Hyppää sisältöön

Suomi on hyvä paikka tuotekehittäjälle

Suomi on hyvä paikka tuotekehittäjälle

8.06.2021

Vyaire Medicalin Zeynep Bulbul, Laurent Muller ja Janne Ranta ammentavat inspiraatiota luonnon helmassa.

Suomen vetovoimatekijät houkuttelevat osaajia ulkomailta. Vyaire Medicalin tuotekehitys- ja tutkimuskeskuksessa ollaan onnistuttu hyvin kansainvälisten asiantuntijoiden rekrytoimisessa.

Teksti Elisa Salama  Kuva Joona Raevuori

Vyaire Medicalin Helsingissä toimiva tuotekehitys- ja tutkimuskeskus kehittää uusia innovaatioita osana globaalia hengityslaitteiden ja -tarvikkeiden valmistajaa Vyaire Medical Inc:iä. Koronavirus on kasvattanut emoyhtiön hengityskoneiden kysyntää runsaasti.

Helsingin yksikön juuret ovat suomalaisessa Datexissa, jonka General Electric osti vuonna 2003. Pieni osa yrityksestä myytiin edelleen eteenpäin uudelle omistajalle, joka päätyi myöhemmin osaksi Vyaire Medicalia. Vyaire Medicalin Suomen yksikkö on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. 

– Helsingin tiimin kasvussa työperäisellä maahanmuutolla on ollut ratkaiseva rooli, tähdentää tuotekehitysjohtaja Janne Ranta

Yrityksen uusista rekrytoinneista puolella on maahanmuuttajatausta. 

– Tekijöitä on päätynyt meille paitsi Euroopasta, myös Pohjois-Amerikasta, Afrikasta sekä Aasiasta. Henkilöstön heterogeenisyys on ehdoton etu. Ilman tätä laajempaa hakijajoukkoa kyvykkyytemme ei olisi samalla tasolla kuin nyt. 

Turvallisuus vetovoimana

Diplomi-insinööri Zeynep Bulbulin houkutteli Turkista Suomeen alun perin opiskelu. 

– Koulutusjärjestelmä Suomessa on loistava ei vain lapsille, vaan myös aikuisille. Oppiminen on mahdollista ikään katsomatta. Tämä ei ole itsestäänselvyys kaikkialla, Bulbul kertoo.

Bulbul arvostaa Suomessa myös luonnonläheisyyttä. Luonto alkaa kotiovelta ilman, että tarvitsee hypätä auton kyytiin. Maan hyvä koulutusaste ja kielitarjonta kouluissa mahdollistavat sen, että tarvittaessa arjessa pärjää myös englannin kielellä. Bulbul on kuitenkin opetellut myös suomen kielen. 

– Kielen opiskelu sujuvoittaa kommunikointia. 

Isoimmaksi vetovoimatekijäksi Bulbul mainitsee turvallisuuden. Suomalaisille itsestään selvä osa yhteiskuntaa voi muualla olla tavoittamattomissa. Myös työelämä saa häneltä kiitosta. 

– Täällä voi sanoa ääneen, mitä ajattelee. Mennään asiat edellä, eikä tarvitse teeskennellä.

SUOMESSA MENNÄÄN asiat edellä, eikä täällä tarvitse teeskennellä. 

Kehitysmyönteinen ilmapiiri 

Vyaire Medicalin päämaja on Chicagossa. Ranta kertoo, että tämä antaa hyvän näkökulman Suomen eduista vaikkapa Yhdysvaltoihin nähden. 

– Julkinen terveydenhuolto ja yliopistosairaalat Suomessa suhtautuvat yleensä myönteisesti yritysten auttamiseen tuotekehityksessä. Pohjois-Amerikassa sairaalat ovat yrityksiä, jolloin motivaatio siellä on erilainen.

Ranta tuo esiin myös Suomen terveydenhoidon rahoitusmallin. Julkinen rahoitus tuottaa maineestaan huolimatta niukasti loistavia tuloksia. 

– Jos kansainvälisesti verrataan, Suomi on edelläkävijöiden joukossa monien uusien hoitomuotojen ja -laitteiden kehityksessä. Tämä luo edistyksellistä ilmapiiriä, jossa kehitystyö on antoisaa.

Miten innovatiiviset osaajat sitten saadaan jäämään Suomeen ja yritykseen? Vyaire Medical on onnistunut tässä hyvin. Työsuhteet yrityksessä ovat pisimillään yli 20 vuotta. Avaimia tähän ovat aito työntekijöistä välittäminen ja moninaisuuden kunnioittaminen. 

– Iso osa tekijöistämme omaa kansainvälisiä juuria. Miesten ja naisten osuus on lähes tasan ja ikäprofiili vaihtelee kolmikymppisistä yli kuusikymppisiin. Kaikki tulevat kuulluiksi, Ranta avaa.

Bulbul korostaa yrityksen avointa keskusteluilmapiiriä. 

– Tuloksiin pyritään yhdessä. Yksin ei tarvitse tehdä, vaan apua saa aina. Vyairen matala hierarkia tarkoittaa, että myös esihenkilöt ovat tiiviisti mukana tiimien arjessa. Tieto kulkee kaikkien välillä. Myös osaamisen kehittäminen on arkea.

Viihtyvyys nousee Rannan mukaan keskeiseen rooliin. Myös tulijoiden motivaatio työskennellä yrityksen parhaaksi on korkealla. 

– Kun on tehty päätös muuttaa maasta toiseen, se viestii tietynlaisesta rohkeudesta ja avarakatseisuudesta.

Haku