Hyppää sisältöön

Retrosinappia maailmalle

Retrosinappia maailmalle

4.02.2021

Yrittäjäaviopari Jonas ja Taija Jokilehto vinkkaavat lähikauppojen kauppiaille, että Antsua toimitetaan mielellään valikoimiin. 

Tunnettu Antsun Sinappi on nykypäivän klassikko, joka sai uuden elämän Perniössä.

Teksti Elina Teerijoki  Kuva Suvi Elo

Jos on matkaillut Somerolla takavuosina, on todennäköisesti törmännyt Antsun Sinappiin. Somerolaisen grilliyrittäjän 1960-luvulla kehittämän sinapin maine kiiri niin, että sitä noudettiin grilliltä ämpäritolkulla. 

Antsun Sinappi jatkaa nyt elämäänsä Perniössä, Perniön Lihan vanhan tehtaan tiloissa. Sinappia valmistaa perheyritys Jellow Factory Oy.

– On hauska jatkumo oikeastaan, että entisessä makkaratehtaassa tehdään nyt sinappia, yrittäjäaviopari Jonas ja Taija Jokilehto sanovat. 

Jokilehdot ovat valmistaneet Antsun Sinappia nyt parin vuoden ajan. Sinä aikana vanha tuote on saanut uuden ilmeen ja uusia markkinoita. Antsun Sinapilla on nyt kasvot – retrohenkinen mieshahmo, jonka ilme on hiukan erilainen eri makujen etiketeissä. 

Jokilehdot valmistavat sinappia lähes käsityönä ja pakkaavat sen Suomessa valmistettuun pulloon. Antsun Sinapin makuja on neljä: makea perusmaku, valkosipulinen, ärtsyn tulinen ja konjakkisinappi. 

Omaa suosikkiaan makuvalikoimasta yrittäjät eivät osaa nimetä, sillä jokaisessa on puolensa.

– Laitan konjakkisinappiamme mukaan hernekeittoon, ja sen aromi toimii todella hyvin, Taija Jokilehto vinkkaa.

Jonas Jokilehto kertoo, että oikeat ainesosien suhteet tekevät sinapista erityisen. Antsun Sinappi on sopivasti makea, mikä on etenkin suomalaisten mieleen.

Monta rautaa tulessa

Antsun Sinapin resepti päätyi Jokilehdoille, kun pitkäaikainen liiketuttava kysyi, kiinnostaisiko heitä sinapin valmistus. 

Jokilehdot ovat harpanneet elintarviketuotantoon ihan toiselta alalta. Sekä Taijalla että Jonaksella on vaatetusalan muotoilijan koulutus. He pitivät seitsemän vuoden ajan farkkuliikettä Salossa, mutta muuttaminen lapsuuden kotiseudulle Perniöön sai työmatkan tuntumaan liian pitkältä. 

Yrittäjäperheiden vesat alkoivat miettiä, miten maaseudulla voisi työllistää itsensä paikallisesti. Kotipaikka, vanha kansakoulu, mahdollisti osaltaan monenlaiset yritysideat. Siirtymä elintarvikealalle tapahtui vuonna 2016, kun kotiin perustettiin Mäntylinnan Mehustamo. Jokilehdot sekä purkittavat itse kylmäpuristettua omenamehua että tekevät asiakkaille puristuksia.

Kesäkaudella Jokilehdot myös pyörittävät kahta jäätelökioskia: Viettelysten vaunua Mathildedalissa sekä Vuorovetten kioskia Strömman kanavan rannalla. 

Omena tuo kuitenkin toimeentulon vain kuuden-kahdeksan viikon ajan syksyllä ja jäätelökioskit kesän lomakaudella. Tarvittiin muitakin töitä, ja lopulta löytyi sinappi. 

Sinapinvalmistus ei ole yhtä sesonkivetoista kuin jäätelönmyynti ja omenanpuristus, mutta silläkin on huippukautensa: sinapin sesongit ovat joulu ja juhannus. Joulukausi on erityisen kiireinen aika, koska joulupöytien kinkkusinappien ohella työllistää myös liikelahjoiksi tilatut sinapit. 

Uudet mahdolliset yrityskuviot ovat koko ajan mielessä. Yksi uusi sinappimaku on jo kehitysvaiheessa, ja valmisteilla on myös uusia yhteistyökuvioita muiden alalla toimijoiden kanssa. 

– Tavoite on, että Antsun Sinappi löytää tiensä ympäri Suomen. Suurin osa maistajista on ihastustunut Antsuun, joten makutakuu edellä mennään, summaa Jonas Jokilehto.

Haku