Suomessa junamatkat ovat aina hiilineutraaleja

Raideliikenteen kustannustehokkuus ja ekologisuus lisäävät yritysten kiinnostusta junalla liikkumiseen. Iso plussa on myös se, että matkaan kuluvan ajan voi käyttää tehokkaaseen työskentelyyn tai työpäivästä palautumiseen.
TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN KUVA | PAAVO LEHTONEN, PEKKA KESKINEN JA CONTENT HOUSE
Autoilun sähköistyminen käynnistyi Suomessa toden teolla muutama vuosi sitten. Kotimaan junaliikenne on sähköistymisessä kuitenkin aimo harppauksen edellä. VR:n kaupallisen johtajan Johanna Jäkälän mukaan peräti 95 prosenttia kotimaan junista liikkuu jo päästöttömästi tuotetulla sähköllä. Sähköistämättömien etappien osalta VR on kompensoinut hiilijalanjälkensä Gold Standard -sertifioiduilla kompensaatiohankkeilla, joten Suomen junaliikenne on kokonaisuudessaan hiilineutraalia.
– Useimpien suomalaisten yritysten tavoitteena on liiketoiminnan hiilineutraalius. Työ- ja liikematkustamisen siirtäminen juniin edistää osaltaan yrityksen vastuullisuus- ja ympäristötavoitteiden toteutumista. Autoiluun ja lentämiseen verrattuna junamatkailu on huomattavasti ekologisempi vaihtoehto, Jäkälä sanoo.
95 % junista liikkuu jo päästöttömällä sähköllä.
VR:n kaupallinen johtaja Johanna Jäkälä
Ekologisuuden ohessa junamatkailu tarjoaa liikematkailijalle myös tukun muita etuja. Ensimmäisenä niistä Jäkälä mainitsee junan saavuttavuuden. Suomen liikennöidyllä rataverkolla on pituutta lähes 6000 kilometriä. Laaja reittiverkosto ulottuu aina Hangosta Kolariin saakka. Ympäri Suomea VR:n asemia löytyy peräti 200.


– Suomen rataverkko on erittäin kattava ja junalla on mahdollista päästä aivan isoimpienkin kaupunkien ytimeen. Junalla liikkuessa välttää autoilijalle tutut ruuhkat ja kalliit pysäköintimaksut sekä lentomatkustamiseen liittyvät pitkät siirtymät lentoasemille, Jäkälä toteaa.
Uudenmaan alueliikenteessä, ja osin myös pidemmillä matkoilla, juna tarjoaa mahdollisuuden merkittävään ajan säästöön. Esimerkiksi matka Helsingistä Lappeenrantaan taittuu junalla kahdessa tunnissa, kun autolla aikaa kuluu lähes puoli tuntia pidempään.
Ennakoinnilla säästöä työmatkakuluihin
Juna tuo työreissujen tekemiseen myös joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Omalla autolla voi karauttaa kotoa liityntäpysäköintiin ja jatkaa matkaa junalla haluamaansa määränpäähän. Viimeisille kilometreille voi valita sää- ja liikenneolosuhteisiin sekä omaan mielentilaan sopivimman kulkupelin apostolinkyydistä taksiin, sähköpotkulautaan, paikallisbussiin tai vuokra-autoon.
– Eri kulkuvälineillä tehtävien matkojen ketjuttaminen on näppärä ja tehokas tapa niin paikallisten kuin pidempienkin matkojen taittamiseen. VR.fi-sivustolta ja VR Matkalla -apilla voi ostaa oman junalipun oheen liityntäjatkoyhteyden esimerkiksi ratikalla tai linja-autolla. Tällä hetkellä jatkoyhteyden ostaminen onnistuu pääkaupunkiseudun, Tampereen, Hämeenlinnan, Jyväskylän, Lahden, Joensuun ja Rovaniemen joukkoliikennevälineisiin. Pk-seudulla matkustavat voivat junalipun hankinnan yhteydessä tilata myös taksin tai varata Greenmobilityn sähköauton käyttöönsä, Jäkälä kertoo.

