Hyppää sisältöön

Sukittamalla putkisto kuntoon kestävästi ja asukasystävällisesti

Sukittamalla putkisto kuntoon kestävästi ja asukasystävällisesti

13.10.2022

RPL Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Mikko Råman tietää, että työmailla on tärkeää tunnistaa parhaat ratkaisut kuhunkin tilanteeseen. 

Sukitus yleistyy viemäri- ja ilmastointiremonteissa. Onnistunut lopputulos syntyy kokemuksella, ammattitaidolla sekä rehdillä yhteistyöllä.

TEKSTI | JUKKA NORTIO   KUVA | JOONA RAEVUORI

 Helsingin keskustan paraatipaikan arvokiinteistössä sukitetaan viemäriputkia. Työmaakonttorissa vastassa istuu liki kolmen vuosikymmenen kokemus sukitusurakoista. RPL Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Mikko Råman ja myyntijohtaja Jesse Baggström kertovat alan ja yrityksensä kehittämisestä. 

– Meillä on palkkalistoilla osaajat, joiden ammattitaidon tiedämme. Kaikki puhuvat työmaillamme samaa kieltä. Koulutamme työntekijöitämme jatkuvasti uusien materiaalien ja työmenetelmien käyttöön. Tämä on yksi keino, jolla takaamme laadukkaan lopputuloksen, Råman sanoo. 

Kokemusvuodet alalta eivät riitä 

– Kaikilla työntekijöillämme, me mukaan lukien, on asentajan tausta. Siksi tunnistamme työmailla parhaat ratkaisut kuhunkin tilanteeseen ja profiloimme itsemme sukitusalan ammattilaisiksi, Baggström sanoo. 

Yrityksellä on laadunvalvontasopimus sertifikaattipalveluja tarjoavan Eurofinssin kanssa. Se takaa, että työn laatua valvotaan puolueettomasti. 

– Dokumentoimme asennukset sekä vakiomuotoisilla asennusraporteilla että videoilla, jotka toimitamme tilaajalle. Usein tilaajan edustajat valvovat, että olemme toimineet materiaalivalmistajan asennusohjeiden ja omien työohjeidemme mukaan. Nämä dokumentit ovat laadunvalvontasopimuksen perusta, Råman sanoo. 

Eurofinsin valvonnan lisäksi yhtiön kaikki kohteet tarkastetaan työn aikana sitä mukaa, kun sukitus etenee. Tämä jouduttaa urakan valmistumista, koska mahdollisia korjauksia tehdään samanaikaisesti, kun työ etenee työmaan toisilla alueilla. 

Råman ja Baggström korostavat urakoitsijan ja urakan tilaajan välisen yhteistyön avoimuutta – se on onnistuneen sukitusurakan tärkeä osatekijä. Kun tieto kulkee ja luottamus on molemminpuolista, myös vaikeista paikoista selvitään. Vielä ei ole tehty putkiremonttia, jossa mutkia ei olisi tullut matkaan. 

– Kerromme tilaajalle avoimesti, mitä kohteessa voi tehdä ja mitä ei. Jos tulee tilanne, ettei jokin työtapa ole sopiva, ehdotamme tilaajalle paremman, Råman sanoo. 

Råman toivoo, että alalla yleistyisi tapa, jossa suunnittelija, tilaajana oleva taloyhtiö ja urakoitsija miettisivät yhdessä, miten urakka on järkevintä toteuttaa. Tällä hetkellä näin on harvoin ja siksi urakoitsija löytää työn toteutusvaiheessa liki aina suunnitelmia parempia tapoja toimia. 

Kun vanhoja rakennuksia saneerataan, ei yllätyksiltä voi välttyä. Jo purkutöissä voi vastaan tulla ennakoimattomia asioita ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ryhdytään sukittamaan. 

– Ammattitaitoa on se, tuleeko yllätyksestä ongelma vai onko se asia, joka ratkaistaan. Kyse on ammattiylpeydestä, ettei yllätyksiä peitellä. Me otamme vaikeudet aina tilaajan kanssa avoimesti esille ja kerromme, miten kannattaa edetä, Råman sanoo. 

Putkiremontit ovat urbaaneja kauhulegendoja melusta, pölystä, sotkusta sekä pitkiksi venyneistä aikatauluista ja budjeteista. Totuus on onneksi osaksi toisenlainen. 

– Eniten olemme saaneet palautetta asukkailta, jotka ovat olleet yllättyneitä siitä, kuinka helposti, siististi ja nopeasti remontti meni, Råman kertoo. 

Haku