Hyppää sisältöön

Riipaisevan kaunis tarina valloittaa teatteriyleisön

Riipaisevan kaunis tarina valloittaa teatteriyleisön

7.10.2022

Maailmanluokan musikaali Huomenna minä lähden vie katsojansa lennokkaan musikaaliviihteen pariin Kuopion kaupunginteatterissa. Musikaalin rooleissa nähdään laaja kattaus ajankohtaisia näyttelijöitä. 

1900-luvun epookki, ajankuvaan svengaava musiikki ja pakahduttavan ihana tarina lumoavat Kuopion kaupunginteatterissa.

TEKSTI JA KUVA | KUOPION KAUPUNGINTEATTERI

Kuopion kaupunginteatterin uusin musikaali Huomenna minä lähden on Kari Heiskasen ja Mika Paasivaaran yhteistyön tulos. Musikaalin kirjoittamisesta ja ohjaamisesta vastaa Heiskanen ja sävellys on Paasivaaran käsialaa. 

Kuopion kaupunginteatterissa ei ole koskaan aiemmin toteutettu näin suurta teosta. 14 näyttelijän lisäksi ensemblessä vuorottelee 23 tanssijaa ja avustajaa. Lisäksi orkesterista löytyy 27 muusikkoa.

Musikaalissa nuori Hilda lähtee Amerikkaan onnekkaamman elämän toivossa. Samaan aikaan maassa alkaa ensimmäinen maailmansota. Historiallinen aika on kudottu vahvasti tekstiin, sota antaa viitekehyksen ja pohjan musikaalin tapahtumille ja vaikuttaa roolihenkilöiden kohtaloihin. Silti musikaali on ennen kaikkea selviytymis- ja rakkaustarina, josta pulppuaa myös paljon iloa ja huumoria. 

Voimaa ja volyymia 

Pääroolissa nähdään valovoimainen Reeta Vestman. Hänelle tämä on 11. musikaalipäärooli.

– Melodiat ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Ne voisi hyvin laittaa Disney-elokuviin ja Broadwaylle, Vestman sanoo. 

Vestmania hämmästyttää myös musiikin monipuolisuus musikaalissa. Yhteen teokseen on saatu yhdistettyä useita erilaisia tyylilajeja. Musikaalista löytyy niin jazzia, lattaria kuin balladiakin. 

– Tarina on hyvin ajankohtainen juuri nyt ja monet repliikeistä osuvat tähän päivään vahvasti.

Heiskasta on aina kiinnostanut selviytymis- ja voimaantumistarinat, mitä vahvasti musiikin siivin tehty Huomenna minä lähden on.

– Halusimme ensisijaisesti tehdä lennokasta musikaaliviihdettä, mutta toki tuoda tarinaan myös draamaa. Olen todella iloinen siitä voimasta ja volyymista, minkä Kuopio satsaa musiikkiteatteriin.

Rooleissa nähdään Reeta Vestman, Mikko Rantaniva, Lina Patrikainen, Markus Petsalo, Ilkka Pentti, Katri-Maria Peltola, Mikko Paananen, Lotta Vaattovaara, Jesse-Joonas Kemppainen, Virpi Rautsiala, Sari Happonen, Jukka Väinölä ja Olli-Pekka Hiltunen. Tampereen osalta taloon on juuri kiinnitetty yleisön lemmikki Risto Korhonen.

– Tykkään musikaaleista, niissä veri punnitaan. Monta asiaa pitää mennä oikein, niiden tekeminen tuottaa hyvänlaista perkelettä. Jos olisin katsomossa, tykkäisin tämän musikaalin runsaudesta. Syvää, liikuttavaa, kiinnostavaa, yllättävää, hauskaa, mutta myös isoja teemoja.

Orkesteria johtaa Paasivaara. Lavastuksesta vastaa lavastaja Antti Mattila, puvustuksesta Jaana Aro ja koreografiasta Matti Puro. Ääni-ja valosuunnittelusta vastaavat Timo Pönni ja Lassi Kröger.

Haku