Junalla matkustaminen on merkittävästi lentämistä edullisempaa ja yleensä myös yksityisautoilua halvempi vaihtoehto liikkumiseen. Monilla reiteillä junalipun saa hankittua bensiini- ja dieselauton polttoainekuluja edullisempaan hintaan. Kun huomioidaan autoilun kokonaiskustannukset, junan edullisuus korostuu.
– Junalla matkustaminen on erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto Suomessa, kun huomioidaan kaikki matkustuskulut. Esimerkiksi auton arvonalenema, huollot ja paikoituksen hinnat. VR:n lippujen hinnoittelu on dynaamista; lipun hinta on sitä edullisempi, mitä pidemmän aikaa ennen matkaa sen hankkii.
Mittava investointi mahdollistaa viisi kertaa nopeammat mobiiliyhteydet
Työ- ja liikematkojen taittaminen junalla vapauttaa myös aikaa. Autoillessa kädet on pidettävä kiinni ratissa ja katse liikenteessä. Junassa matka-ajan voi sen sijaan käyttää haluamallaan tavalla, vaikkapa työmatkan rasituksista palautuen tai vaihtoehtoisesti tehokkaasti töitä paiskien.
Kaukojunassa joustavalla yrityslipulla voi matkustaa oman toiveen mukaisesti Eko-luokassa, hiljaisessa Ekstra-luokassa tai mukavasti ravintolavaunun yläkerrassa. Ekstra-luokassa matkaavien käytössä on oma wifi-verkko sekä hyvät latausmahdollisuudet kannettaville tietokoneille ja mobiililaitteille. Yritysasiakkaiden käytössä ovat myös VR:n monipuoliset ravintolavaunun ravintola- ja kahvilapalvelut.
– Junamatkan aikana voi hoitaa työpuheluita, pitää palavereita ja etäkokouksia sekä tehdä tiimityötä. Kaikissa kaukojunissamme on käytössä puhelinkoppeja sekä 2–4 hengelle soveltuvia työskentelyhyttejä. Pendolinoissa on myös 6 hengen hyttejä. Ravintolavaunun yläkerrasta omaan käyttöön voi varata kabinetin, johon mahtuu 12 henkilöä, Jäkälä luettelee.
Parin seuraavan vuoden aikana työskentelymahdollisuudet kaukojunissa paranevat entisestään aiemmasta, sillä VR:llä on meneillään junien sisäisen verkkoteknologian kehityshanke. VR on arvioinut investoinnin kokonaishinnaksi noin 4,5 miljoonaa euroa.
– Uusi teknologia otetaan käyttöön vaiheittain kaikissa kaukojunissa kesään 2024 mennessä. Tämän jälkeen juniemme sisäverkko mahdollistaa keskimäärin viisi kertaa nykyistä nopeammat mobiiliyhteydet. Toimiva yhteys edellyttää toki myös teleoperaattoreilta mobiiliverkkojen kehittämistä. Toistaiseksi operaattorien mobiiliverkoissa on vielä katvealueita.

VR haastaa yritykset liikkumaan rautateitse
KESTÄVÄN kasvun suunnannäyttäjä haastaa kaikki liikematkoja tekevät yritykset kokeilemaan ennakkoluulottomasti hiilineutraalia ja miellyttävää junamatkailua. VR on satsannut viime vuosina merkittävästi asiakaskokemuksen kehittämiseen. Tämä näkyy matkustusmukavuuden ja vr.fi-sivuston käytettävyyden paranemisena. Alkuvuodesta verkkokaupassa tehtävät uudistukset kohentavat oleellisesti yritysasiakkaiden digitaalista ostokokemusta.
– Liikkeelle kannattaa lähteä avaamalla VR:n sopimus-asiakkuus. Sen myötä yritys saa käyttöönsä kaikki liikematkustamiseen linkittyvät etumme. Sopimusasiakkaille on jatkossa tarjolla joustavat yritystuotteet Kertalippu jousto ja Yrityslippu. Näillä lipuilla voi matkustaa haluamallaan tavalla, joko Eko-luokassa, hiljaisessa Ekstra-luokassa tai ravintolavaunun yläkerrassa. Sopimusasiakkailla on mahdollisuus maksaa palvelu- ja lippuhankintansa yhdellä kokoomalaskulla. Uudistuksia tulee myös e-kuitin ja yritysten laskutuspalvelun osalta.
Jäkälä muistuttaa yrityksiä myös mahdollisuudesta charter-palvelujen tilaamiseen. Omalla junalla voi kuljettaa esimerkiksi yrityksen henkilökunnan tyky-päivään tai asiakkaat elämysreissulle.
– Charter-junien ja -vaunujen käyttö on yleistymässä. Useimmiten junalla matkustetaan johonkin tiettyyn tilaisuuteen, mutta yhtä hyvin juna taipuu myös erilaisiin tilaisuuksiin. Olemme mielellämme ideoimassa asiakasyrityksillemme sopivaa pakettia.