Hyppää sisältöön

Siistitty ranta-alue tekee tontista viihtyisämmän

Siistitty ranta-alue tekee tontista viihtyisämmän

27.05.2021

Rantatontin viihtyisyyttä voi lisätä ruoppaamalla ja siistimällä ranta-aluetta. Kelluvalla kaivinkoneella saa myös pohjasta isot kivet pois.

Jos uintireissu mutapohjaisen kaislikon läpi tympii ja pohjan kivet häiritsevät veneilyä, kannattaa ranta ruopata.

Teksti Tuomas I. Lehtonen  Kuva Patrik Pesonen

Kari Ahlforsin yritys, Suomen Kaivutekniikka Oy, kutsutaan apuun useimmiten silloin, kun ranta-alueen ulkonäkö kaipaa petrausta tai sen ominaisuudet eivät sovellu veneilyyn ja uintiin. Ruoppaukseen soveltuvalla kaivinkoneella voidaan raivata kaislikkoa, poistaa kivikkoa sekä syventää ja leventää rantaa.

– Kaivamalla voidaan helposti kasvattaa matalan ja mutapohjaisen rannan syvyyttä. Käytössämme on monipuolinen kalusto, jota voidaan käyttää rannalta tai lautalta. 

Ahlfors kertoo, että koko ranta on mahdollista ruopata, mutta useimmiten ruoppaus tehdään 6–10 metriä leveälle rannan osalle ja ranta syvennetään 1,5–3 metriin. 

– Voimme myös tehdä rantaan hiekkapohjan. Poistettavat pohjakivet sopivat vaikkapa rantapenkereen muotoiluun.

Yritys tekee ruoppauksia noin 100 kilometrin säteellä Lohjalta. Keskeisintä aluetta ovat Lohjanjärvi ja Hiidenvesi. Näillä alueilla ruoppaukset tulee sijoittaa syksyyn tai varhaiskevääseen. Loppukevät ja kesä pyhitetään järvien virkistyskäytölle, vesilintujen pesinnälle ja kalojen kudulle. 

Työstä aina ilmoitettava

Ruoppaushankkeissa kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä niistä on aina ilmoitettava ja ELY:n vastauksen odotteluun on varattava aikaa vähintään kuukausi. Yli 500 kuution ruoppauksiin tarvitaan aluehallintoviraston lupa, jota saattaa joutua odottelemaan yli puoli vuotta. 

Kohteliaisuussyistä ruoppauksesta kannattaa keskustella myös naapurin ja vesialueen omistajan kanssa. Useamman naapuruksen yhdessä tilaamat ruoppaustyöt tuovat helposti myös kustannussäästöä.

– Me pystymme hoitamaan ruoppauksen avaimet käteen -mallilla. Annamme työstä tarjouksen rantakatselmuksen jälkeen, teemme tarvittavat suunnitelmat, toimitamme hiekat ja muut tarvittavat maa-ainekset sekä hoidamme ruoppauksen ja ranta-alueen siistimisen. Voimme suunnitella rantaan myös laiturin ja tarvittaessa kuljettaa ruopatun maa-aineksen pois. Useimmiten savea voidaan kuitenkin hyödyntää rantarakentamisen ja pengerryksen pohjamateriaalina.

Ruoppauksen kesäksi tauottua Suomen Kaivutekniikka operoi ranta- ja maanrakennustöiden parissa. Repertuaariin kuuluvat muun muassa rakennusten pohjien, teiden ja piha-alueiden rakentaminen, sade- ja jätevesijärjestelmien asennukset, kivilaiturien ja rantapenkkojen kunnostukset sekä puisten laiturien siirrot ja korjaukset. 

Näppärästi liikuteltavalla kalustolla ja 13 työntekijän voimin hoituvat ripeästi ja kustannustehokkaasti niin pienet kuin isotkin projektit.

– Kesäisin teemme lautta- ja proomukuljetuksia Lohjanjärvellä sekä pienemmällä kalustolla myös muilla lähialueen järvillä. Ison lautan kyydissä kulkee helposti 20 tonnin edestä puutavaraa, maa-aineksia ja muita tarvikkeita.

Haku