Hyppää sisältöön

Siivousalan edelläkävijä

Siivousalan edelläkävijä

23.04.2021

Benjamin Irabor ja Ruth Songok työskentelevät H&A Siivouspalvelussa, jolle on myönnetty ympäristösertifikaatti, ilmastopalkinnon H&A voitti vuonna 2017. 

H&A Siivouspalvelussa tiedetään, että asiakastyytyväisyyden kulmakivi on hyvinvoivat ja tyytyväiset työntekijät.

Teksti Pi Mäkilä  Kuva Juho Länsiharju

Koronapandemian pysäytettyä maailman, siivousalan arvostus nousi kertaheitolla. Kun hygieniatason on oltava huipussaan, myös erilaisille desinfiointisiivouksille riittää kysyntää, perussiivouksista puhumattakaan. 

Uudenmaan alueella toimivassa H&A Siivouspalvelussa tilanteeseen on ollut helppo suhtautua. Työntekijöitä koulutettiin huippuosaajiksi jo ennen pandemiaa, ja nopean reagoinnin ansiosta tieto uusista hygieniavaatimuksista on saavuttanut työntekijät nopeasti. 

– Uskon, että se johtuu siitä, että olemme perheyritys ja kaikki työntekijät ovat omiamme. Perehdytämme työntekijät aina hyvin, ja koska työsuhteet ovat pitkiä, myös koulutuksesta on helppo pitää huolta, kertoo H&A Siivouspalvelun toimitusjohtaja Aila Kaakkurivaara

Saman vahvistaa yrityksessä kymmenisen vuotta työskennellyt palveluesimies Hosni Gharbi

– Siivousala kehittyy alati ja uutta tietoa tulee saataville jatkuvasti. Omassa työssäni pyrin varmistamaan, että työntekijät pysyvät kehityksessä mukana, Gharbi kertoo.

Gharbi on itse kouluttautunut siivousalan ammattilaiseksi työn ohessa ja suorittanut sekä siivousalan ammattitutkinnon että useita täydennyskoulutuksia. Samaan hän kannustaa myös kollegoitaan. 

– Etenemismahdollisuudet ovat todella hyvät. Jos olen halunnut oppia jotain uutta, koulutus on aina järjestynyt. Juuri nyt pyrin itse kouluttamaan henkilöstöä muun muassa koronatilanteeseen liittyen. Kun ohjeistukset esimerkiksi THL:n suunnalta muuttuvat, kerron tiedon eteenpäin, Gharbi jatkaa.

Hyvinvointi kulmakivenä

Siivousalalle ei ole aina helppoa löytää osaavaa työvoimaa. Aila Kaakkurivaaran mukaan onnistumisen resepti piilee työntekijöiden arvostamisessa. Hyvinvoiva, työhön sitoutunut henkilöstö on yrityksen kulmakivi.

– H&A on toiminut jo parinkymmenen vuoden ajan, ja olemme olleet alusta saakka monikulttuurinen yritys. Olemme aidosti ylpeitä siitä, että kauttamme Suomeen muualta muuttaneet pääsevät kiinni työelämään ja yhteiskuntaan. 

Yritys on tehnyt pitkään yhteistyötä myös eri oppilaitosten kanssa. Yhteistyö hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa. 

– Kun työntekijä pääsee avullamme työelämään, on hänen helpompi työllistyä muillakin aloilla kuin siivousalalla, Kaakkurivaara sanoo.

Vastuullisuus on siis H&A Siivouspalvelussa isossa roolissa. 

– Olemme tarkkoja siitä, että pidämme lupauksista kiinni. Vastuu koskee paitsi henkilöstön hyvinvointia ja kouluttamista myös esimerkiksi sitä, että toimimme vastuullisesti myös yhteiskunnan ja asiakkaiden suuntaan. Meille on tärkeää, että pidämme lupauksista ja sovitusta kiinni.

Kaakkurivaara huomauttaa, että siivousalalla on ollut pitkään kriteerinä edullinen hinta. H&A Siivouspalvelu on kilpaillut hinnan sijaan laadulla ja hyvällä palvelulla. 

– Olemme hyvin joustavia ja reagoimme todella nopeasti mahdollisiin muutostilanteisiin ja muutostoiveisiin. Etenkin näinä aikoina asiakkaiden tarpeet voivat muuttua pikaisesti, ja meille ei ole ongelma tehdä muutoksia toimintaamme jo seuraavan arkipäivän aikana, Kaakkurivaara kertoo.

KOSKA TYÖSUHTEET ovat pitkiä, myös  koulutuksesta on helppo pitää huolta.

Ympäristöarvot huomioon

Nykypäivänä vastuullisuus tarkoittaa H&A Siivouspalvelulle myös ympäristöarvojen huomioimista. 

– Siivousalalla käytetään paljon kemikaaleja, joten aloimme pohtia, miten voisimme omalta osaltamme kuormittaa vähemmän ympäristöä. Löysimme lopulta yhteistyökumppanin, jonka kemikaalien annostelujärjestelmän avulla pystymme pienentämään ympäristökuormitustamme tuntuvasti, Kaakkurivaara avaa.

Alun perin H&A Siivouspalvelun tavoitteena oli käyttää vähintään 60 prosenttisesti ympäristömerkittyjä pesuaineita. Nyt yrityksen käyttämistä pesuaineista jo 70 prosenttia on ympäristömerkittyjä. 

– Pyrimme muutenkin löytämään asiakkaan kanssa yhdessä erilaisia ympäristöystävällisiä ratkaisuja kiinteistönhuoltoon ja siivoukseen. Lisäksi henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti ympäristöasioihin liittyen, ja ympäristöarvoja pohditaan myös esimerkiksi autojen hankinnassa ja reittisuunnittelussa, Kaakkurivaara lisää.

Myös työntekijöiden on ollut helppo sitoutua ympäristövaatimuksiin. Esimiesten asiantuntemuksella on siinä iso rooli.

– Meidän tehtävänä on tsempata heitä ja pitää ilmapiiri positiivisena, Gharbi täydentää.

Haku