Suojaa asiakkaille ja työntekijöille

Sisäilman puhtaus on juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen. Luonnonmukaisella menetelmällä puhdistuva ilma takaa turvallisen ympäristön niin asiakkaalle kuin työntekijällekin.
Teksti ja Kuva Yellowtab
Koronapandemia on saanut monet asiakkaat epäröimään erilaisten palveluiden ostamista, varsinkin jos palvelu vaatii lähikontaktia. Turvallinen asiakasympäristö on yhä tärkeämpi asia, ja se luo asiakassuhteisiin jatkuvuutta sekä tietenkin luottamusta. Myös uudet asiakkaat uskaltavat tulla palveltaviksi turvalliseen ympäristöön. Lisäksi on sanomattakin selvää, että myös työntekijöiden terveys on tärkeää.
Yellowtabin Puhdastailmaa.fi-palvelu on oiva keino vähentää, poissaoloja työstä sekä lisätä työ- ja asiakasturvallisuutta pandemian aikana. Kyseessä on kuukausihintainen avaimet käteen -periaatteella toimiva palvelupaketti, johon kuuluu pienikokoinen ja äänetön, mutta tehokas ilmanpuhdistin, ilmanpuhdistimen huoltopalvelu sekä markkinointituki, jonka avulla yritys erottuu kilpailijoistaan.
Yellowtabin kokonaisvaltainen Puhdastailmaa.fi-palvelu tukee myös myyntiä. Myynnin tuki mahdollistaa sen, että potentiaaliset asiakkaat löytävät yrityksen ja uskaltavat tulla asiakkaaksi huoletta. Yellowtab vastaa kaikista laitteen tekniikkaan liittyvistä kustannuksista sekä edistää yrityksen myyntiä sosiaalisessa mediassa. Myynnin tuki on tärkeä myös sen vuoksi, että jo valmiille kuin potentiaalisillekin asiakkaille tulee viestiä turvallisesta asioinnista kussakin yrityksessä selkeällä tavalla.
ILMANPUHDISTIN käyttää luonnon omaa keinoa epäpuhdasta ilmaa vastaan.
Laite käyttää luonnon omia aseita
Yellowtabin markkinoima laite on tutkittu useissa kansainvälisissä laboratorioissa ja myös Suomessa VTT:llä. Tutkimusten mukaan laite hävittää 99,9 prosenttia haitallisista mikrobeista. Se poistaa virukset, bakteerit, pahat hajut sekä haitalliset kaasuyhdisteet ja parantaa näin ollen sisätilan ilmanlaatua. Laitteella on uniikki kyky poistaa mikrobit myös pehmeiltä ja kovilta pinnoilta.
Laite puhdistaa vuorokauden ympäri sitä ympäröivää tilaa. Yhden ilmanpuhdistimen kapasiteetti kattaa noin 60 neliömetriä.
Ilmanpuhdistin käyttää luonnon omaa puolustuskeinoa ilmansaasteita vastaan: laitteen tuottamat happiyhdisteet tuhoavat mikrobeja reagoimalla niiden vetymolekyylin kanssa, jonka jälkeen puhdistuksesta jää ympäristöön jäljelle vain harmittomia vesimolekyylejä. Samoilla happiyhdisteillä on myös tärkeä rooli kasvihuonekaasujen vähentämisessä ilmakehästä. Sen vuoksi Puhdastailmaa.fi on myös omalla tavallaan ympäristöteko.
Parempaa palvelua
New Hairstore -kampaamoketjun liikkeissä on käytössä Puhdastailmaa.fi-palvelu. Ketjussa on havaittu, että palvelun ansiosta asiakkaiden turvallisuudentunne ja luottamus liikkeitä kohtaan on kasvanut selvästi. Puhdastailmaa.fi-palvelusta kerrotaan sosiaalisessa mediassa sekä liikkeissä näkyvin julistein.
Yellowtab on rakentanut pelkän ilmanpuhdistuskonseptin ympärille kokonaisvaltaisen tarjoaman. Tarkoituksena on helpottaa yrityksen arkea entisestään, jotta yrittäjä voi keskittyä paremmin omaan olennaiseen työhönsä – liiketoiminnan kehittämiseen ja asiakkaiden palvelemiseen.
Parturi-kampaamot ovat toki vain yksi esimerkki ympäristöstä, joka voi hyötyä Puhdastailmaa.fi-palvelusta. Muita ovat esimerkiksi ravintolat, kauneussalongit, myymälät ja kioskit sekä toimistot.