Suomen suurin reittiopas

Outdooractive yhdistää melojat, retkeilijät ja pyöräilijät Suomen laajimpaan reitti- ja retkeilykohdepalveluun.
Teksti Juha-Pekka Honkanen Kuva Lasse Simpanen
Outdooractiven luontomatkailun asiantuntija Johannes Sipponen kertoo, että reittejä sekä retkeilykohteita ja -palveluita löytyy kattavasti kaikkialta – niin Suomesta kuin muualta maailmasta.
– Olit sitten missä tahansa, Outdooractive näyttää lähiseudun retkeily- ja ulkoilureitit. Palvelu inspiroi myös tutustumaan eri matkakohteisiin ja reitteihin jo matkaa suunnitellessa, Sipponen avaa.
Retkeilypalvelua on rakennettu Suomessa jo usean vuoden ajan. Se perustuu Metsähallituksen, kuntien ja usean tunturi- ja retkeilykeskuksen käyttämään järjestelmään. Nämä toimijat käyttävät Outdooractiven alustaa kertoessaan alueensa reitistä omalle yleisölleen, ja Outdooractive kokoaa omassa palvelussaan kaikkien tekemät tiedot yhteen paikkaan. Näin saadaan käyttäjille kattava koonti koko Suomesta.
Inspiroivaa retkeilytietoa
Retkeilytiedot ovat ammattimaisesti tuotettuja koko maan alueella. Outdooractive tukee ja kouluttaa sen kumppaneita tekemään käyttäjille hyödyllisiä reittikuvauksia.
Kaikki reittitiedot on esitetty selkeästi jäsenneltynä sekä visuaalisesti näyttävästi niin pitkillä pyöräilyreitillä kuin lyhyillä luontopoluillakin. Outdooractiven karttapalvelussa on runsaasti toimintoja, joiden avulla retkeilijät voivat tutkia reittejä ja retkeilykohteita ennakkoon sekä rajata juuri itselleen sopivia reittejä. He voivat myös luottaa siihen, että tieto pitää paikkansa. Vaativuustaso ja esimerkiksi esteettömyys on arvioitu ja esitetään jokaisella reitillä samalla tavalla.
– Käyttäjät voivat suodattaa näkyviin vaikkapa lapsiperheille sopivat, alle viisi kilometriä pitkät ja esteettömät retkeilyreitit.
Keski-Euroopan käytetyin on suurin myös Suomessa
Outdooractive on Keski-Euroopassa matkailu- ja retkeilykohteiden laajasti käyttämä palvelu, joka sisältää esimerkiksi Sveitsin hiihto-, maastopyöräily- ja retkeilyreitit. Sipponen vinkkaakin, että käyttäjä voi alppilomalla tutkia reittejä ja retkeilykohteita tutusta mobiilisovelluksesta. Kaikkiaan Outdooractivesta löytyy satoja tuhansia reittejä ja retkikohteita.
Suomessa suurimpia sisällöntuottajia ovat Metsähallitus ja erilaiset matkailu- ja retkeilyorganisaatiot. Esimerkiksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston, Ylläksen, Levin, Saariselän, Oulun, Kainuun, Etelä- ja Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan reitit löytyvät Outdooractivesta erittäin laajasti, mutta myös muilta alueilta löytyy kattavasti reittitietoja. Reittien määrä kasvaa käytännössä päivittäin.
Myös käyttäjät voivat julkaista omia reittejään palveluun. Taustajärjestelmä pisteyttää reitit sen perusteella, miten kattavasti tietokentät ja eri luokitukset on täytetty.
– Käyttäjille näytetään kärjessä aina parhaiten tehty ja kiinnostavin sisältö.
Käyttäjät voivat jättää myös reittien yhteyteen arviointeja, kommentteja, valokuvia ja esimerkiksi palautteen reitin kunnosta.
– Käyttäjien osallistuminen parantaa palvelun laatua ja luotettavuutta, Sipponen valaisee.