Hyppää sisältöön

Roboteista apua Suomen kilpailukykyongelmaan

Roboteista apua Suomen kilpailukykyongelmaan

27.12.2021

Toimitusjohtaja Pasi Leppäkoski tietää, että helppokäyttöiset robotit tehostavat tuotantoa. Kuvassa Fanuc CRX10iA/L -yhteistyörobotti. 

Robottiratkaisuihin erikoistuneen Pasi-Robot Oy:n toimitusjohtaja Pasi Leppäkoski rohkaisee yrityksiä automatisoimaan tuotantoaan. 

TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN  KUVA | JOONA RAEVUORI

Suomi oli 15 vuotta sitten robotisaation kärkimaita. Sittemmin teollisuusyritystemme teknologinen kehitys on ollut taantumaan päin. Esimerkiksi Ruotsista Suomi on jäänyt ison harppauksen ja nyt myös Itä-Euroopan maat ajavat robottitiheydessä ohitsemme. 

– Teollisuutemme kilpailukyvyn kannalta on ehdottoman tärkeää, että pystymme lähivuosina nostamaan tuotannon automaatioastetta. Korkeiden työvoimakustannusten maana emme muuten selviä kansainvälisessä kilpailussa. Robotit vapauttavat inhimillistä työpanosta vaativampiin työtehtäviin, kuten tuotekehitykseen, logistiikkaan ja myyntiin, Pasi Leppäkoski toteaa. 

Leppäkosken mukaan suomalaiset suuryritykset ovat edelleen vahvoja automaatiossa ja robotiikassa, mutta pk-yritykset aristelevat teknologiainvestoinneissa. Yrityksissä pelätään korkeita investointikustannuksia ja käyttöönoton haasteita. 

– Robotit ovat kehittyneet valtavasti. Niiden ohjaus tapahtuu helppokäyttöisellä PC-tietokoneeseen tai tabletia muistuttavaan Touch Padiin asennetulla ohjelmistolla. Tietokoneen peruskäyttötaidot riittävät robotin käyttöön. 

Investoiminen kannattaa 

Nykyajan robotit ovat toimintavarmoja ja pystyvät työskentelemään vuorokauden ympäri. Ne kestävät jopa 20 vuotta kovaa käyttöä, kun mitoitus tehdään oikein ja huollot hoidetaan ajallaan. Tuotannossa tapahtuvat muutokset eivät vanhenna robottia, sillä se voidaan ohjelmoida nopeasti uuteen tehtävään. 

– Kun huomioidaan tuotannon tehostuminen ja työntekijäkuluissa saavutettavat säästöt, investoinnin takaisinmaksuaika on sovelluksesta riippuen tyypillisesti 1–5 vuotta. 

Robottien kehityksessä uusinta uutta edustavat ihmisten kanssa yhteistyötä tekevät, lähinnä kappaleiden siirtoon suunnitellut kollaboratiiviset robotit eli kobotit. Turvanopeudella toimiessaan kobotit voivat työskennellä aivan ihmisen vieressä ja avustaa esimerkiksi kokoonpanotehtävissä. Kobotit kuuluvat myös Pasi-Robotin tarjontaan. 

– Japanilaisen Fanucin CRX-robotti on markkinoiden uusin yhteistyörobotti. Se on pienikokoinen, mutta pystyy nostamaan jopa 10 kilon kappaleen pihti-, imukuppi- tai imupatjatarttujalla tai kehittämällämme yhdistelmätarttujalla. CRX:n käsivartta voidaan ohjata siitä kiinni pitämällä tai vaihtoehtoisesti Touch Pad -ohjaimen opetusyksikkönäkymällä tai liukukytkimillä. Robottien käyttöönoton ja ohjelmoinnin perusteet oppii muutamassa tunnissa. 

Pasi-Robot toimittaa robottiasemia sekä tekee robottien modernisointeja, ohjelmointeja, huoltoja ja korjauksia. Yritys on kehittänyt myös helppokäyttöisiä PC-pohjaisia robottien ohjausohjelmistoja, jotka voidaan liittää asiakkaan olemassa oleviin tuotannonohjaus- ja raportointijärjestelmiin. 

– Autamme asiakkaitamme löytämään prosesseistaan helposti automatisoitavat kohteet, teemme robotiikan käyttöönottosuunnitelman ja toteutamme robottiasemat avaimet käteen -ratkaisuina. Tarjoamme myös joustavan käyttötuen. 

Haku