Säätieto on olennainen osa tien kunnossapitoa

Teiden kunnossapitäjät saavat OmaKeli-palvelusta sekä RoadMeteon Oy:n vuorokauden ympäri tavoitettavissa olevalta päivystäjältä säätietoa ja luotettavia keliennusteita päätöksentekonsa tueksi.
Teksti Jukka Nortio Kuva Patrik Pesonen
Teiden kunnossapitoa tarvitaan erityisesti talvella, kun lumi tuivertaa ja tienpinnat ovat jäässä. Kunnossapidon perustana ovat säätieto ja keliennusteet. Niiden pohjalta laaditaan kunnossapitotöiden ennakointi, sään ja kelin muutoksiin liittyvät hälytykset, toimenpiteiden ajoitus sekä valitaan kuhunkin keliin sopivat työmenetelmät.
– Tuemme yhteistyössä Sääneuvos Petri Takalan kanssa teiden ylläpitäjiä. Palvelumme käyttäjät takaavat sen, että tiet ovat säästä riippumatta mahdollisimman hyvässä kunnossa, RoadMeteon asiantuntija Henry Tennberg sanoo.
Tennbergillä on yli neljän vuosikymmenen kokemus teiden kunnossapidosta. Viimeisimmät niistä asiantuntijatehtävissä ja vuodesta alkaen 2015 omassa yrityksessä.
OmaKeli-palvelu optimoi
– OmaKeli-palvelullamme optimoidaan kalusto- ja henkilöresursseja. Näin resurssit ovat esimerkiksi lumimyräkän sattuessa lähtövalmiudessa oikeaan aikaan oikeassa paikassa, televisiostakin tuttu meteorologi Petri Takala sanoo.
Takalalla on ollut muutaman vuoden ajan sääalan koulutukseen ja konsultointiin keskittynyt yritys nimeltään Sääneuvos.
Hyvin suunnitellulla ja oikea-aikaisella kunnossapidolla parannetaan liikenneturvallisuutta ja vähennetään tienpidon kustannuksia. Ympäristö kiittää, kun tiesuolaus voidaan pitää kunnossapidosta tinkimättä minimissään.
– OmaKeli-palvelun ytimessä on seurantaennuste kelin kehittymisestä. Siihen on kerätty säähän liittyviä havaintoja, kuten tutkakuvat, mittaukset, kelikamerakuvat ja sademäärät. Palvelussa on myös runsaasti pistehavaintoja ja -ennusteita, joista nähdään kunkin paikan tilanne, Takala kertoo.
OmaKeli-palvelussa on mahdollisuus luoda hälytyksiä, joiden perusteella teiden kunnossapidosta vastaavat ryhtyvät toimenpiteisiin.
Palvelu on kehitetty teiden kunnossapitäjien tarpeisiin Tennbergin ja Takalan vuosikymmenten kokemusten perusteella. Paljon on saatu ideoita myös molempien yritysten koulutus- ja konsultointiasiakkailta.
OIKEA-AIKAISELLA kunnossapidolla parannetaan tieturvallisuutta.
Asiakkaat kiittävät palvelua
Ensimmäiset asiakkaat ovat jo ehttineet testaamaan Sääneuvoksen OmaKelin ja RoadMeteon tukipalvelun yhdistelmää. Muun muassa Vantaalla, Hollolassa ja Mikkelissä teiden kunnossapidosta vastaava Viherpalvelut Hyvönen käyttää sekä OmaKeli-palvelua että RoadMeteon 24/7-tukipalvelua. Asiakkaalla on edessään sama näkymä OmaKelipalveluun kuin RoadMeteon tukihenkilöllä, jolloin yhteispeli sujuu.
– RoadMeteolla on tukihenkilö, joka neuvoo tien ylläpidon päivystäjäämme siitä, miten kannattaa toimia haastavissa säätilanteissa, kertooViherpalvelut Hyvösen toimitusjohtaja Timo Hyvönen.
OmaKeli-palvelun ja RoadMeteon tukipalvelua täydentää yritysten järjestämät korkealuokkaiset koulutus- ja konsultointipalvelut.
– Asiakkaamme ovat tyytyväisiä, kun osaamisemme täydentävät toisiaan. RoadMeteolla on vahva osaaminen teiden kunnossapidosta ja minulla säästä, Takala sanoo.
Sää ja keli, kaksi eri asiaa
Sää ja keli ovat Takalan mukaan kaksi eri asiaa. Hyvä esimerkki tästä on kuuran muodostuminen tielle. Sää voi olla kaunis ja lämpötila useita asteita nollan yläpuolella, mutta tien pinta on petollisen jäinen.
– Kosteus voi tiivistyä selkeällä kelillä kylmään tien pintaan. Sen ennustamiseksi olemme kehittäneet OmaKeli-palveluun kuuran määrää kuvaavan työkalun. Avaamme keliin liittyviä asioita, jotka ovat olleet asiakkaillemme aiemmin vaikeita hahmottaa, Takala kertoo.
Tiesäässä ja kunnossapidossa tapahtuvat muutokset vaativat palvelun jatkuvaa hienosäätöä. Tiestöstä kerättävä tieto lisääntyy koko ajan, mikä johtaa tiemeteorologian jatkuvaan kehittymiseen.
– Teiden kunnossapidossa, kuten toimenpiteiden ajoituksessa ja työtavoissa, käytetään koko ajan enemmän dataa. Ylläpitoa johdetaan tiedolla, ei luulolla, Tennberg sanoo.