Hyppää sisältöön

Startup-sparrausta Kymenlaaksossa

Startup-sparrausta Kymenlaaksossa

30.12.2021

*ship Startup Festival toimii Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) opiskelijoille näyteikkunana kansainväliseen startup-kulttuuriin.

*ship Startup Festival on kansainvälinen, nuorta yrittäjyyttä edistävä tapahtuma Kymenlaaksossa. Tapahtuma kerää yhteen yrittäjiä, opiskelijoita, sijoittajia ja päättäjiä kotimaasta sekä ulkomailta.

TEKSTI | PEKKA SÄILÄ KUVA | KATIA HIMANEN

Vuodesta 2015 lähtien Kotkassa järjestetty *ship Startup Festival on aidosti kansainvälinen ja yrittäjyyttä edistävä. Kesätapahtuman tavoitteena on startup-yrittäjyyden tukeminen ja samanhenkisten ihmisten yhteen tuominen. Viime elokuussa järjestetyn *ship-festivaalin tunnelma oli koronavuodesta huolimatta korkealla. Saatu palaute oli jälleen kerran innostavaa ja rohkaisevaa.

– Olemme alusta  asti tuoneet aloittelevat startup-yritykset yhteen kokeneiden mentoreiden kanssa. Tavoitteenamme on ollut tarjota kaikille osapuolille mahdollisuus yritysideoiden kehittämiselle, mentoriohjelmaan osallistumiselle sekä kansainväliselle verkostoitumiselle, kertoo startup-yrityksistä vastaava tapahtumajärjestäjä Daniel Hiitola.

Erityinen mentorointiohjelma tekee *ship Startup Festivalista ainutlaatuisen tapahtuman myös kansainvälisesti. Yhteistyöverkostojensa kautta tapahtumajärjestäjät ovat saaneet mukaan monia talouden ja korkean teknologian kansainvälisiä vaikuttajia sparraamaan alkuvaiheen innovatiivisia yrityksiä. Alun perin viiden henkilön ideoimasta yksipäiväisestä tapahtumasta on kasvanut vuosien mittaan kaksi päivää kestävä kansainvälisiä yritysideoita pursuava suomalainen startup-kesätapahtuma.

– *ship on suunnattu erityisesti esivaiheen innovatiivisille yrityksille ja yliopistojen opiskelijayrityksille. Keskimäärin tapahtumassa vierailee vuosittain 300–350 henkilöä. Tapahtuma ilmentää positiivista pöhinää, eteenpäin menemistä, aktiivisuutta, kiinnostavuutta ja yhteistyötä hyvin monialaisesti, toteaa tapahtuman mediasuhteista vastaava Laura Kemppi.

Rennosti ilman pukukoodia 

Tapahtuman tavoitteena on lisätä ammattiin opiskelevien yrittäjämäistä kulttuuria ja vahvistaa alueen elinvoimaisuutta. Tänä kesänä koronaviruksen takia jyllännyt poikkeustilakaan ei tapahtuman järjestäjiä estänyt.

– Rajoitusten aikana käytimme luovaa innovatiivisuutta ja kehitimme hybriditapahtuman, jossa osa tapahtumista hoidettiin Teams-tyylisten kokousten avulla, ja keskinäiset tapaamiset järjestettiin kokoontumisrajoitusten puitteissa. Haastavasta tilanteesta huolimatta saimme mukaan todella hyvin osallistujia, iloitsee tapahtuman mentorointiohjelmasta vastaava Henrik Dombovari.

Tapahtuma huipentuu Pitch Captain -kilpailuun, jossa 50 startup-tiimiä esittelevät yritysideansa tuomaristolle.

– Erityisesti yrittäjyyttä harkitseville opiskelijoille *ship Startup Festival on ainutlaatuisen hieno tilaisuus päästä tutustumaan kansainvälisen yritysmaailman kuvioihin, tuoda esille omia ideoitaan ja kasvattaa yhteistyöverkostoaan. Haluamme joka vuosi luoda rennon, mutta ammattimaisen tapahtuman, jossa pääpaino on pukukoodin sijaan laadukkaassa mentoroinnissa ja Pitch Captain -kilpailussa, Kemppi vakuuttaa.

*ship Startup Festival

  • *ship Startup Festival on erityisesti esivaiheen innovatiivisille yrityksille suunnattu tapahtuma.
  • Tavoitteena on tukea startup-yrittäjiä ja tuoda samanhenkiset
    ihmiset yhteen.
  • Tapahtuma on rahoitettu vuosina 2019-2020 osana Kymenlaakso Startup Ecosystem -hanketta.
  • www.shipfestival.org

Haku