Rakennusalan ravistaja pitää sen minkä lupaa

Rakennusliike Oikan perustaja Juuso Oikarinen haluaa korjata rakennusalaa paremmin asiakkaita palvelevaksi: sovituista aikatauluista pidetään kiinni ja työt tehdään tarkkojen suunnitelmien mukaan.
TEKSTI | JUKKA NORTIO KUVA | ANNI HARTIKAINEN JA RAKENNUSLIIKE OIKA
Rakennusinsinööri Juuso Oikarinen perusti kolme vuotta Rakennusliike Oika Oy:n. Koko aikuisiän kypsynyt ajatus yrittäjyydestä muuttui todeksi, kun Oikarinen oli työnjohtajana rakentamassa yli 250 asunnon kohdetta Helsingin Sompasaareen.
– Kysyin itseltäni, miksi teen tätä työtä vieraalle, kun voisin yhtä hyvin perustaa oman yrityksen.
Ydinajatuksena ketterä ja asiakaslähtöinen toiminta
Yrittäjyyden ensimmäisen vuoden ajan Oikarinen kehitti yritystään niin, että sillä on mahdollisuus kasvaa, jos tarvetta olisi. Hän muun muassa otti käyttöön samat ohjelmistot mitä isot rakennusyhtiöt käyttävät. Näin alan kokeneiden osaajien on helppo siirtyä Oikan riveihin, kun työkalut ovat valmiiksi tuttuja.
Parhaillaan Oikarisella on useampikin kovan luokan osaaja odottamassa sitä, että heille sopivat urakat alkavat ja he voivat aloittaa Oikan palkkalistoilla.
– Ydinajatukseni on se, että teemme töitä yhtä ammattimaisesti kuin isot rakennusliikkeet, mutta huomattavasti asiakaslähtöisemmällä tavalla kuin ne. Päätöksentekomme on nopeaa, kun asioita ei tarvitse kierrättää isossa organisaatiossa.
Aito asiakaslähtöisyys merkitsee Oikan asiakkaille sitä, että hankkeen alussa selvitetään tarkasti, mitä asiakas haluaa. Käytännössä Oika edellyttää asiakkailtaan, että suunnitelmat käydään heti alussa tarkoin lävitse.
– Liian paljon tulee sellaisia tarjouspyyntöjä, joissa suunnitelmat ovat puolinaisia. Pyydetään vain hintaa ja kysytään, valmistuuko elokuun loppuun. Me vaadimme hankkeisiin kunnon suunnitelmat, ennen kuin lähdemme liikkeelle, Oikarinen kertoo.
Hallittu kasvu luo vakautta
Ensimmäisen pientalourakan Oika teki Kajaaniin. Pian sen jälkeen yritys ryhtyi mittavaan saneerausurakkaan Lahdessa, jossa muutettiin ison asuinkerrostalon ylimmän kerroksen kahdeksan luksusasuntoa 29 pienemmäksi vuokra-asunnoksi. Yritys on tehnyt myös Vierumäen urheiluopiston liikuntahallin peruskorjauksen ja rakentaa parhaillaan liikuntakeskusta Helsingin Pukinmäkeen.
Samalla kun rakennusalalle ennustetaan täksi vuodeksi voimakasta laskusuhdannetta, on Oikalle tullut runsaasti tarjouspyyntöjä. Urakkalaskettavaa piisaa ja uusia hankkeita alkaa muun muassa Kajaanissa.

Oikan ensimmäisen tilikauden liikevaihto oli 2,8 miljoonaa euroa ja lokakuussa 2022 päättyneellä tilikaudella 4,6 miljoonaa. Vaikka kasvu on ollut nopeaa, Oikarinen vakuuttaa, että liiketoiminnan vakiinnuttaminen on liikevaihdon kasvua tärkeämpää.
– Olemme jo siinä kokoluokassa, että olemme uskottava toimija markkinoilla. Toki, jos tulee viiden miljoonan urakka, niin liikevaihtomme heilahtaa taas kaksinkertaiseksi, Oikarinen pohtii.
Kokemus antaa näkemystä toimialan uudistamiselle
Oikarisella on yli 20 vuoden kokemus rakennusalalta. Ura alkoi kouluvuosina Nastolassa, kun naapurin omistama rakennusliike tarjosi parempipalkkaista kesätyötä kuin Nesteen huoltoasema. Sittemmin tie vei Hämeen ammattikorkeakouluun, mistä Oikarinen valmistui vuonna 2008 rakennusinsinööriksi. Ensimmäinen työpaikka oli työmaapäällikön pesti Pietarissa, missä hän oli rakentamassa asuntoja Nokian Renkaiden tehtaan työntekijöille. Vuoden työrupeaman jälkeen hän palasi Suomeen ja toimi useissa isossa rakennusliikkeissä vastaavana työnjohtajana.
Kun Oikarinen kertoo yrityksensä toimintatavasta verrattuna kilpailijoihin, hän nostaa kärkeen kaksi asiaa: töitä ei oteta enemmän kuin on resursseja eikä asiakkaalle luvata epärealistisia aikatauluja.
– Otamme töitä sen verran, että voimme heti nimetä urakoihin työmaaorganisaation. Varmistamme resurssit aina etukäteen. Urakoitsijaverkostomme on valikoitunut vuosien kokemusten myötä sellaiseksi, että siinä olevat tekijät pitävät aina sen minkä lupaavat.
Oikarisen kokemuksesta kertoo sekin, että hänellä on vahvat perusteet kritisoida rakennusalan helmasyntejä ja toimia toisin.
– En pidä siitä, että alalla luvataan liikaa. Jos perusteellisten laskelmien mukaan totean, että työ valmistuu maaliskuun lopussa ja tilaaja kysyy, onnistuisiko jo tammikuun loppuun, en mene sellaista lupaamaan, Oikarinen päättää.