Hyppää sisältöön

Sivuvirroista kuluttajan ostoskoriin

Sivuvirroista kuluttajan ostoskoriin

22.04.2021

Brightplus toimii kehityskumppanina monelle eri teollisuusalalle. Työntekijöiden monipuolinen kokemus eri aloista auttaa uusien sivuvirta-ratkaisujen löytämisessä. 

Kestävän kehityksen mukaisten valintojen tekeminen arjessa voi olla monelle meistä haastavaa. Suurimmat vaikutukset saadaan aikaan jo pienillä ratkaisuilla.

Teksti Anne Koivisto  Kuva Tuuli Nikki

Valveutuneet kuluttajat osaavat vaatia ekologisia materiaaleja jokapäiväisiin tarpeisiin, kertoo Brightplussan teknologiajohtaja Jarkko Leivo. Oululainen teknologia-alan yritys kehittelee uusia materiaaleja teollisuuden sivuvirroista yhdessä kumppaniyritysten kanssa. 

– Tärkeintä on valita oikea materiaali oikeaan paikkaan. Puutarhureita voivat ilahduttaa lannoittavat kukkapurkit ja metsästäjiä biohajoavat haulikupit.

Maailman neitseellisistä ainesosista vain noin kolmannes jää pysyvästi hyödyksi ja ainoastaan murto-osa päätyy aidosti kiertoon.

– Valtaosa hävikistä syntyy jo ennen aineiden päätymistä kuluttajille. Hyvä puoli on, että teollisuudessa jo pienillä ratkaisuilla voi olla mittava vaikutus, Leivo kertoo.

Kotimaisen sivuvirran hyödyntämisellä säästetään jo pelkästään kuljetuskustannuksissa.

Soijasta biomateriaaliksi

Teollisuuden, ruoantuotannon ja maatalouden sivuvirtoja hyödyntämällä käyttöön saadaan uusia, ekologisia materiaaleja. Nykyisellään suurin osa sivuvirroista päätyy poltettavaksi, jolloin siitä saadaan energiahyöty. Tällöin kuitenkin heitetään hukkaan materiaalia, joka voisi olla hyödyksi muualla.

– Sivuvirtoja on lukuisia. Niitä valitessa on laskettava, kannattaako jatkojalostus ja onko kokonaisuus järkevällä tasolla. Siksi mietimme yhdessä kumppaniemme kanssa, miten sivuvirtoja on järkevintä hyödyntää, tiivistää Brightplussan toimitusjohtaja Milja Hannu-Kuure.

Brightplus on mukana kotimaisessa pilottitehdashankkeessa, jossa tuotetaan biomateriaalia ruoaksi kelpaamattomasta soijatähteestä. Syntyvä bioeriste sopii rakennuksiin ja on sekä kierrätettävä että uudelleenkäytettävä. 

– Sivuvirroista voikin syntyä hyvin erityyppisiä tuotteita. 

VAIN KOLMANNES neitseellisistä ainesosista päätyy kiertoon.

Kestäviä ja ekologisia ratkaisuja

  • Brightplus tuottaa uudelleenkäytettäviä, kierrätettäviä ja biohajoavia sivuvirtamateriaaleja.
  • Monipuolinen materiaalitarjonta vaihtelee pinnoite- sekä barrieriratkaisuista aina muovinkorvausmateriaaleihin.
  • Sivuvirtojen käytöllä voidaan estää ilmaston lämpenemistä, vähentää luonnon saastumista ja kierrättää teollisuudesta syntyneitä jätteitä. 
  • Ratkaisut vähentävät kiertotalousvajetta ja täyttävät EU:n Green Deal 2030 -tavoitteet.

Oikean materiaalin valinta

Leivo näkee, että raaka-aineiden tehokas kierrätys ja vastuullinen kiertotalous on vasta alussa. Tulevaisuudessa perinteisistä materiaaleista tulee pulaa, jolloin turvaudutaan uusiin vaihtoehtoihin.

– Hyödynnämme parhaillaan merilevää, sillä se sitoo tehokkaasti hiilidioksidia itseensä. Levästä saadaan paitsi ekologinen kiertotaloustuote, myös uniikki, funktionaalinen raaka-aine.

Yrityksen toiminta perustuu laajaan osaamiseen. Kun työntekijöillä on monipuolinen kokemus eri teollisuudenaloista, löytyy uusia sivuvirta-ratkaisuja kuin itsestään.

– Ammattitaitoa tarvitaan myös siinä, kun kehitetään oikea materiaali oikeaan paikkaan. Mietimme toimivinta vaihtoehtoa asiakkaan ja loppukuluttajan puolesta, korostaa Leivo.

– Uuden materiaalin on oltava kilpailukykyinen myös hinnaltaan, lisää Hannu-Kuure.

Tekemisen meininkiä

Hannu-Kuure korostaa, että sivuvirtoja hyödynnettäessä tehtävien ratkaisujen on oltava hyvin räätälöityjä. Se mikä toimii pienessä yrityksessä, voi olla isolle yritykselle riittämätön prosessi. 

– Yhteistyö on tärkeää, jotta kaikki ovat lopputulokseen tyytyväisiä. Meitä onkin kiitelty topakasta tekemisen otteesta.

Brightplus on tunnettu ketteränä kehityskumppanina niinkin erilaisilla toimialoilla, kuten pakkauslasien pinnoitus, 3D-printtausmateriaalit ja biohajoavat lemmikkiuurnat. Kansainvälisessä kasvussa yritystä auttaa kotimaiset ja ulkomaiset yhteistyökumppanit. Yrityksessä tehdään intohimoisesti töitä paremman maailman puolesta.

– Tiimityöllä innovaatiot muuttuvat konkreettisiksi tuotteiksi. Meissä on ripaus arktista hurjapäisyyttä kehittämisen saralla. Liikumme ketterästi ideoinnin ja toteutuksen välillä niin, että asiakas saa valmiiksi mietityn ratkaisun käytäntöön vietäväksi, Hannu-Kuure sanoo.

Ekologisuutta ja vastuullisia valintoja pohtivalle yritykselle Brightplussan viesti on ytimekäs. 

– Usein parhaat ratkaisut syntyvät arjen tarpeista. Materiaalien ominaisuudet eivät välttämättä näy päälle päin, mutta niiden vaikutus on merkittävä.

Yrityksen teknologiajohtaja Jarkko Leivo kertoo, että töitä kiertotalouden eteen tehdään vakavasti, mutta ei vakavamielisesti. 

Haku