Sisäilma puhtaaksi huomaamattomasti

Ilmanpuhdistimilla on iso merkitys esimerkiksi erilaisissa tiloissa leijuvien elintarvikepölyjen, kemikaalien ja muiden epäpuhtauksien poistamisessa. Industless toimittaa tutkittuja ja patentoituja ilmanpuhdistusratkaisuja, jotka voidaan asentaa huomaamattomiksi.
TEKSTI elina jäntti | kuva saara lavi
Savonlinnan ABC-liikennemyymälän kahvilan tiski kiiltelee uutuuttaan. Kahvilaremontti on valmistunut pari viikkoa aikaisemmin.
Remontin yhteydessä kassojen kohdalle asennettiin ilmanpuhdistimet. Industlessin toimittama ilmanpuhdistusratkaisu on hyvin huomaamaton – uudesta järjestelmästä kielii ainoastaan kassatiskin alla oleva ilmanvaihtoritilä.
– Jotkut asiakkaat ovat kyselleet, mitä nuo uudet kuviot tiskin alla ovat. Moni on ollut positiivisesti yllättynyt siitä, että panostamme ilmanpuhdistukseen, kertoo Savonlinnan ABC-liikennemyymälän päällikkö Jyrki Pakarinen.
Myös liikennemyymälän henkilökunta on ollut asiasta innoissaan.
– Puhdistimet kaappaavat ilmasta epäpuhtauksia ja tuottavat puhdasta ilmaa kassalla työskentelevän henkilökunnan puolelle. Puhtaampi ilma lisää työviihtyvyyttä merkittävästi pitkän työpäivän aikana, Pakarinen sanoo.
Kiinnostus erilaisiin ilmanpuhdistusratkaisuihin on koko ajan lisääntymään päin. Tuorein syy on toki koronapandemia. Viime vuosina myös sisäilmaongelmat ovat kasvattaneet ilmanpuhdistuksen tarvetta erilaisissa sisätiloissa.
– Nykyaikana ilmanpuhdistus on tullut entistä isommaksi puheenaiheeksi. Mitä vähemmän hengität epäpuhtauksia, sitä parempi terveydelle, toteaa Industlessin toimitusjohtaja Sami Toivonen.
Perinteinen ilmansuodatus suodattaa huoneeseen tulevaa ilmaa. Tilassa tapahtuva ilmanpuhdistus vaatii kuitenkin muuta tekniikkaa eli käytännössä ilmanpuhdistimia.
Suomalainen Industless on alalla edelläkävijä. Toisin kuin moni muu yritys, Industless ei tarjoa vain yhdenlaisia ilmanpuhdistusjärjestelmiä vaan käyttää järjestelmissään erilaisia teknisiä ratkaisuja asiakkaan tarpeisiin.
– Teemme tiivistä yhteistyötä maailman johtavimpien suodatin- ja ilmanpuhdistinvalmistajien kanssa, jotta voimme tarjota asiakkaille sopivimpia ratkaisuja puhdistustekniikan osalta, Toivonen kertoo.
Helposti integroitavissa
Monelle ilmanpuhdistin saattaa tuoda edelleen mieleen äänekkäästi hurisevat erilliset laitteet, mutta ilmanpuhdistus voi nykyään olla myös osana kalustusta tai rakenteita.
Industlessin ilmanpuhdistusratkaisut ovat integroitavissa periaatteessa mihin tahansa kalusteisiin tai rakenteisiin.
– Käytettävissämme on laaja skaala erilaisia tekniikoita, joten löydämme sopivan ratkaisun tilaan kuin tilaan, oli kyseessä iso halli tai pieni huoneisto, Toivonen avaa.
Industlessin ilmanpuhdistusratkaisuja löytyy esimerkiksi logistiikkakeskuksista, tehtaista, päiväkodeista ja parturi-kampaamoista ympäri Suomen.
Savonlinnan ABC:lle toimitettu ilmanpuhdistusratkaisu on ensimmäinen, jonka Industless toteutti liikennemyymälään. Järjestelmän integroitavuus tulee myymälässä hyvin esille.
Puhdistustekniikka on asennettu kassatiskin taakse huomaamattomasti, eikä se vie yhtään ylimääräistä tilaa. Myös puhdistimesta poispäin puhdasta ilmaa puhaltavat lyhyet putket mahtuvat vaivatta tiskin alle.
Asiakkaalle ilmanpuhdistin ei näy – ellei lasketa ilmanvaihtoritilää tiskin alla. Itse puhdistin ei pidä lainkaan ääntä.
– Käyttämällämme DEP-suodatintekniikalla on erittäin suuri ilmanpuhdistuskyky äärimmäisen alhaisella ilmanvastuksella, joka mahdollistaa laitteiden hiljaisen sekä energiatehokkaan toiminnan, Toivonen sanoo.
Tekniikka mahdollistaa energiatehokkaan toiminnan.
Myös Industlessin Savonlinnan ABC-liikennemyymälään toimittamassa ilmanpuhdistusjärjestelmässä käytetään DEP eli Disposable Electrostatic Precipitators -tekniikalla toimivia ilmanpuhdistimia.
Suodattaa äänettömästi
DEP-tekniikka on ruotsalaisen Cair AB:n patentoima ja ollut käytössä hyvin tuloksin jo 1990-luvulta. Elektrostaattiseen suodatukseen perustuvassa tekniikassa ilmanpuhdistin imee ilmasta hiukkasia, jotka jäävät suodattimeen sähköisen varauksen ansiosta.
