Hyppää sisältöön

Se tunne, kun kaikki toimii

Se tunne, kun kaikki toimii

16.02.2021

Synergiarakennus Medisiina D:llä on yhtenäinen visuaalinen ilme. Rakennus toimii lääketieteen kehittämisen kohtaamispaikkana, ja se yhdisti valmistuessaan Turun yliopiston, Turun yliopistollisen keskusssairaalan sekä Turun ammattikorkeakoulun toiminnot saman katon alle.

Monikäyttöinen synergiarakennus ahtaalle tontille, kodinomainen toimisto asuinrakennuksen ullakolle. Schauman Arkkitehdit toteuttaa sisustussuunnittelun tinkimättömästi sekä isoissa että pienissä kohteissa. 

Teksti Helen Partti  Kuva Wellu Hämäläinen

Työntekijöille muutto uusiin työtiloihin oli valtava muutos entiseen ja samalla suuren ilon aihe. Käyttäjät olivat tyytyväisiä. Se tuntui hyvältä sisustusarkkitehti Nina Westeristä, joka oli luotsannut isoa arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun projektia Turun Kupittaalla sijaitsevassa Medisiina D:ssä. 

Arkkitehtitoimisto Schauman Arkkitehdit Oy:n suunnittelema lääketieteen kehittämisen kohtaamispaikka yhdisti valmistuessaan vuonna 2018 saman katon alle lukuisia Turun yliopiston, Turun yliopistollisen keskussairaalan ja Turun ammattikorkeakoulun toimintoja. Lääkärit, tutkijat ja opiskelijat saivat helposti muunneltavan työympäristön, jossa on runsaasti eri käyttäjäryhmiä yhdistäviä elementtejä, muun muassa viitteitä lääketieteen kehitykseen. Esimerkiksi auditorio vie ajatukset lääketieteen alkulähteille antiikin Kreikkaan ja aulan perforoidut seinät ihmisen DNA:han. 

Kokonaisuus toimii, Wester toteaa. Toimivuus ei syntynyt tyhjästä, vaan pohjaa Schauman Arkkitehtien ja rakennuksen käyttäjien tiiviiseen vuoropuheluun. Vähä vähältä mikrobiologien, patologien ja monien muiden erikoisammattiryhmien jakama hiljainen tieto muuttui väreistä, pinnoista ja materiaaleista koostuvaksi konseptiksi, joka loi rakennukselle lääketieteellistä osaamista kuvastavan identiteetin ja yhtenäisen visuaalisen ilmeen. 

– Talon uudenlaisen konseptin myötä myös tutkijat ja lääkärit uskaltavat rohkeammin puhua työstään. Rakennuksen tarina toimii jäänsärkijänä, Wester kertoo.

Arkkitehti katsoo tulevaan

Schauman Arkkitehdit Oy on lähes viidenkymmenen hengen arkkitehtitoimisto, jolla on toimipisteet Turussa ja Helsingissä. 

– Meillä on monta tukijalkaa. Teemme maankäytön suunnittelua sekä konsultoimme asemakaavoitusta, laadimme konsepteja ja toteutussuunnitelmia kauppakeskuksista yksityiskoteihin, kertoo toimitusjohtaja, arkkitehti Janne Helin

Toimiston repertuaari kattaa julkiset ja uudisrakennukset, asuinrakennukset ja korjausrakennuskohteet. Jokaiseen hankkeeseen kootaan tiimi, joka vastaa parhaiten kulloisenkin toimeksiannon tarpeita. Jos eteen tulee jokin haaste, laajasta joukosta löytyy aina vakaa ammattilainen, jolta löytyy tilanteessa tarvittavaa osaamista. 

– Arkkitehtitoimiston tehtävä on verkostoitua eri toimijoiden kanssa ja varmistaa jatkuvuus asiakassuhteissa, Helin korostaa. 

Asiakkaiden tarpeet on tunnistettava ja muutettava laadukkaaksi, aikaa kestäväksi arkkitehtuuriksi. On tunnettava ajan ilmiöt ja nähtävä samalla pitkälle tulevaisuuteen. 

Esimerkiksi koronapandemian vaikutus näkyy jo nyt toimistotiloihin liittyvissä toiveissa ja odotuksissa. Digiyhtiö Goforelle Schauman Arkkitehdit suunnitteli monitilatoimiston Turkuun, joka tuo yhteen sekä etä- että lähityöskentelyn parhaimmat puolet.

TILAN TARKOITUS on tehostaa niin työhyvinvointia kuin henkilöstön viihtyvyyttä.

Tietotyöläisen toinen koti

On kuin tulisi kotiin. Niin voi kuvailla tunnelmaa asuinkerrostalon ullakkokerroksen toimistossa, josta pönötys on kaukana. Gofore halusi päästä Turussa kattojen ylle ja päätyi saamaan huikean näköalan lisäksi loistosijainnin: kauppatorin kupeessa palvelut ovat lähellä ja työpaikalle pääsee näppärästi kumipyörillä, sähköisesti tai jalan.

– Tehtävämme oli luoda nuorekkaan yrityksen työntekijöille työympäristö, jossa on avoimuutta, leikkisyyttä ja viihtyisyyttä, kertoo sisustusarkkitehti Katri Perho.   

Tietotyöläinen tarvitsee sekä stimulaatiota että rauhaa. Perho kuunteli asiakasta sijoittamalla neuvotteluhuoneen toimiston keskelle ja työtilat sen ympärille. Viihtyisyyttä luovat muun muassa iso sohva ja miellyttävä valaistus sekä monimuotoiset tilat, joihin voi halutessaan vetäytyä rentoutumaan.

– Tilan tarkoitus on edistää henkilöstön työhyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta, Perho toteaa.

Laaja osaaminen ja vahvat verkostot ovat poikineet Schauman Arkkitehdit Oy:lle hankkeita, jotka ovat merkittäviä niin paikallisesti kuin myös yhteiskunnallisesti. Arkkitehtitoimisto on muun muassa nykyaikaistanut Turun maamerkin KOP-Kolmion ja elävöittänyt kaupunkikuvaa suunnittelemalla historiallisesti arvokkaan panimorakennuksen viereen modernin toimistorakennuksen, Teutorin. Tämäkin yhdistelmä toimii hienosti: vastakohdat korostavat toistensa erityisyyttä. 

Haku