Hyppää sisältöön

Regenerointi antaa vanhalle voiteluöljylle uuden elämän

Regenerointi antaa vanhalle voiteluöljylle uuden elämän

29.03.2022

STR Tecoilin tuotantopäällikkö Jussi Vakkuri ja myyntipäällikkö Kari Suomela kertovat, että käytettyä voiteluöljyä voi kierrättää takaisin perusöljyksi lukemattomia kertoja. 

Regeneroitu voiteluöljy tarjoaa helpon tavan osallistua ympäristötalkoisiin, sillä mistään ei tarvitse luopua eikä mitään tarvitse lisätä – ei edes rahankäyttöä. 


TEKSTI | TONI RAJAMÄKI   KUVA | KATIA HIMANEN

Moni haluaisi elää ekologisemmin, koska ilmastonmuutos on aito uhka. Monella isona esteenä on kuitenkin taloudelliset realiteetit.

Tikunnokkaan on nostettu muun muassa autoilijat, vaikka autoilu on monelle suomalaiselle välttämätöntä. Suomessa voi toki anoa sähköauton hankintatukea, mutta autoilun sähköistämiseenkin liittyy ongelmia. Ensinnäkin, sähköautojen valmistuksesta ja huolloista syntyy merkittäviä päästöjä. Toiseksi, harvalla suomalaisella on varaa vaihtaa sähköautoihin edes tuen avulla. 

Tästä syystä kuluttajat ja yritykset ovat kääntäneet katseitaan myös vaihtoehtoisiin keinoihin. Keinoihin, joilla voidaan vaikuttaa ilmastoon pienillä muutoksilla. 

Yksi tällaisista keinoista on muun muassa regeneroidut eli kierrätetyt voiteluöljyt, joiden kysyntä on isompaa kuin koskaan aiemmin. Suomessa kierrätettyä voiteluöljyä valmistaa haminalainen STR Tecoil Oy, jossa on nähty kiinnostuksen kasvu omin silmin. 

– Viime vuonna keräsimme Suomesta käytettyä öljyä peräti 20 000 tonnia eli 20 000 000 kilogrammaa. Viimeksi näin paljon on kerätty vuonna 1996. Kaiken kaikkiaan laitoksella regeneroidaan noin 60 000 tonnia käytettyjä voiteluöljyjä vuosittain, kertoo Tecoilin myyntipäällikkö Kari Suomela

Syykin on selvä: ihmiset ovat tietoisempia ympäristöhaitoista, ja käytetyn voiteluöljyn, joka on vaaralliseksi luokiteltua jätettä, kierrättäminen on helppo ja vaikuttava tapa olla osa muutosta. Lisäksi regeneroituja voiteluöljyä voi käyttää kaikissa polttomoottorilaitteissa. 

– Regeneroinnissa syntyy yli 10 kertaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna saman jäteöljymäärän polttoon, ja jokaista tonnia kohden säästetään 3,3 tonnia kasvihuonekaasuja, Suomela avaa. 

Tecoilin tuotannossa käytetystä voiteluöljystä noin 75 prosenttia muutetaan käyttökelpoiseksi perusöljyksi. 

– Neitseellisestä raakaöljystä saadaan öljynjalostuksessa vain noin yhdestä kahteen prosenttia perusöljyä, kertoo Tecoilin tuotantopäällikkö Jussi Vakkuri

Tecoilin tuotantoprosessissa ainoa hukkaelementti on vesi, joka esipuhdistetaan ja sen jälkeen johdetaan kunnalliseen jäteveden käsittelyyn. Regeneroinnin tuloksena syntyy myös sivutuotteita, kaasuöljyjä ja bitumia, josta jälkimmäistä käytetään muun muassa kattohuopateollisuudessa. 

Öljyn laatu korkeaa luokkaa 

Regeneroidun voiteluöljyn käyttöä puoltaa myös se, ettei sen laatu poikkea neitseellisestä öljystä valmistetusta perusöljystä – ainakaan Tecoililla, joka käyttää perusöljyn laadun optimointiin vetykäsittelyä. Euroopassa on ainoastaan yksi vastaavaa laatua valmistava regenerointijalostamo.

– Prosessin alkuosassa tislaus- ja haihduttamisprosessien tuloksena syntyy perusöljytislettä, joka jatkojalostetaan prosessin takaosassa oman laitoksemme tuottaman vihreän vedyn avulla. Vetykäsittely mahdollistaa erittäin korkealuokkaisen perusöljyn tuottamisen. Esimerkiksi perusöljymme rikkipitoisuus on vain 0,005 prosenttia, Vakkuri jatkaa. 

Vakkuri myös mainitsee, että Tecoilin perusöljy menee API-luokituksessa Group II+ -luokkaan, mikä kertoo tuotteen hyvästä laadusta. Myöskään regeneroidun perusöljyn hinta ei eroa muista perusöljyistä.

Vaivatonta palvelua 

Tecoilin toimintaketjussa tärkeää roolia näyttelevät auto- ja konehuollot sekä vastaavat toimipisteet, jotka keräävät käytettyä öljyä talteen. Tecoil noutaa öljynvaihdon yhteydessä kerätyn öljyn säiliöautollaan, kuljettaa sen tehtaalleen, regeneroi ja toimittaa sen voiteluainevalmistajalle, josta öljy palautuu lopulta kaupan hyllylle. Tästä öljyn kierto alkaa uudelleen. 

Keräilystä on tehty huoltopisteille täysin vaivatonta, ja öljystä myös pääsee ilmaiseksi eroon. 

– Noudamme kaikki yli 800 litran erät maksutta pois huolloista ja jätämme aina yrityksille siirtoasiakirjan, jossa takaamme, että noudettu öljy menee luvalliseen käsittelyyn. Eli toisin sanoen otamme kaikesta vastuun ja lupaamme, ettei öljy katoa savuna ilmaan, Suomela painottaa. 

Tecoil hoitaa myös kaikki lain vaatimat paperityöt, joten huoltoliikkeille koko prosessi on täysin vaivaton. 

– Kaikki vaarallisen jätteen noudot täytyy raportoida Ympäristöministeriön tietokantaan, ja me hoidamme sen asiakkaan puolesta. Hoidamme koko viranomaispuolen siirtoasiakirjojen arkistoinnista lähtien, Suomela päättää. 

Haku