Hyppää sisältöön

Rakennuspeltien käyttö sujuvoittaa kesäremonttia

Rakennuspeltien käyttö sujuvoittaa kesäremonttia

1.07.2021

Warma Steel Oy:n hallituksen puheenjohtaja Taneli Sonnisen mukaan vanhojen ikkunapeltien uusiminen antaa mittatarkan suojan talon rakenteille.

Kesällä monen tee se itse-remontoijan haasteena on kunnostuksessa tarvittavien erikoistyökalujen puute. 

Teksti Juha-Pekka Honkanen  Kuva Tuuli Nikki

Raahelainen Warma Steel on ratkaissut monen rakentajan ongelman viemällä tarkasti asiakkaan mittaan sahatut ja kantatut rakennuspellit verkkokauppaansa. Lisäksi sen peltituotteet löytyvät yli sadalta jälleenmyyjältä henkilöauton sisällä kuljetettavissa mitoissa.

– Kaksimetriset rakennuspellit mahtuvat myymälöihin, missä ne on helppo kantaa kassalle, eikä kuljettamiseen tarvita peräkärryä, toinen perustajista ja Warma Steelin hallituksen puheenjohtaja Taneli Sonninen sanoo.

Rakennuspeltien jalostaminen hyllytavaraksi onkin hyvä esimerkki siitä, miten Sonninen ja toinen perustaja, toimitusjohtaja Jaakko Tölli ovat jo pitkään kehittäneet peltituotteita asettumalla aivan ensin tavallisen kotinikkarin asemaan. Puun kanssa työskenteleminen on monelle tuttua, mutta peltituotteet vaativat ammattilaisen soittamisen paikalle. Nyt esimerkiksi ikkunan vesipeltien vaihtaminen onnistuu jokaiselta, jolla pysyy mitta ja ruuviväännin käsissä, sillä ne saa kotiin toimitettuna tarvittavien mittojen mukaan leikattuna ja kantattuina.

– Vanhoja peltejä ei kannata hintatason vuoksi alkaa hiomaan, pohjamaalaamaan ja maalaamaan. Mittatarkan toimituksen ansiosta pellityksistä tulee tiiviit, eikä talon tärkeissä yksityiskohdissa tarvitse turvautua silikonilla tiivistämiseen.

Jos pellin työstäminen onnistuu itseltä, Warma Steelin jälleenmyyjiltä saa poikkeuksellisen kattavan valikoiman rakennuspeltejä kätevään kahden metrin mittaan leikattuina. Määrä riittää esimerkiksi yhden isomman tai kahden pienen ikkunan kiertämiseen.

– Tuotteita löytyy ikkunasmyygeistä katon reuna- ja harjapelteihin sekä piipun juurelle. Tuotevalikoima kasvaa jatkuvasti.

ON PALKITSEVAA tehdä omin käsin jotain todella kestävää. 

Asiakkaan tarve huomioon

Raahelainen pelti- ja metallituotteiden monipuolinen jalostaja tekee tukkukauppaa koko maan alueella, mutta palvelee myös kuluttaja-asiakkaita millintarkasti omien mittojen mukaan työstetyillä tuotteilla. Toiminnan kivijalkana on ammattitaitoinen henkilöstö: Myös verkkokaupan tuotteet ovat peltiseppien räätälöimiä. Perustajien vahva työkokemus ikkunoiden ja kattojen asennustöistä näkyy tuotteiden suunnittelussa.

– Lähdemme aina siitä liikkeelle, että tuotteet pitää saada kuljetettua kuhunkin kohteeseen vaivattomasti. Niiden pitää myös olla varmasti ja helposti kiinnitettäviä. Tuotesuunnittelun taustalla ei ole se, mitä me haluamme myydä, vaan mitä asiakkaamme omakotitaloissaan ja mökeillään tarvitsevat.

– Moni haluaa käyttää peltiä rakentamisessa, joten meidän tehtävämme on tehdä se mahdollisimman helpoksi. Tiedämme itse, miten palkitsevaa on tehdä jotain todella kestävää omin käsin.

Yhteistyö ketjujen kanssa

Tuotevalikoimaa suunnitellaan myös ketjuliikkeiden kanssa ja sen ansiosta myymälöihin tuodaan jatkuvasti täysin uusia tuotteita. Lapsiperheiden turvallisuuden kannalta tärkeitä seinätikkaiden kiipeilysuojia on ollut saatavilla hajanaisesti, mutta käytännössä ei myymälöistä.

– Yhteistyössä ketjujen kanssa toimme tuotteet jokaisen helposti hankittaviksi vuosi sitten ja myyntimäärät kertovat, että ne ovat tulleet tarpeeseen, Sonninen sanoo.

Hiukan yllättäen Warma Steel on myös iso vanerikauppias. Kun mittaan leikattujen peltituotteiden kysyntä huomattiin, yrittäjät veivät tarjolle myös helposti kuljetettavan kokoisia vanerilevyjä.

– Usein tarve on täyttä levyä pienempi ja tässäkin tapauksessa, jos omaan projektiin tarvitsemaa materiaalia ei saa hankittua järkevästi, askare voi jäädä tekemättä.

Järkevään mittaan leikattuja vanereita on myyty yli 10 000 kappaletta. Koivuvaneri on kestävää ja sen kaunis pinta sopii sisustukseen. 

Haku