Hyppää sisältöön

Silmäluomileikkauksiin erikoistunut edelläkävijä

Silmäluomileikkauksiin erikoistunut edelläkävijä

27.01.2022

Silmätautien erikoislääkäri Outi Hautalahdella on yli 12 vuoden kokemus silmäluomileikkauksista.

Silmät ja silmäluomet ovat esteettisesti keskeinen alue kasvoilla. Silmäluomileikkausten tavoitteena on aina kaunis, luonnollinen sekä pitkäkestoinen lopputulos. Leikkauksen avulla yläluomet kevenevät ja alaluomet tasoittuvat. 


TEKSTI JA KUVA | JONNA HELIN

Silmäluomileikkaukset on Suomen ainoa silmäluomien leikkaushoitoihin keskittynyt klinikka, joka sijaitsee kauppakeskus Ratinassa Tampereella. 

Leikkaavana lääkärinä työskentelee klinikan perustaja ja omistaja, silmätautien erikoislääkäri Outi Hautalahti, joka on tehnyt silmäluomileikkauksia päätoimisena työnään yli 12 vuoden ajan. Leikkauksessa poistetaan paikallispuudutuksessa ylimääräiset ihopoimut sekä ihonalaiskudoksen rasvakohoumat. Kaikki leikkaukset tehdään uusimmalla tekniikalla, hiilidioksidi- eli CO2-laserilla. Lasersäteen piirtolinja on tarkka ja hellävarainen kudokselle, jolloin toipuminen on nopeampaa. 

– Leikkaavan lääkärin käsiala ratkaisee esteettisen lopputuloksen. Itse teen yläluomen ylimääräisen ihopoimun poiston siipimäiseen muotoon, joka noudattelee silmäluomen kaarta parhaiten ja huomioi myös yläluomen ulkonurkan ylimääräisen ihopoimun, Hautalahti avaa. 

Ihonalaiskudoksen rasvan poisto on oleellinen osa jokaista yläluomileikkausta, jotta yläluomileikkauksen lopputulos olisi mahdollisimman pitkäkestoinen. Parhaimillaan  leikkauksen vaikutus kestää noin 10-15 vuotta. 

– Rasvan poiston myötä yläluomella oleva painon tunne poistuu, yläluomi avautuu kevyemmin ja yläluomireunan korkeus saadaan nousemaan. Rasvan poistolla saadaan myös syvyyssuunnassa tilaa liikkuvan luomen yläpuolelle ja katseesta tulee avarampi, Hautalahti painottaa. 

Vaivana raskaat yläluomet

Vaikka yläluomileikkauksella saavutetaan esteettistä hyötyä avaramman katseen ja virkeämmän ilmeen myötä, ovat hoitotarpeen taustalla usein terveydelliset syyt. 

Raskaat yläluomet voivat aiheuttaa monenlaisia silmien rasitusvaivoja, joita ei aina osata yhdistää silmäluomista johtuviksi. Koska muutokset tapahtuvat hitaasti vuosien kuluessa, niitä ei välttämättä edes itse tiedosta.

Ikääntymisen myötä yläluomelle muodostuu ylimääräinen ihopoimu, joka pikkuhiljaa laskeutuu luomireunan ja ripsien päälle. Ihon veltostuessa silmäluomien ihonalaiskudoksen rasvatyynyt alkavat työntyä yläluomien ihon alle näkyväksi kohoumaksi, joka painaa mekaanisesti luomireunaa alemmaksi. Seurauksena on painon tunnetta yläluomilla, roskantunnetta silmissä sekä silmien vetistelyä. Ylimääräinen ihopoimu saattaa myös hautoa yläluomen ihoa aiheuttaen toistuvan ihottuman tai haavauman. 

– Kun yläluomet alkavat varjostaa näkökenttää, nostelemme vaistomaisesti kulmakarvojamme nähdäksemme paremmin. Jatkuva kulmien nostelu voi aiheuttaa päänsärkyä, koska otsan lihakset joutuvat jännitystilaan, Hautalahti kertoo.

Aina kiireetön toimenpide

Ennen silmäluomien korjausleikkaukseen ryhtymistä Hautalahti kartoittaa potilaan tarpeen leikkaukselle sekä käy heidän kanssaan perusteellisesti läpi toimepiteeseen liittyvät eri vaiheet.

– Silmäluomien aiheuttamat oireet on tärkeää tunnistaa, jotta hoito voidaan kohdistaa oikein. Arviokäynnillä tutkin silmäluomien tilanteen ja ongelmakohdat. Näin voin parhaiten arvioida toimenpiteen tarpeen, lääketieteellisen tai kosmeetisen syyperusteen sekä toteutustavan yksilöllisesti. Käyn leikkaussuunnitelman, leikkaukseen valmistautumisen ja jälkihoidon yhdessä potilaan kanssa läpi. Käynnillä potilas saa paljon käytännön tietoa, jonka jälkeen hän voi rauhassa miettiä, haluaako edetä toimenpiteeseen, Hautalahti selventää. 

Hautalahti korostaakin, ettei leikkauksia lähdetä tekemään suin päin, vaan sen tulisi aina olla potilaan ja lääkärin yhteisen pohdinnan tulos.

– Silmäluomileikkaus on aina kiireetön toimenpide, johon päädytään harkinnan jälkeen ja joka tehdään yleensä vain kerran elämässä. Leikkauksella saavutetut terveyshyödyt sekä nuorekkaampi olemus lisäävät merkittävästi elämänlaatua, Hautalahti päättää.

Silmäluomileikkaukset-klinikan palveluihin lukeutuvat muun muassa ylä- ja alaluomileikkaukset, riippuluomen eli ptoosin korjausleikkaukset, silmäluomen virheasentojen korjaukset sekä silmäluomen näppyjen ja kasvainten poistot.

Haku