Hyppää sisältöön

Ruokavaliolla on merkittävä vaikutus kissan kuntoon

Ruokavaliolla on merkittävä vaikutus kissan kuntoon

16.12.2021

SEYn yksiköissä käytetään Purina One® -tuotteita, jotka tukevat kissojen hyvinvointia. 

SEY Suomen eläinsuojelun yksiköihin tuodaan vuosittain noin 5 000 kissaa. Monella näistä on terveysongelmia. Purina tukee kodittomien eläinten hyvinvointia ruokalahjoituksilla, joita myös SEYn yksiköissä hyödynnetään.

TEKSTI I MARI KORHONEN KUVA I TEEMU HEIKKILÄ

Hyvinvoivan kissan turkki kiiltää, katse on kirkas ja olemus energinen. Kissan elinvoimaisuuden edellytys on täysipainoinen ruokavalio, joka sisältää riittävästi proteiineja, rasvoja, vitamiineja, hivenaineita ja hiilihydraatteja. Eläinperäiset proteiinit ovat kissaeläinten ruokavalion keskeisin osa, eivätkä ne pärjää hyvinvoivina ilman lihaa, toisin kuin esimerkiksi koirat. Nykyisin lemmikkien ruoat ovat niin kehittyneitä, että sopimattoman ruokavalion aiheuttamia terveysongelmia ilmenee kissoilla aikaisempaa vähemmän.

SEY Suomen eläinsuojelun yksiköihin tuodaan vuosittain jopa 5 000 kissaa. Useimmilla näistä on terveysongelmia, jotka johtuvat muun muassa aliravitsemuksesta tai sopimattomasta ruokavaliosta. 

– Eläinsuojelun piiriin päätyy paljon kissoja, jotka ovat viettäneet pitkiäkin aikoja itsenäisesti ulko-olosuhteissa. Nämä kissat ovat usein todella aliravittuja ja huonossa kunnossa. Olemme löytäneet kissan vatsalaukusta esimerkiksi valtavia määriä paperia, kun eläin on yrittänyt täyttää tyhjää vatsaansa sillä, mitä ikinä sattuu löytämään. Tyypillistä on myös, että kissa on syönyt nälkäänsä linnunsiemeniä, pieniä kiviä tai peuralle tarkoitettua kaalia. Sopimaton ravinto rasittaa kissan maksaa ja munuaisia, aiheuttaa vatsavaivoja sekä altistaa virtsakiville ja puutostiloille, Hyvinkään eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen Sini Hietanen kertoo.

– Proteiini on kissojen pääasiallinen energianlähde. Lihan sisältämät tauriini, arakidonihappo sekä A-vitamiini ovat kissojen terveydelle välttämättömiä ravintoaineita, joten niiden saaminen on elintärkeää. Tauriinin puutteesta johtuvat sydänsairaudet ovat onneksi vähentyneet, mutta yhä edelleen törmäämme niihin. Sydänterveyden lisäksi proteiinin puute heijastuu kissan näkökykyyn sekä turkin kuntoon, Hietanen sanoo.

On ilo seurata niitä tilanteita, kun eläimen energia lisääntyy viikko viikolta.

SEYn viestintäpäällikkö Maria Lindqvist

Yksilöllinen hoito tukee eläimen hyvinvointia 

Ravitsemus on keskeinen osa eläinsuojeluyhdistyksen piiriin tuotujen kissojen hoitoa. Täysipainoisen ruokavalion vaikutukset näkyvät huonovointisemmankin eläimen kunnon kohenemisessa tyypillisesti muutamassa viikossa. 

– Kissoja hoidetaan yksilöllisesti niiden kunnon mukaan. Jos eläin on sairas, kuntoa lähdetään kohentamaan toipilasruoalla sekä tarvittaessa lääkkeillä. Terveille kissoille on jatkuvasti tarjolla kuivamuonaa, ja märkäruokaa ne saavat kahdesta kolmeen kertaan päivässä. Märkäruoan merkitys on suuri, sillä sen avulla myös huonompi veden lipittäjä saa varmasti riittävästi nestettä, kertoo Hietanen.

SEYn jäsenyhdistyksissä on käytössä kissojen erityisiin tarpeisiin ja hyvinvointia tukemaan suunnitellut Purina One®-tuoteperheen tuotteet.  – On ilo seurata niitä tilanteita, kun vähitellen viikko viikolta eläimen energia lisääntyy ja katse kirkastuu. Nämä hetket ovat ehdottomasti tämän työn helmiä, SEYn viestintäpäällikkö Maria Lindqvist ja Hietanen sanovat yksissä tuumin.

Ennakoivalla huolenpidolla on erittäin suuri merkitys 

Aina ensiluokkaisella ravitsemuksellakaan ei kuitenkaan onnistuta pelastamaan kissaa. SEY tekee aktiivista ja jatkuvaa valistustyötä sen eteen, ettei kissoja jätettäisi oman onnensa nojaan.

– Yhä edelleen iso ongelma on, että leikkaamattomat kissat liikkuvat luonnossa vapaana ja lisääntyvät. Sisäsiittoisilla populaatiokissoilla on yleensä vakavia terveysongelmia, joita emme aina onnistu hyvällä hoidollakaan parantamaan, Lindqvist toteaa ja peräänkuuluttaa ennaltaehkäisevän huolenpidon merkitystä.

Kissoja hoidetaan yksilöllisesti niiden kunnon mukaan hyvällä ruokavaliolla ja tarvittaessa lääkkeillä.

Haku