Hyppää sisältöön

Retkeilystä on iloa kaikenikäisille

Retkeilystä on iloa kaikenikäisille

27.08.2021

Retkitukun maajohtaja Matti Riikolan mieli lepää nuotiotulen äärellä.

Suomalaiset ovat löytäneet koronan keskellä tiensä metsäretkille ja luontopoluille. Lähivuosina nähdään, mihin suuntaan luontomatkailun suosio kehittyy.

Teksti Juha-Pekka Honkanen  Kuva Tuuli Nikki

Matti Riikola seuraa miten tuli tarttuu kiehisiin ja pian nuotiopuut ottavat tulta alleen. Tämä hetki on suomalaisen erä- ja retkeilyvarusteiden kauppiaan Suomen Retkitukku Oy:n maajohtajalle yksi metsäreissujen kohokohtia.

– Kun muut jatkaisivat jo matkaa, kysyn itse voisiko vielä lisätä pari puuta ja jäädä hetkeksi aikaa katsomaan tulta, Riikola huikkaa nuotiopaikan äärellä.

Riikola on kokenut metsästäjä ja retkeilijä. Hän sanoo, että jo lyhytkin pistäytyminen metsän rauhassa keventää työstressiä ja rentouttaa mieltä arjen kiireistä. Ja mikä parasta – retkeilemään voi lähteä jokainen ja vieläpä yllättävän vaivattomasti. Hänen mielestään metsäretkistä kannattaa siksi tehdä alkuun mahdollisimman helppoja: retkelle ei tarvitse suuntautua kansallispuistoihin tai edes merkityille retkeilyreiteille. Jonkinlainen metsätilkku löytyy kohtuullisen matkan päästä jokaista suomalaista ja kiitos maailmalla ainutlaatuisen jokamiehenoikeuden, metsään saa mennä lähes missä vain.

Riikola pohtii, että moni pitää retkeilyä kiehtovana harrastuksena, mutta innostus tyrehtyy, jos varusteiden valinta tuntuu monimutkaiselta ja kalliilta. Hyvillä varusteilla retkestä saa enemmän irti, mutta ne ehtii päivittämään, kun reissut kasvavat ja luontoon suunnataan huonommassakin säässä.

– Aivan alussa tarvitaan vain reipasta mieltä ja ennakkoluulotonta asennetta.

ONNELLISUUS JA TYYTYVÄISYYS koostuvat usein pienistä, arkisista asioista.

Retkivarusteet kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan

Moni tuntee Riikolan luotsaaman Retkitukun entuudestaan metsästämiseen ja koiratarvikkeisiin erikoistuneena verkkokauppana. Retkitukku otti ison harppauksen kaiken kattavaksi retkeilyalan varustajaksi liittyessään osaksi pohjoismaista Open Air Groupia. Alkuvuoden aikana tehdyssä logistiikan ja verkkokaupan alustan uudistuksissa erityisesti retkeilyvaatteiden ja -tarvikkeiden valikoima kasvoi merkittävästi sekä verkkokaupassa että Oulussa sijaitsevassa kivijalkamyymälässä. Ennen uudistuksia verkkokaupasta löytyi 3 500 tuotetta. Nyt Retkitukulla on noin 14 000 tuotteen valikoima.

Yrityksen toimintaympäristö ja verkkokaupan mittakaava on kansainvälinen, mutta valikoima on suunniteltu kotimaan markkinoille ja tiiviissä yhteistyössä myös suomalaisten tavarantoimittajien kanssa. Retkeilyvarusteita on nyt aiempaa useampaan tarpeeseen ja ennen kaikkea monessa hintaluokassa.

– Jokaisella on mahdollisuus löytää omaan käyttöön sopivat varusteet. Kallein ei välttämättä aina ole paras vaihtoehto. Paras varuste on se, minkä itse tarvitsee.

Syksyllä hyvin palvelevat vaatteet ja tarvikkeet tulevatkin tarpeeseen, sillä talvea odottaessaan luonto antaa parastaan: hehkuva ruska kutsuu Lappiin, ja koko maassa suunnataan marjastamaan ja sienimetsään.

Riikola vinkkaa, että luonnon antimien kerääminen on hyvä tapa tutustuttaa myös lapset luonnossa liikkumiseen. Kun ensimmäinen marjastusreissu menee mukavasti, lapset lähtevät mielellään uudelleen mukaan.

– Onnellisuus ja tyytyväisyys koostuvat usein pienistä, arkisista asioista. Elämysten perään ei tarvitse aina lähteä merta edemmäs kalaan, koska niitä voi kokea ja löytää läheltäkin, Riikola muistuttaa.

Haku