Toivonen esittelee ABC:n kassatiskin alla sijaitsevaa tekniikkaa. Ritilän kohdalla käy aivan vieno imu. Kun asiakas asioi kassalla minuutin pari, ilmassa leijuvat partikkelit imeytyvät kohti suodatinta.
– Ilmanpuhdistin imee tietynkokoisia hiukkasia puoleensa, ja esisuodattimen kohdalla hiukkaset saavat sähköisen varauksen. Sisempänä puhdistimessa on suomalaisesta kierrätyspaperista valmistettu toinen suodatin, jossa on vastakkainen varaus, joka kaappaa hiukkaset sisään. Toiselta puolen puhdistin puhaltaa ulos puhdasta ilmaa, Toivonen kertoo.
Ilmanpuhdistuksen hiljainen ääni on erityisen tärkeää monissa tiloissa, esimerkiksi työpaikoilla ja päiväkodeissa.
– Ilmanpuhdistus menettäisi merkitystään, jos puhtaan ilman tuottoon liittyisi hirvittävän kova ääni. Erona perinteiseen mekaaniseen suodatukseen elektrostaattisessa suodatuksessa on hyvin alhainen painehäviö, joka voi tuottaa paljon puhdasta ilmaa äänettömästi, Toivonen selvittää.
Tieteellisesti testattu
Vaikka ilmanpuhdistukseen on olemassa useita erilaisia tekniikoita, kaikki eivät aina tuota tilaan puhtaampaa ilmaa.
Jotkut tekniikat voivat tuottaa puhtaan ilman ohella epäpuhtauksia.
– Jos esimerkiksi fotokatalyyttiseen tekniikkaan perustuvaa ilmansuodatinta ei puhdisteta asianmukaisesti, puhdistin alkaa tuottaa otsonia, joka on hengitysteitä ärsyttävä haitallinen kaasu. Esimerkiksi uv-tekniikkaa käyttävä suodatus tuottaa samalla uv-säteilyä, mikä ei sinänsä ole hyväksi ihmiselle, Toivonen valaisee.
Industless käyttää tuottamissaan ilmanpuhdistusratkaisuissa aina tieteellisesti ja puolueettomasti testattuja tekniikoita, jotka eivät aiheuta epäpuhtauksia. Esimerkiksi DEP-tekniikka on ollut turvallisesti käytössä jo 1990-luvulta.
Integroitavuuden ja äänentuoton ohella tärkeää on myös pohtia puhdistusjärjestelmän energiankulutusta, kun valitaan tilaan sopivaa ilmanpuhdistinta.
– Meille ilmanpuhdistimien energiatehokkuus on erityisen tärkeää. Jos isoon kiinteistöön toimitetaan esimerkiksi sata ilmanpuhdistinta, puhdistimien energiankulutus näkyy sähkölaskussa merkittävästi, Toivonen kertoo.
Myös tila, johon puhdistinta suunnitellaan, ratkaisee ilmanpuhdistustekniikkaa valittaessa.
– Tilaan tulevien partikkelien määrää ja tilankäyttöä kannattaa pohtia, Toivonen toteaa.
Poistaa epäpuhtauksia
Nykyisin moni toimija alalla mainostaa ilmanpuhdistimia, jotka poistavat ilmasta jopa koronavirushiukkasia. Toivosen mukaan lupaus on hieman harhaanjohtava, jos laitteen suodatustehoa ei ole testattu puolueettomasti nimenomaan koronaviruksella.
– Mekään emme lupaa, että ilmanpuhdistimemme poistaisi huoneilmasta koronavirushiukkaset. DEP-tekniikalla toimivat laitteemme kuitenkin nappaavat ilmasta juuri saman kokoluokan hiukkasia kuin viruksetkin ovat.
Industless myös testaa asentamiensa järjestelmien tehoa. Esimerkiksi Savonlinnan ABC:lle tehdyissä mittauksissa kävi ilmi, että niissä tiloissa, joissa on ilmanpuhdistimet, hiukkasia oli ilmassa 50 prosenttia vähemmän kuin paikoissa, joissa ei ole puhdistimia.
– Voi siis sanoa, että ilmanpuhdistimien ansiosta huoneilmassa oli puolet vähemmän epäpuhtauksia, Toivonen toteaa.
HILJAINEN MENETELMÄ
- Industless käyttää ilmanpuhdistimissaan ruotsalaisen Cair AB:n patentoimaa DEP-suodatintekniikkaa.
- Tekniikka perustuu elektrostaattiseen suodatukseen, jossa ilman hiukkaset jäävät suodattimeen sähköisen varauksen ansiosta.
- DEP-suodatintekniikka toimii äärimmäisen alhaisella ilmanvastuksella, joka mahdollistaa ilmanpuhdistuslaitteiden hiljaisen tai jopa äänettömän toiminnan.
Myös puhdistimien huolto suunnitellaan kohdekohtaisesti.
– Joissakin kohteissa käymme paikan päällä huoltamassa puhdistimet, esimerkiksi puhdistamassa tai vaihtamassa suodattimet tarvittavin aikavälein. Meiltä löytyy myös ilmanpuhdistimia sisään integroidulla, patentoidulla imuritekniikalla, joka puhdistaa suodattimen kertyneet liat ajastetusti.
Vuonna 2017 perustetun Industlessin omistajilla ja henkilöstöllä on vuosikymmenten kokemus puhtaamman sisäilman parissa.
– Mottomme on “Riittävän iso hoitaaksemme, riittävän pieni välittääksemme”. Se tarkoittaa, että toimimme valtakunnallisesti, ympäri Suomea, mutta silti asiakas saa henkilökohtaista palvelua, avaa Toivonen.