikoina lelumuseo Leikki sekä koru- ja kellomuseo.

Espoossa myös tuetaan eri ikäryhmien lukuisia eri harrastuksia. 

– Espoossa on käytössä 68+-senioriranneke, jolla 68 vuotta täyttäneet pääsevät maksutta liikuntapalveluihin. Kaikille lapsille ja nuorille suunnattu Espoon harrastuspolku tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden mieluisaan harrastamiseen koodauspajoista eri liikunta- ja kulttuurimuotoihin. 

Haku